Keskellä Stephen Reidin maalaus ”They rode up to the stately palace”.
KOLUMNI │ Alkuperäisiä kansansatuja ei oltu tarkoitettu lapsille. Mutta mistä ja miksi sadut syntyivät, Topi Lepojärvi kysyy.
”Sadut tuovat esiin kätkettyjä mahdollisuuksia myös meissä itsessämme. Ja mahdollisuuksiin sisältyy aina toivo.”
”Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata”, aloittaa Dante teoksensa Jumalainen näytelmä (suom. Eino Leino).
Synkkää metsämaata harhaillaan myös vuonna 2014 ilmestyneessä animaatiosarjassa Over the Garden Wall. 1800- ja 1900-lukujen taitteen estetiikalle kumartavassa satumaisessa kertomuksessa velipuolet Wirt (Elijah Wood) ja Greg (Collin Dean) etsivät tietään kotiin metsästä nimeltä Tuntematon (The Unknown).
Aidon kansansadun tapaan Over the Garden Wallissa kohdataan huumoria, haasteita – ja hirviöitä. Mutta mistä sadut ja niiden hirviöt syntyvät?
* *
Jungilaisen psykologin Marie-Louise von Franzin (1915–1998) mukaan sadut ovat ”tiedostamattomien prosessien puhtain ja yksinkertaisin ilmenemismuoto”. Jungilaisessa psykologiassa satujen nähdään kumpuavan jaetusta alitajunnasta, jossa sijaitsevat käsitteet ja mielikuvat, joita nimitetään arkkityypeiksi.
Kollektiivisen alitajunnan käsite on kiistelty ja tieteellisesti perustelematon. Termiä arkkityyppi käytetään kuitenkin myös kirjallisuudessa toistuvista malleista.
Esimerkiksi Over the Garden Wallin alitajuntaa muistuttavassa metsässä kohdattaviin folkloristisiin arkkityyppeihin kuuluu niin noitia, puunhakkaajia kuin eläimiksi kirottuja ihmisiä. Myös synkkään metsään eksyminen on yleinen asetelma saduissa.
Kertomukset vieraisiin maailmoihin eksymisestä ovat lisäksi yleisiä etenkin kelttiläisissä myyteissä. Niissä toinen maailma symboloi usein tuonpuoleista. Myös suomalaisessa mytologiassa esiintyy käsitys metsänpeitosta, johon kulkija saattoi harhautua.
* *
Satujen synkissä metsissä kuvastuvat toiveet ja pelot, joita emme muuten osaisi sanoittaa. Matka toiseen maailmaan on siten myös matka ihmiseen itseensä. Myytit ja sadut heijastelevat näin niitä kertovien ihmisten maailmankuvaa ja paljastavat meille kokemuksemme maailmasta. Kuten Lewis Carrollin tarinoissa, saduissa tuttu ja turvallinen maailma on käännetty päälaelleen.
Näin sadut tuovat esiin kätkettyjä mahdollisuuksia myös meissä itsessämme. Ja mahdollisuuksiin sisältyy aina toivo.
Kirjailija G. K. Chestertonia mukaillen: sadut eivät opeta, että hirviöitä on olemassa. Sadut opettavat, että hirviöt on mahdollista voittaa.
Topi Lepojärvi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
