Spoiler Alert! Eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan juonipaljastuksia

Romeo ja Julia kiehtoo, vaikka loppuratkaisu tunnetaan. Fredric Leightonin maalaus. Kuva: Wiki Commons

Kun televisiosarja Game of Thrones oli huipussaan, sai aamuvarhaisella varoa, mitä kännykästään lukee. Vaikka olisikin nähnyt uusimman jakson heti sen ilmestyessä, saattoi sosiaalisessa mediassa törmätä sarjan pohjana toimivat Tulen ja jään laulu -kirjat lukeneeseen tietäjään, joka ”spoilasi” tulevat juonenkäänteet.

Sana ”spoiler” juonipaljastusta merkitsevänä termina on verrattain uusi. Termi on syntynyt 1970-luvulla, ja ensimmäisen kerran spoilereista on varoitettu 1980-luvulla. Sana yleistyi viimeistään internetin myötä. Internet-keskusteluissa juonipaljastuksista varoitetaankin termillä ”spoiler alert” (tai ”warning”).

Juonipaljastuksia ei kuitenkaan ole aina pelätty kuten nykyään.

* *

Oraalisessa traditiossa, kuten antiikin kreikkalaisten tai islamilaisten kertomusten parissa, oletuksena oli, että kuulija tunsi tarinan entuudestaan. Kreikkalaiset näytelmät perustuivat mytologiaan ja historiaan, joista näytelmäkirjailija kirjoitti oman sovituksensa.

Myös Elisabetin aikakauden englantilaiset näytelmäkirjailijat, kuten William Shakespeare ja Christopher Marlowe, kirjoittivat pääosin yleisön tuntemista aiheista. Tämän lisäksi aikakauden näytelmät jaettiin tragedioihin ja komedioihin, joiden välinen ero oli ennen kaikkea se, että komedia päättyi häihin, tragedia kuolemaan. Vaikkapa Romeossa ja Juliassa kuoro kertoo katsojalle heti alkuun, kuinka tarina tulee päättymään.

Katsoja siis tiesi, mistä maksoi.

Juonipaljastuksia alettiin varoa vasta viktoriaanisella ajalla. Syynä olivat tuolloin syntyneet uudet genret: murhamysteerin jännitystä haittaa, jos katsoja tietää alusta saakka, että hovimestari on syyllinen. Toisaalta 1800-luvulla yleistyneet jatkokertomukset mahdollistivat myös sen, ettei kirjoittajan tarvinnut itsekään tietää, kuinka hänen tarinansa tulisi päättymään.

* *

Pilaavatko spoilerit kuitenkaan nimensä mukaisesti yleisön kokemuksen?

Vuonna 2011 tutkijat San Diegon yliopistossa testasivat, onko juonipaljastuksilla todella vaikutusta fiktiosta nauttimisen kohdalla. Lähes jokaisen kertomuksen kohdalla koehenkilöt, joille tarina oli “spoilattu”, nauttivat tarinasta enemmän kuin koehenkilöt, jotka olivat välttyneet juonipaljastuksilta.

Lopputulos ei välttämättä ole niin yllättävä kuin miltä ensialkuun kuulostaa.

Vuosia sitten, eräänä koulupäivänä, kaverini kertoi käyneensä elokuvateatterissa katsomassa tuolloin uusimman Pirates of the Caribbean -elokuvan. Koulukaverini luonnollisesti aloitti kertomalla, kuinka elokuva loppuu ja mitä hahmoille tapahtuu. Muistan, että se ei suinkaan laimentanut innostustani. Päinvastoin, päällimmäiseksi tunteeksi nuoreen mieleeni jäi, että minun olisi pakko nähdä kyseinen elokuva omin silmin. Niin myös tein.

Tietenkään henkilökohtaisesta kokemuksestani ei kannata johtaa tieteellistä hypoteesia juonipaljastusten hyödyllisyydestä. On kuitenkin hyvä miettiä, että ehkä paljastukset eivät väistämättä tuhoa katselukokemusta. Ehkä hyvä tarina ja hyvä kertoja voivat tehdä tutustakin jännittävää ja kerronnasta kiehtovaa.

Ehkä tarinoissa on kyse muustakin kuin juonesta.

Topi Lepojärvi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua