Parasta juuri nyt 11.7.2020: Koko Britannia leipoo, Why Bowie Matters, Kirves-Koljonen, Suonuotio

11.07.2020
TELEMMGLPICT000137667089 transrS8Z1b0ZQjNoViJZ3HnGQ4NS1YurETCFkeLSh1IwB7c

The Great British Bake Off.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tero Alanko on katsonut vesi kielellä brittiläistä tosi-tv:tä ja lukenut Teemu Keskisarjaa.

1

Kun kirjastot, museot ja muut olivat kiinni ja lasten liikuntaharrastukset tauolla, rupesimme katsomaan Koko Britannia leipoo -sarjaa koko perheen voimin. Jäimme koukkuun.

En osaa leipoa, mutta syön paljon leipää, pullaa ja keksejä. Olen siis asiantuntija.

Koko Britannia leipoo (The Great British Bake Off) on poikkeuksellisen hyvin käsikirjoitettu tv-kisailu. Se osoittaa, että päätähuimaavaa jännitystä voi repiä mistä vaan, kuten vaikka kakkupohjan kosteudesta tai inkiväärikeksin napsahtamisesta juuri oikealla tavalla.

Tuomarit Paul Hollywood ja Prue Leith ovat tiukkoja, mutta heillä on heikkoutensa. Erittäin miehinen, jalat jämäkästi harallaan seisova Hollywood on todella perso makealle. Hän ei pysty pitämään naamaansa peruslukemilla haukattuaan poikkeuksellisen hyvästä leivonnaisesta.

Juontajista Noel Fielding on koomikko ja rokkibändien kaveri. Hän myös näyttää siltä.

Kymmenennen tuotantokauden jälkeen Fieldingin herttainen juontajapari Sandi Toksvig jätti sarjan. Fieldingille annettiin 150 000 punnan palkankorotus. Brittilehtien mukaan hänen uusi parinsa on Pikku-Britannia-sarjasta tuttu Matt Lucas.

Bake Offin kilpailijat valitaan mahtavan lavealla skaalalla. Mukana on nuoria ja vanhoja, kaikkia mahdollisia murteita, seksuaalisia suuntauksia ja etnisiä taustoja edustavia ihmisiä. Ikisuosikkini on yhdeksännen tuotantokauden finalisti Kim-Joy Hewlett, joka meikkaa ja pukeutuu jokseenkin värikkäästi ja kirjoittaa reseptejä The Guardianiin.

Muutoin olen heikkona vanhempiin setiin ja täteihin, jotka eivät koskaan yllä finaaliin asti, mutta suhtautuvat kisaan sopivan lungisti.

2

Englantilainen elokuvan ja kulttuurintutkimuksen professori Will Brooker (s. 1970) vaikuttaa aikamoiselta akateemiselta tuulihatulta.

Brooker vietti vuoden 2015 eläen kuin David Bowie. Hän matkusti ympäri maailmaa: Los Angeles, Pariisi, Berliini, New York. Hän kuunteli vain Bowien musiikkia ja musiikkia, jota oletti Bowien kuunnelleen. Hän luki samoja kirjoja kuin Bowie. Hän pukeutui ja leikkasi tukkansa kuin Bowie. Hän jopa söi kuin Bowie. (Kokaiini- ja seksihommat taisivat olla liian vaikeita simuloida.)

Sopivan vinksahtanut empiirinen tutkimus sai äkkilopun Bowien kuoleman myötä. Juuri sitä ennen Brooker oli pasteerannut Manhattanin jalkakäytävillä Earthling-levyn kannesta tutun Union Jack -takin kopio niskassaan.

Brooker kertoi ihmiskokeestaan viihdyttävässä Forever Stardust -kirjassa (2017). Viimevuotisessa Why Bowie Matters -teoksessa Brooker yrittää kaivautua syvemmälle.

Brookerin selitysyrityksessä on yhtä lailla akateemista täsmällisyyttä kuin subjektiivista höpölöpöä. Ensin barthesilainen analyysi tekijän kuolemasta tai derridalainen näkemys Bowien musiikin dekonstruktiivisesta luonteesta, sitten fanipoikamaista itsestäänselvää intomieltä.

Brooker on sekä tarkkanäköinen tutkija että Bowie-fani. Why Bowie Matters -kirjan neljässä pitkässä esseessä (Becoming, Connecting, Changing ja Passing) hän käy läpi neljä Bowien elämänvaihetta ja tavoittaa jotain, mihin mutu-pohjalta on mahdoton yltää.

Toisaalta minua kiusaa ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka ihan vaan tykkäävät Bowien musiikista.

3

Luin Kirves-Koljosen karun elämäntarinan junamatkalla Helsinkiin ja takaisin.

Toivo Harald Koljonen oli levoton jätkä ja pikkurikollinen, joka eli 1900-luvun alkupuolella. Syksyllä 1940 alkaneet bensa-afäärit menivät mönkään ja Pitkä-Topi passitettiin pääkaupunkiseudulta Huittisten varavankilaan ulkohommiin. Karkumatkalla Koljonen listi kirveellä viisihenkisen perheen ja naapurin mummon kaupan päälle.

Historioitsija Teemu Keskisarja kertoo Koljosen elämäntarinan (Kirves – Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus, Siltala, 2015) viihdyttävästi ja värikkäästi. Psykopaatiltahan Koljonen nykyvalossa vaikuttaa, vaikka useimmat todistajat kuvailevat häntä ”täysin normaaliksi”. Toisaalta monet lähteet ovat aika huteria, kuten myös viranomaistoiminta paikka paikoin.

Keskisarja on kirjoittanut myös ”Suomen ensimmäisen sarjamurhaajan” eli Juhani Aataminpojan (1826–1854) elämäkerran. Sekin kannattaa lukea, jos on kiinnostunut tämmöisistä asioista.

4

Noin minuutin jälkeen elektroninen humina rupeaa kääntymään musiikiksi. Ambient-tyylinen äänimassa muuttaa muotoaan kuin bensaläikkä vesilätäkössä.

Neljännellä minuutilla tykyttävä rytmi herää. Kitaraa näppäillään kuin tunnustellen.

Seitsemän minuutin kohdalla tehdään päätös ja biisi alkaa. Melodia on kaunis. Jossain kaukana suhisee jokin.

Kymmenen minuutin paikkeilla haetaan nypyttävää krautvaihdetta kohdalleen. Mihin päin biisi suuntaa?

Wo ist A-P Nikkola?

Kahdentoista minuutin hujakoilla saksofoni kurkistaa sisään. Vauhti kiihtyy. Vielä ei olla edes biisin puolivälissä.

Pehmeä miesääni laulaa muutaman rivin auringosta ja hallituksesta. Tiestä, joka jatkuu järven taa.

Suonuotio on jyväskyläläisen Ville Puronahon musiikkiprojekti. Puolituntinen Hei hei -biisi ilmestyi tammikuussa. Se on tosi hyvä matka.

Miksi tehdä samaa kuin muut, kun voi tehdä jotain ihan erilaista?

5

Minulla on tapana herkutella jääkaappikylmillä Bounty-suklaapatukoilla. Nyt panokset ovat koventuneet. Olen ruvennut pitämään Pandan Lakupala Suklaa -pusseja pakastelokerossa. Myös Fazerin Tutti Frutti -suklaalevystä tuli pakkasessa ihanan sitkasta. Valitettavasti se oli vain hetken huuma, täydellinen sesonkituote.

Tero Alanko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This