Elina (Ella Mettänen) ja Akseli (Verneri Lilja). Kuva: Katri Dahlström
KOLUMNI | Maarit Saarelainen kirjoittaa Tampereen Pyynikin kesäteatterissa ensi-iltansa saaneen Täällä Pohjantähden alla -näytelmän herättämistä ajatuksista.
”Meidän tulee kunnioittaa jokaista yhteisömme jäsentä yhtä arvokkaana ja tärkeänä.”
”Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi”
Tunnistitko?
Kyllä. Olet oikeassa.
Näin alkaa Väinö Linnan ikoninen klassikkotrilogia Täällä Pohjantähden alla. Teksti sai Sami Keski-Vähälän kristallinkirkkaasti dramatisoiman ja Antti Mikkolan väkevästi ohjaaman ensi-iltansa Pyynikin kesäteatterissa 9.6.2023.
Linnan fiktiivinen teksti on piirtynyt niin vahvasti kansakuntamme kollektiiviseen muistiin, että jokaisessa esityksen lauseessa helähtää historia. Siinä vyöryvät muistot, meidän juuremme.
Täällä Pohjantähden alla -esitys koskettaa, liikuttaa ja menee suoraan sieluun ensimmäisestä kohtauksesta alkaen. Näyttelijäensemble kantaa kiihkeää tarinaa kuin soihtua ikään.
* *
Itänaapurimme Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuo sodan lähelle ja iholle. Kuten Pohjantähden saagassakin jokainen sodan turha uhri on jonkun lapsi, veli, sisko, isä tai äiti.
Mieleen nousevat Lauri Viidan säkeet:
”Suvimaisema:
lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männyntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä hei!”
* *
Epäoikeudenmukaisuus ja viattomien kärsimykset lietsovat tyytymättömyyttä. Katkeruus ja viha ovat huonoja kumppaneita demokraattisessa yhteiskunnassa. Vallanhimo ja empatiakyvyttömyys näkyvät myös meillä, meidän ajassamme.
Meidän tulee kunnioittaa jokaista yhteisömme jäsentä yhtä arvokkaana ja tärkeänä. Juuri nyt tarvitsemme Pohjantähden räätäli Halmeen humanismia, uskoa sivistykseen ja koulutukseen.
Me tarvitsemme tätä Pyynikin kesäteatterissa näkemäämme huikeaa draamaa muistaaksemme. Me tarvitsemme taidetta ymmärtääksemme ja saadaksemme perspektiiviä elämäämme.
Ihminen on luotu elämään, ei tappamaan.
Maarit Saarelainen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Retoriikassa voi olla eroja, mutta Sanna Marin ja Tulenkantaja-voittaja Riina Tanskanen puhuvat samoista asioista
KOLUMNI | Tampereen Kirjafestarit on teosten suurhyöky, jonka pyörteissä voi iskeä ahdistus, Maarit Saarelainen kirjoittaa kolumnissaan.
Sanna Marin ei pelkää omakehuja, ja se on miehille liikaa
KOLUMNI | Sanna Marinin Toivo on tekoja ei ole hyvä tai huono kirja. Se on hyvä tai huono sen mukaan, mitä mieltä lukija on Sanna Marinista.
Voisiko kulttuurin kello näyttää toisenlaista aikaa?
KOLUMNI | ”Kaikesta, mikä ei ole ihmisille arjessa taloudellisesti mahdollista, muodostuu ’luksusta’”, Jari Paavonheimo kirjoittaa kolumnissaan.
Anneli Jussilan kolumni: ”Viihdyttävästä Pentti Linkola -näytelmästä jää puuttumaan tärkeä taso”
KOLUMNI | Yli 30 vuotta Pentti Linkolan läheisesti tuntenut Anneli Jussila kirjoittaa Valkeakosken kaupunginteatterin Vain lintuja rakastanut -näytelmästä.