Parasta juuri nyt (15.10.2020): Rakel Liehu, Eila Kostamo, runouden klassikot, Ensilumi, yksisukupuolisuus

15.10.2020

Rakel Liehu. Kuva: Veikko Somerpuro

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Erkki Kiviniemi on pohtinut klassikkoutta ja lukenut Valaanluisista koskettimista ja Mathilda Wredestä.

1

Tyttö kuuntelee pianoa, piano muistelee. Sen historia on monissa maissa, tytöllä elämä on edessä.

Rakel Liehun Valaanluiset koskettimet (WSOY, 2020) on proosaa, jota voi lukea katkelmallisina tuokiokuvia, mutta joka kasvaa osiensa summana elämänkuvaksi, sen herkkiä hetkiä kokoavaksi mielen muistomaisemaksi.

Venäjällä syntynyt piano muistelee. Hänet on tuotu pohjoiseen Suomeen, ja hän ikävöi entisiä omistajiaan.

Pianolla on paljon tarinoita, sillä hän on syntynyt venäläisen Ivan Fjodorovitsin kätilöimänä vuonna 1825. Sen jälkeen häntä on siirrelty ympäri Eurooppaa. Hän on asunut ainakin Pariisissa, Italian Umbriassa, Amsterdamissa, Dresdenissä, Itävallassa ja Tanskassa. Hän toteaakin olevansa kuin Ahasverus, ikuisesti matkustamaan tuomittu. (Nimi viittaa Jerusalemin suutariin vaeltavaan juutalaiseen, ja sitä kautta juutalaisten diasporaan.)

Suomessa hänet sijoitetaan pieneen maalaispappilaan, ja siellä kertoo hän elämänsä tapauksia. Tällä pianolla on näet silmät ja korvat, eikä siinä kaikki, hänellä on myös muisti, tunteet ja eläytymiskyky. Hän kokee vihaa, kateutta, ylpeyttä, mutta myös hekumantunteita, varsinkin taitavan ja herkän soittajan käsittelyssä. Pianolla on jopa kyky lukea ihmisten ajatuksia.

”Piano on kuin ihminen. Pianossa on valmiina kaikki tunteet, ilo, suru, pilkka, viha.”

Piano elää historiallisten mullistusten aikoina, joutuu pommituksiin, näkee ja kuulee natsijulmuuksia ja kommunismin valtataisteluita, on läsnä jopa Jean-Martin Charcot’n neurologian luennolla, kun etupenkissä istuu nuori Sigmund Freud.

Kaiken kaikkiaan romaanista kasvaa moniääninen Euroopan historiaa kuvittava kohtauksien sarja. Suomi on tarinoiden kertomispaikka, ja siellä tytöt Annu ja Hanna tuntuvat viittailevan kirjailijan nuoruusvuosiin. Eurooppalaisissa muisteloissa on koskettavassa roolissa Mary, eikä Adelheidkaan jazz-mieltymyksineen ole mikään liimattu sivukuva.

Hahmot ovat eläviä, sekoittuvat joskus hauskasti toisiinsa, mutta piano muistaa ja osaa eläytyä. Musiikki kaikuu läpi teoksen. Bach, Beethoven, Bartok, Chopin, Debussy, Dvorak, Franck, Grieg, Liszt. Mozart, Musorgski, Puccini, Ravel, Schumann, Skrjabin, Stravinsky ja Wagner muistuvat soittimen mieleen voimakkaina tunteina.

Suomessa on ainakin yksi muutto: Uuskaarlepyyhyn, Topeliuksen synnyinkaupunkiin. Lopussa piano näkee kaikki rakkaat ystävänsä kokoontuneena samaan tilaan, muistaa soittajansa, vaalijansa ja ympärillään kasvaneet ihmiset.

”Jäähyväiset, se on avainsana, joka jokaisen on opittava, ja minä jos kuka olen sen oppinut, minua on kiidätetty yhä uusien omistajien, yhä merkillisempien kohtaloiden äärelle.”

Valaanluiset koskettimet on viisas, pitkäikäinen, kaiken nähnyt ihminen: rikkaasta elämästä kasvaa rikas kirja.

2

Jos Rakel Liehu loikkii pianoineen läpi Euroopan historian, keskittyy Eila Kostamo yhteen aiheeseen ja tekee sen perinpohjaisesti.

Matilda Wredestä, vankien sieluntyön pioneerista, on kirjoitettu kaksi laajahkoa teosta; Evy Fogelbergin Vankien ystävä (1920) ja Ester Ståhlbergin Matilda Wrede (1938). Matti Haapojasta on Kaijus Ervasti kirjoittanut tutkielman Murhamiehen muotokuva (1992).

Eila Kostamo on tarttunut aiheeseen oman kiinnostuksensa virittämänä. Rakas Mathilda – kertomus Mathilda Wreden ja Matti Haapojan ystävyydestä (Mediapinta, 2020) on eläytyvän kertojan ja paneutuvan tutkijan yhteistyö. Se tarkoittaa sitä, että kirjailija pyrkii ymmärtämään henkilöitään ja eläytymään aiheeseensa. Samalla hän noudattaa tutkijan moraalia eikä tee liian rohkeita valintoja tai vedä liiallisia johtopäätöksiä. Siksi Kostamon teos kallistuu tutkivan elämäkerran puolelle.

Vankilaolot 1800-luvun lopun Suomessa ovat olleet todella epäinhimilliset. Hygieniataso oli surkea, tilat ahtaita ja toisten ihmisten kohtaaminen minimaalista. Tähän ympäristöön tulee nuori nainen, jonka tarkoituksena ja intressinä on auttaa vankilaan joutuneita, rikollisuuteen sortuneita sieluja.

