Sami Tissari. Kuva: Jyri Keronen / Aula & Co
KOLUMNI | Finlandia-ehdokkaissa riittää synkkyyttä ja kuolemaa, mutta millaista synkkyyttä nyt halutaan palkita, Pasi Huttunen kysyy.
Suomettumisen syväanalyysia, kuolemaa, maailmanloppua, rakenteelliseksi väkivallaksi kasvanutta järjestelmällistä kiusaamista ja melankoliaa. Voisi sanoa, että kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat hyvin tähän aikaan sopivia. Toisaalta voisi kysyä, onko tässä ajassa jo tarpeeksi surkeutta. Pakkoko sitä on vielä romaanikaupalla naamalle hieroa.
* *
Ehdolla ovat Olli Jalosen Stalker-vuodet (Otava), Marja Kyllösen Vainajaiset (Teos), Heikki Kännön ihmishämärä (Sammakko), Iida Rauman Hävitys (Siltala), Sami Tissarin Krysa (Aula & Co) sekä Eeva Turusen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen (Siltala).
Erityisen ilahduttavaa on, että ehdolla on metsuri Suomen syvästä idästä. Päivätyöltään metsurina toimiva Tissari ponnahti ehdokkuuteen vieläpä suoraan esikoisromaanillaan. Krysa on loistava. Hänen Neuvostoliittoon sijoittuva vaihtoehtohistoriansa on hyvin taidokkaasti rakennettu ja erinomaisesti kirjoitettu. Tarinan sirpaleet punotaan poikkeuksellisen hienosti yhteen niin, että lukija pysyy hyvin mukana tarinassa, jossa hypitään eri aikatasoilta ja paikoista toiseen välillä nopeaankin tahtiin. Lukukokemus pysyy miellyttävänä.
Sen lisäksi on tietysti hienoa, että Tissari tuo uusia sävyjä itäisen periferiakirjailijan kuvaan. Kaikki kunnia maakunnan sanansaattajaksi itsensä julistaneille heikkiturusille, mutta onhan Tissarin proosa huomattavasti kiinnostavampaa luettavaa. Maakunnassa voi kirjoittaa muutenkin kuin maakuntaa julistamalla.
Olen itsekin joensuulainen. Lukuohjetta tähän kolumniin siis sen verran, että siihen halukas voi hakea näkemyksestäni puolueellisuutta, mutta oikeasti syyni Tissarin puolesta liputtamiseen ovat muualla. Minulle Krysa oli aivan poikkeuksellisen vahva lukuelämys ihan riippumatta kenenkään kotikaupungista tai siitä, että Tissariin voi törmätä lähikapakassa. Suomessa ei ole kirjoitettu kovin paljoa laadukasta vaihtoehtohistoriaa, joten Tissarin romaani on siksikin tärkeä. Tälle kirjallisuuslajin merkkipaalulle soisi huomionosoituksen.
Jalosen historiallisen onnistunut ajoitus
Muutkin ehdokkaat ovat kovia. Esimerkiksi Jalosen Stalker-vuodet on upea syväsukellus perisuomalaisen suomettumisen ja itsensä alistamisen mielenmaisemaan. Tavallaan se on hyvin masentavaa, alistuneen synkeyden läpäisemää luettavaa, mutta onpahan vain niin mestarillista tekstiä, ettei sitä silti meinaa saada käsistään laskettua. Jaloselle tämä olisi kolmas Finlandia, eikä vielä kukaan ole tainnut kolmea voittaa. Saavutus olisi huima.
Ajankuvan tarkkuus ja tyylikkään taidokas nivominen todelliseen historiaan tekevät Stalker-vuosista yhden niistä romaaneista, joita moni tulee luultavasti lukemaan tietokirjana samaan tapaan kuin vaikkapa Väinö Linnan tiiliskiveä Täällä pohjan tähden alla on luettu. Sitä se ei ole. Sen tärkeys nousee nimenomaan kirjallisista ansioista, joiden turvin Jalonen virtuoosimaisesti kertoo poikkeuksellisen vakuuttavan tarinan.
Hävityksen murskaava ahdistavuus
Rauman Hävityksen ehdokkuus ei ollut yllätys ja kieltämättä se on loistava ja tärkeä romaani, vaikka mietinkin sitä lukiessani kerta toisensa jälkeen, että onko pakko. Sen synkkyys ja siitä huokuva ihmisten julmuus ja kyvyttömyys on niin läpitunkevaa, että lukukokemus oli lähes yhtä ahdistava kuin vierailu Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Puolassa taannoin.
Armottoman terävästi Hävitys pureutuu koulukiusaamiseen ja maalaa siitä kuvan rakenteellisena osana peruskoulujärjestelmää. Systeemi nöyryyttää ja murskaa mielivaltaisen armottomasti vääränlaiset ja sopeutumattomat. Aihe on tärkeä, mutta tarvitsinko näin paljon ahdistusta siihen, että pointti uppoaa. En, mutta ehkä moni tarvitsee?
Kännö, Kyllönen ja Turunen näyttäytyvät niin ikään luontevina valintoina palkintoehdokkaiksi. Turunen ja Kyllönen ovat jo voittaneet aiemmin esikoisillaan Hesarin kirjallisuuspalkinnon ja Kännö on Finlandia-ehdokkaana jo toista kertaa.
* *
En lähde siihen käsiä vääntelevään voivotteluun, että kylläpäs täällä kirjoitetaan ja palkitaan synkkää kirjallisuutta. Sen sijaan luen tämän vuoden Finlandia-valintaa vihjeenä siitä, millaista synkkyyttä nyt arvostetaan. Juuri tässä ajassa Jalosen tutkielma suomettumisesta saattaa olla yksi parhaiten ajoitetuista romaaneista vuosiin. Toisaalta Kännön ja Tissarin tapaan suuremmalla pensselillä maalailevat, mielikuvituksen kunnolla siivilleen päästävät romaanit tarjoavat avaruutta ja ilmavuutta ajatteluun. Turusen ja Kyllösen teemat kuolemisesta ja lapsettomuudesta ovat yleisinhmillisen tärkeitä aina. Rauman täsmäisku koulumaailman rakenteellisiin ongelmiin on tietysti hyvin tärkeä, vaikka olikin minulle vähän liikaa.
Finlandia-ehdokkaat on valinnut kolmen hengen lautakunta. Tänä vuonna mukana olivat kirjallisuudentutkija Veli-Matti Pynttäri, Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen ja HS Vision tuottaja Anu-Elina Lehti. Kaunokirjallisuuden sekä muiden Finlandia-palkintojen voittajat selviävät keskiviikkona 30.11.2022. Lopullisen valinnan tekee piispa Mari Leppänen. Palkintosumma on 30 000 euroa.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
