”Pentti Linkola luopui minästään ja eduistaan ihmiskunnan pelastamiseksi”

Pentti Linkola ja Anneli Jussila Saarenmaalla 1990-luvun alussa. Kuva: Anneli Jussilan albumi

Anneli Jussilan kirjasta Pentti Linkola ja minä (Minerva, 2021) on julkaistu jo kymmenkunta arviota ja haastattelua eri medioissa. Niissä on keskitytty Linkolan elämäntapaan, radikaaleihin mielipiteisiin ja ekofasistisiin yhteyksiin. Kulttuuritoimituksessa Kari Pitkänen kirjoittaa varsin kattavasti, mutta jättää vähälle Pentti Linkolan filosofis-uskonnollisen ajattelun, joka loi taustan hänen käytäntökeskeiselle esiintymiselleen julkisuudessa. Siksi keskityn tähän puoleen nyt.

Anneli Jussila eli varsin lähellä Ritvalan profeettaa. Siksi hänen huomionsa ovat varteenotettavia ja tärkeitä, vaikka Pitkänen epäilee jutussaan kirjaa paikoin subjektiiviseksi puolusteluyritykseksi. Vaikka kirjailijan intressiä on aina syytä punnita, näen tässä tapauksessa motiivin olevan vilpittömästi paneutuva ja perusteellinen, pikemmin kuin puolusteleva.

Jussila erottaa Linkolan käytännöllisen luonnonsuojelun ja sen taustalla olevan kokonaisvaltaisen luontosuhteen syvemmät perusteet.

Näin syntyy kuva herkästä, intuitiivisesta luonnon rakastajasta, joka vanhetessaan muuttui biologisten faktojen esittäjästä koko ihmiskunnan tulevaisuutta visioivaksi filosofiseksi profeetaksi.

”Viheriäisel laattialla miss’ ei seinät hämmennä”

Teoksen ansioista yksi on vahvat rinnastamiset Aleksis Kiven ja Aaro Hellaakosken teoksiin. Kiven impivaaralaisuus ja metsäelämän ensisijaisuus oli erittäin lähellä Pentti Linkolan tuntoja. Kivi oli metsien mies kuten Linkolakin, ja hänen Metsämiehen laulunsa ja Laulu Oravalle säteilevät luonnonosamaista metsän elämän pyhyyttä.

Hellaakosken Salomaassa tekijä kirjoittaa: ”Salomaa on tehty, jotta siellä ei asuttais, jotta siellä jumala yksin olla sais…” Tällainen pyhyydentunne kosketti voimakkaasti Linkolaa.

Panteistinen luontoyhteyden tunne syveni, ja tästä Jussila on oikea henkilö kertomaan, koska hän näki rakastettunsa ja ystävänsä pitkään läheltä. Yhtymäkohdat Martin Heideggerin ja Albert Schweitzerin ajatteluun on teoksessa kiinnostavasti käsitelty.

Luonnonlait

Linkola vihasi ja halveksi ihmisen teknologian perässä kulkevaa kulutushuumaa. Hän näki sen miltei yksinomaan eriytymisenä luonnosta ja yksinkertaisista elämäntavoista, joita hän arvosti ja joiden mukaan hän eli.

Intuitiivisesti eläen ihminen voi toteuttaa ja ”noudattaa” luonnonlakeja. Hän voi antautua osaksi luomakuntaa. Linkola sanoi toistuvasti, ”että asiat hoituvat”. Luullessaan valitsevansa ihminen todellisuudessa harhautuu omasta luonnostaan. Omasta valinnasta ja tietoisuuden ensisijaisuudesta on tullut aikamme uskonto. Tiede selvittää laboratorioissa, mikä on ihmiselle hyvää, ja asiantuntijat sitten kertovat sen medialle. Alitajunta ja ihmistä syvimmältään määräävät myyttiset voimat on unohdettu. Freudista ei enää puhuta.

Linkola oli profeetta, joka ei ajatellut omaa hyötyään vaan ihmiskunnan parasta. Häntä syytettiin usein ”edistyksen vastustajaksi”, joka kuuluu ”takaisin puuhun -porukkaan”. Mutta ei ole taantumista, jos laji ryhtyy toteuttamaan omaa luontoaan. Miten valtava ero onkaan lyhyen mielihyvän ja kestävän rauhallisen luontosuhteessa elämisen välillä. Kulutuskeskeisyys on kuin lapselle tikkarin tarjoamista syvähenkisen yhteisöllisen elämän asemasta.

Linkolaa mukaillen voi kärjistää, että emme tarvitse tätä elintasoa, joka johtaa valtaviin laitoksiin, eristäytyneisiin ihmissuhteisiin, itsekkääseen kuluttamiseen ja sitä kautta sairastumisiin, mielenterveyshäiriöihin ja loputtomaan yksinäisyyteen.

Se osa ihmisistä, joka luulee voivansa hallita luontoa kaikin tavoin, johtaa harhaan ja sairastuttaa ihmisen lisäksi koko maapallon saasteisiin, kemiallisiin kokeisiin ja edesauttaa virusten syntyä ja muita, vielä tuntemattomia luonnonhäiriöitä ja tauteja.

Seikkaperäinen ja ymmärtävä

Anneli Jussilan kirja on paras Pentti Linkolasta kirjoitettu teos, koska se kuvaa täsmällisesti ja läheltä poikkeuksellisen tunneherkän näkijän käytännöllistä, älyllistä ja tunteellista elämää. Kirjan nimi on kaksitasoinen, sillä Pentti Linkola luopui minästään ja eduistaan ihmiskunnan pelastamiseksi.

Perusnäkemyksessään Linkola on ainakin oikeassa: kulutuksen ja vaurastumisen lisääminen on tuhoamassa maapallon elinolosuhteita – ilmastoa, vesistöjä, metsiä ja lajirikkautta. Luulen, että on paljon ihmisiä, jotka tajuavat tämän, mutta joko eivät luovu mukavuuksistaan tai eivät ole äänekkäitä vaan elävät ekologisina maan hiljaisina.

Sitä, mitä kadotusmaiselle tilanteelle pystytään demokraattisesti tekemään, tietää tuskin kukaan eikä osaa tällä hetkellä ratkaista.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua