Kuvat: Sari Harsu
KOLUMNI | Sari Harsu availi oluttölkkejä ja opetteli käyttämään kassajärjestelmää vapaaehtoisena festivaalityöntekijänä Valkeakoskella.
”Valot syttyvät ja sammuvat, ja joukkoon mahtuu aina myös äänekäs kuorsaaja.”
Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 23.–26.7.2026.
Perjantaina (24.7.2026) yritin lähteä Tampereen linja-autoasemalta Valkeakoskelle aikataulunmukaisella 11.15-linja-autolla, mutta sellaista ei tullut. Piti jäädä vielä puoleksi tunniksi odottamaan seuraavaa. Kysyin kuljettajalta, miksi vuoro oli peruttu, mutta kuski sanoi, ettei tiedä, hän vain ajaa autoa.
Kun puoli yhden aikaan saavuin vanhaan kotikaupunkiini, kävin ensin lounaalla Mustassa Kissassa. Samassa paikassa on ollut samanniminen ravintola ”aina” eli jo minun lapsuudessani 1970-luvulla, mutta nimeä ja sijaintia lukuun ottamatta 1970-luvun ja vuoden 2026 Kissoissa ei taida olla juuri mitään yhteistä.
Talkoolainen sai paidan ja passin.
Lounaan jälkeen lähdin etsimään talkoolaisten toimistoa. Minulla oli hyvin ohuet ennakkotiedot tehtävistäni Työväen Musiikkitapahtumassa. Yöpaikkatarpeestani kertovaan viestiinikään en ollut saanut vastausta. Tiesin kuitenkin, että työskentelen ravintolapalveluissa ja että työvuoroni kestää perjantaina kolmesta kymmeneen ja lauantaina kahdestatoista kuuteen.
Vähitellen, pala palalta, asiat selkiytyivät, kuten niillä tapana on: Löysin toimiston, sain Työväen Musiikitapahtuma -paidan ja talkoolaispassin. Tapasin ravintolatoiminnan vastuuihmisen. Pääsin viemään tavarani majapaikkana toimivalle Tietolan koululle, ja minulle luvattiin toimittaa patja yhteen luokkahuoneista.
Perjantain työpisteeni olisi Jylhävaaran koppi eli pieni puinen myyntikoju.
Erja Lyytinen Paperitorin päälavalla perjantaina.
* *
Koppi ja kassalaite
Kun työvuoroni alkoi, festivaalialueella oli vielä yleisön osalta hiljaista eikä Jylhävaaran koppiravintolaa heti aukaistu. Pyörin siellä täällä yrittäen olla avuksi, mutta hetkittäin tuntui, että olin enemmänkin tiellä.
Kun yleisöä alkoi valua paikalle enemmän, koppikin avattiin ja pääsin tutustumaan Solmio-kassan käyttöön. Ensimmäinen maksu meni väärin – erityisesti yhdessä olutmerkissä kun piti olla tarkkana, napauttaako isoa nelosta, isoa kolmosta vai pientä kolmosta – mutta myöhemmin homma pääsääntöisesti sujui.
Talkoolaisten kontista sai hakea pientä välipalaa ja illalla myös lämpimän ruuan.
Tällaisella kassalaitteella operoitiin myyntitiskeillä.
Keski-ikäinen ruumiini kestää aika hyvin monenlaista liikkumista, mutta seisominen ei ole lajini ollenkaan. Se ei sovi jaloilleni eikä selälleni. Siksi yritin työvuoron aikana aina istahtaa, kun se oli mahdollista.
Kun löysini loppui, olisin voinut jäädä festarialueelle viettämään rentoa vapaa-aikaa, mutta minua väsytti ja seisotettu ruumiini halusi päästä makuuasentoon, joten aika pian kävelin koululle.
Makuuasentoon pääsinkin, mutta uneen en. Olen huono nukkumaan ylipäätäänkin, eikä asiaa auta se, että makaa patjalla koululuokassa, jonne tippuu vähin erin lisää väkeä. Valot syttyvät ja sammuvat, ja joukkoon mahtuu aina myös äänekäs kuorsaaja.
Vasta aamuyön vessakäynnin jälkeen sulloin korviini tulpat, mutta kuorsaus tunki niidenkin läpi. Yö siis pysyi unettomana.
Väsyneenä ja punasilmäisenä nousin kuuden jälkeen suihkuun, ja sen jälkeen kävin tukevalla aamiaisella.
* *
Kakkua ja kapakkahommaa
Ennen lauantain työvuoron alkua ehdin pyöräillä Sääksmäelle vanhempieni haudalla käymään. Säilytän yhtä vanhaa pyörääni Valkeakoskella tätä tarkoitusta varten.
Kun puolen päivän aikaan aloitin vapaaehtoisvuoroni, työpisteeksi ilmoitettiin Salakapakka. Pestin aluksi avustin 120 vuotta täyttävän Paperiliiton jäsenten kakkukahvituksessa. Sen jälkeen siirryin taas tiskin taakse myyntihommiin.
One Last Comeback esiintymisvuorossa ilmakitaransoiton SM-kilpailussa.
Alkuun ja välillä myöhemminkin oli todella hiljaista. Silloin aika kului hitaasti. Yritin keksiä tekemistä istuskelun ja seisoskelun oheen, joten kävin keräilemässä tölkkejä, pulloja ja roskia pusseihin.
Hetkittäin oli vastapainoksi pientä ruuhkaa, jolloin tölkkejä sai availla tiuhaan tahtiin. Siihen puuhaan olisi ollut apuvälineitäkin tarjolla, mutta minä käytin sormiani.
Illalla kanavanvarsi Musari-alueen ulkopuolella täyttyi varjofestivaalikansasta.
En luonnollisestikaan laskenut, montako tölkkiä avasin kahden illan aikana, mutta tiedän, etten ole minkään aiemman päivän tai illan aikana päässyt läheskään samaan määrään.
Ahkerasta alkoholijuomien käsittelystä huolimatta en nauttinut itse annostakaan. Myös vapaa-ajasta nauttiminen jäi lauantaina yhtä ohueksi kuin perjantainakin. Poistuin festarialueelta pian työvuoron päätyttyä ja lähdin koululle pakkaamaan tavaroitani.
Sari Harsu, teksti ja kuvat
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Vapaus barrikadeilla – Miten Delacroix’n mestariteos puhuttelee vielä kahdensadan vuoden jälkeenkin?
ESSEE | Maalauksen hahmoissa kauneuden ihanteet yhdistyvät kapinan arkiseen todellisuuteen. Teos muistuttaa meitä siitä, miten hauraita käsitteitä ovat demokratia ja vapaus.
Voiko ajatus taiteesta olla taideteos? Pohdintaa Anish Kapoorin näyttelystä Serlachiuksella
ESSEE | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen purkaa esseessään Anish Kapoorin näyttelyssä syntyneitä kysymyksiä taiteesta.
Herra presidentti, saanko puhutella? Toimittaja esittää Alexander Stubbille hämmentävän pyynnön
KOLUMNI | ”Suomesta on tulossa sotahullujen maa, eikä se tiedä lehmille eikä hevosille eikä ihmisille mitään hyvää”, Matti Kuusela kirjoittaa.
Akvavitixin ovela Norma – Bellinin oopperasta kuultiin Savonlinnassa konserttiversio
KOLUMNI | Oopperajuhlat vetelee viimeistä viikkoa, bonus-viikkoa. Jos et ehtinyt alkujuhlien yleensä kotimaisin voimin tehtyihin ensi-iltoihin, heinäkuun finaali kertoo mitä muualla osataan.