ESSEE | Ulla-Maija Svärd kirjoittaa jouluesseessään uutisten katsomisesta, keskusteluohjelmien kuuntelemisesta, kirjojen lukemisesta ja tulevista presidentinvaaleista.
Kolumnit ja esseet
Kolumni: Vapaa-ajasta kateellinen hallitus kostaa köyhille ja työttömille – ja tukee samalla harmaata taloutta
KOLUMNI | ”Suojaosan poistaminen ei ole kulttuurin rahoituksen leikkaus, vaan se on kulttuurin tekemisen edellytyksiin kohdistuva leikkaus.”
Mitä tarina kertoo kertojastaan? Sadut ja kollektiivinen alitajunta
KOLUMNI │ Alkuperäisiä kansansatuja ei oltu tarkoitettu lapsille. Mutta mistä ja miksi sadut syntyivät, Topi Lepojärvi kysyy.
Essee: Albert Camus ja vieraan kohtaaminen
ESSEE | Tänä vuonna on kulunut 110 vuotta Nobel-kirjailija Albert Camus’n syntymästä. Algeriaan sijoittuvassa novellissa Yövieras tiivistyy paljon Camus’n ajattelua ja suhdetta maailmaan.
Antakaa minulle palavia pensaita ja tiskiharjoja – kolumni Helsingin kirjamessuilta
KOLUMNI | Helsingin Kirjamessujen helmet olivat piilossa päälavoilta. Kun ei seuraa sitä, mikä on messuvallankäyttäjien mukaan kiinnostavaa, törmää kaikkeen, mitä ei olisi osannut kuvitella.
Periksi ei anneta, eikä peffalleen mennä kuin liukumäessä! Koko kylän piha on iloa tuottava paikka
KOLUMNI | Taidetalkkari Mika Petissalo on jo vuosien ajan järjestänyt entisen kulkutautisairaalan alueella kulttuuritapahtumia ja työpajoja. Nyt pihan tulevaisuus on uhattuna.