Käy selväksi, että Mathilda luo varsin paljon hyviä suhteita vankeihin. Hänen motivaationsa auttaa on häkellyttävä, miltei käsittämätön. Hän kykenee lähestymään monia kovettuneita, paatuneita rikollisia ja viemään läpi terapeuttisia keskusteluja heidän kanssaan pitkäänkin.

Matti Haapoja on ollut näistä ”potilaista” ehkä kaikkein tärkein. Haapoja on tehnyt henkirikoksia, ollut karkotettuna Siperiaan, josta karannut Suomeen ja joutunut täällä uudesta rikoksesta vangituksi.

Tarina vangista ja hänen auttajastaan on koskettava ja traaginen. Jää epäselväksi, kuinka suuri vaikutin Haapojalla on liittynyt mahdolliseen hyötyyn. Hänen yllättävä halunsa palata Siperiaan sovittamaan siellä tekemiään henkirikoksia on avainasemassa. Mahdollisesti hän piti olosuhteita Siperiassa parempina, ainakin vapaampina kuin Suomen vankilat. Sitä paitsi hän saattoi ajatella pääsevänsä sieltä helpommin pakenemaan, koska se oli jo aiemmin onnistunut.

Sovitusmotiiviakaan ei pidä sulkea pois. Kaijus Ervasti on teoksessaan päätynyt siihen, että rikollisten mielessä hyvin yleistä on ”hyvä ja pahan kamppailu”. Joka tapauksessa Matti Haapojan oma tekstikin jo todistaa hänen olleen inhimillisesti syvällisessä suhteessa Mathildaan.

Traagisten tapahtumien jälkeen Mathilda sairastuu. Suomen vankeinhoitolaki muuttuu niin, ettei ulkopuolisia päästetä vangin kanssa kahdenkeskiseen kontaktiin. Tämä romauttaa Mathildan kutsumuksen. Liikuttavassa kohtauksessa Kakolan vankilan pihalla vangit hurraavat, kun Mathilda tuodaan heidän eteensä. Heistä suuri osa tietää joko omakohtaisesti tai kuulopuheista Mathildan positiivisen vaikutuksen keskusteluissa.

Vaikka Mathilda Wreden lähtökohta on kristillisyydessä, ei hän tuputa uskoaan. Hän antaa ateistin olla mitä on, mutta on valmis keskustelemaan kaikista elämän arvoista ja ongelmista. Taustalla on kirjassa useaan otteeseen näkyvä Mathildan suhtautumistapa menestyneisiin ihmisiin. Hän näkee nämä vastenmielisessä valossa, ylpeinä tai välinpitämättöminä.

Eila Kostaman teos valaa uskoa ihmismielessä piilevään hyvyyteen. Samanlainen jälkimaku jäi hänen tutkielmaromaanistaan Luther! (2017).

Teoksen Rakas Mathilda motto on hienosti valittu: ”Usko muiden ihmisten olemassaoloon ihmisinä on rakkautta.” (Simone Weil, Painovoima ja armo)

3

Klassikoitumista ei voi tietää muutamassa vuodessa, tuskin parissakymmenessäkään. Täytyy kulua useampi sukupolvi, jotta klassikon tunnusmerkit alkavat näkyä. Toisaalta jotkut klassikot väsyvät, häipyvät unholaan, jotkut taas nousevat esiin vasta vanhoina.

Aleksis Kiven päivänä 2020 esitettiin Ylen ohjelmassa Tämän runon haluaisin kuulla melkoinen satsi klassikkorunoiksi ehdotettua lyriikkaa. Mukaan oli valittu soittajien virrasta sekä odotettuja että yllättäviä ehdotuksia.

Aaro Hellaakosken Hauen laulu, Aleksis Kiven Oravan laulu ja Lauri Pohjanpään Kaksi vanhaa varista lienevät yleisesti pidettyjä runoharrastajien ja -ammattilaisten keskuudessa.

Tampereen Teatteriravintola Kivessä pidetään ohjelmasarjaa Runoraati, johon olemme kuudesta runosta viimeiseksi valinneet tänä syksynä ns. klassikkoehdokkaan. Kaikki meidän valitsemamme ehdokkaat olivat esillä myös Ylen ohjelmassa.

4

Miksi yrittää määritellä jotain kolmatta sukupuolta? Miksi ei luovuta koko jaottelusta, kun meillä suomenkielessä yksisukupuolisuus on jo valmiina. Hän tai se viittaa ihmiseen tai muuhun olentoon ilman sukupuolisuuden identiteettiä tai rasitetta.

5

Ensilumen odotus voi olla konkreettista talvisen maiseman tähyilyä. Sekin on käsillä. Mutta viittaan tässä samannimiseen elokuvaan.

Ensilumi on suomalaisen iranilaissyntyisen Hamy Ramezanin esikoiselokuva, joka tulee teattereihin perjantaina 16.10.2020. Nähtyväni ohjaajan haastattelun Yle TV1:stä päätin ehdottomasti mennä katsomaan tämän elokuvan.

Käsittämättömällä tavalla, ainakin muutaman klipin perusteella ja ohjaajan puheita seuraten, Ensilumi pystyy välittämään ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ylittämättömän merkityksen. Iranista pakolaisena 8-vuotiaana perheensä mukana Serbian kautta Suomeen kolmessa vuodessa matkannut poika kuvaa tuota menneisyyttään ja elämäniloa, joka välittyy pelottavissa olosuhteissa jatkuvasti yhteisenä.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This