Keskellä Stephen Reidin maalaus ”They rode up to the stately palace”.
KOLUMNI │ Alkuperäisiä kansansatuja ei oltu tarkoitettu lapsille. Mutta mistä ja miksi sadut syntyivät, Topi Lepojärvi kysyy.
”Sadut tuovat esiin kätkettyjä mahdollisuuksia myös meissä itsessämme. Ja mahdollisuuksiin sisältyy aina toivo.”
”Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata”, aloittaa Dante teoksensa Jumalainen näytelmä (suom. Eino Leino).
Synkkää metsämaata harhaillaan myös vuonna 2014 ilmestyneessä animaatiosarjassa Over the Garden Wall. 1800- ja 1900-lukujen taitteen estetiikalle kumartavassa satumaisessa kertomuksessa velipuolet Wirt (Elijah Wood) ja Greg (Collin Dean) etsivät tietään kotiin metsästä nimeltä Tuntematon (The Unknown).
Aidon kansansadun tapaan Over the Garden Wallissa kohdataan huumoria, haasteita – ja hirviöitä. Mutta mistä sadut ja niiden hirviöt syntyvät?
* *
Jungilaisen psykologin Marie-Louise von Franzin (1915–1998) mukaan sadut ovat ”tiedostamattomien prosessien puhtain ja yksinkertaisin ilmenemismuoto”. Jungilaisessa psykologiassa satujen nähdään kumpuavan jaetusta alitajunnasta, jossa sijaitsevat käsitteet ja mielikuvat, joita nimitetään arkkityypeiksi.
Kollektiivisen alitajunnan käsite on kiistelty ja tieteellisesti perustelematon. Termiä arkkityyppi käytetään kuitenkin myös kirjallisuudessa toistuvista malleista.
Esimerkiksi Over the Garden Wallin alitajuntaa muistuttavassa metsässä kohdattaviin folkloristisiin arkkityyppeihin kuuluu niin noitia, puunhakkaajia kuin eläimiksi kirottuja ihmisiä. Myös synkkään metsään eksyminen on yleinen asetelma saduissa.
Kertomukset vieraisiin maailmoihin eksymisestä ovat lisäksi yleisiä etenkin kelttiläisissä myyteissä. Niissä toinen maailma symboloi usein tuonpuoleista. Myös suomalaisessa mytologiassa esiintyy käsitys metsänpeitosta, johon kulkija saattoi harhautua.
* *
Satujen synkissä metsissä kuvastuvat toiveet ja pelot, joita emme muuten osaisi sanoittaa. Matka toiseen maailmaan on siten myös matka ihmiseen itseensä. Myytit ja sadut heijastelevat näin niitä kertovien ihmisten maailmankuvaa ja paljastavat meille kokemuksemme maailmasta. Kuten Lewis Carrollin tarinoissa, saduissa tuttu ja turvallinen maailma on käännetty päälaelleen.
Näin sadut tuovat esiin kätkettyjä mahdollisuuksia myös meissä itsessämme. Ja mahdollisuuksiin sisältyy aina toivo.
Kirjailija G. K. Chestertonia mukaillen: sadut eivät opeta, että hirviöitä on olemassa. Sadut opettavat, että hirviöt on mahdollista voittaa.
Topi Lepojärvi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuratointia kuratoinnin päälle – XXIX Mäntän kuvataideviikot lähtee kesää kohti sanomalla EI
KUVATAIDE | Kuraattori Krister Gråhn päätti luopua vallastaan ja avata kuratoinnin ideaa ja ilosanomaa suuremmalle väkimäärälle.
”Suomesta rakennetaan häikäilemättä keski-ikäisten ja keskiluokkaisten kuluttajien paratiisia – muista ei ole niin väliä”
KOLUMNI | Matti Kuusela paljastaa suomalaisen median suurimman sankarin sekä sen, missä maailmankolkassa asuisi mieluiten minkäkin ikäisenä.
Euroviisuissa on kyse viihteestä, ei oppitunnista tai moraalipohdinnoista – katso kuvakooste UMK25-finaalista!
KOLUMNI | ”Kun Erika liekehtii, eläin meissä herää. Vaappuvan Unionin äärimmäiseltä itärajalta pesee nyt pelotetta viimeisen päälle”, Anne Välinoro kirjoittaa.
Kalle Jalkanen, Elmo ja Simeon Hyyppä – suksi sujuilevi sukkelaan suomalaisessa kirjallisuudessa
KOLUMNI | Lumi ja hiihtäminen ovat osa suomalaista sielunmaisemaa. Tämä näkyy myös kaunokirjallisuudessa, niin romaaneissa, novelleissa kuin runoissakin.
