Essee: Albert Camus ja vieraan kohtaaminen

Albert Camus vuonna 1957. Kuva: STF / AFP / Wiki Commons

”Tässä avarassa maassa, jota hän oli niin suuresti rakastanut, hän oli yksin.”

Näin päättyy Albert Camus’n Algeriaan sijoittuva novelli Yövieras (L’Hôte, 1957) kokoelmassa Maanpako ja valtakunta (1960, suom. Maija Lehtonen; alkuteos L’Exil et le Royaume, 1957). Novelliin päähenkilö Darun ahdistus ja ulkopuolisuus on helppo tavoittaa sotaisuutta ja vihamielisyyttä henkivässä ajassamme.  

Daru on vuoriston koululla asuva ranskankielinen opettaja, joka saa yllättäen tehtäväkseen viedä surmateosta pidätetty arabi poliisin huomaan. Arabi jätetään hänen huostaansa, mutta Daru kieltäytyy viemästä miestä poliisille: ”Katso, eihän se kuulu ammattiini”, hän perustelee arabin tuoneelle santarmi Balduccille. Santarmi vastaa: ”Sodassa saa harjoittaa jos jonkinlaista ammattia.” Balducci sanoo, että käskyä tulee noudattaa, koska tilanne niin vaatii: ”Meillä on nyt tavallaan liikekannallepano.” 

Balducci kertoo vangin surmanneen serkkunsa ilmeisesti perheasioiden vuoksi. Jäätyään arabin kanssa kahden, Daru kysyy vielä: ”Miksi tapoit hänet”. Arabi kääntää päänsä pois ja vastaa: ”Hän juoksi pakoon. Minä juoksin jäljestä.”  

Tilanne muistuttaa satunnaisuudessaan Meursault’n arabin surmaa Camus’n Sivullisessa. Laukaistuaan aseensa Meursault miettii: ”Käsitin tuhonneeni päivän tasapainon, poikkeuksellisen hiljaisuuden rannalla, jossa olin ollut onnellinen.”  

Algerialaiskirjailija Kamel Daoudin Sivullista tyylikkäästi kommentoivan Tapaus Meursault -romaanin (2022, suom. Leena Rantanen; alkuteos Meursault, contre-enquête, 2013) kertoja ei innostu kirjailijan tunnelmoinnista: ”Hän käyttää runouden keinoja puhuessaan pyssyn laukauksesta!” 

Yövieraan arabilla ei novellissa ole nimeä, kuten ei arabilla Camus’n Sivullinen-romaanissakaan. Kamel Daoudin romaanissa arabilla on nimi ja siten tunnustettu identiteetti.  

Novellissa arabin anonymiteetti on perusteltu, koska hän on kulttuuriaan edustava tuntematon ”vieras”, yksi monista ja jännite syntyy pakonomaisesta läheisyydestä vieraan kanssa. Novelliin perustuvassa David Oelhoffenin ohjaamassa ja Viggo Mortensenin tähdittämässä ”lännenelokuvassa” Loin des hommes (”Kaukana ihmisistä”, 2014) arabilla on kuitenkin nimi, Mohamed; elokuvan kaksikko jopa hieman ystävystyy. Viggo Mortensen on sanonut, että elokuvaa tehdessään hän ajatteli Euroopan suhdetta Amerikan alkuperäiskansoihin ja Gazaan.  

Daru ei tunne vankiaan kohtaan erityistä myötätuntoa, päinvastoin: ”Daru tunsi äkkiä vihaavansa tuota miestä, vihaavansa kaikkia ihmisiä ja heidän likaista pahuuttaan, heidän loppumatonta riitelemistään, heidän mieletöntä verenhimoaan.”  

Häntä myös kiusasi, että toisen läsnäolo ”pakotti hänet alistumaan eräänlaiseen veljeyteen”. Novellin alkuperäinen ranskankielinen nimi L’Hôte tarkoittaa sekä ”vierasta” että ”isäntää”. Suomenkielinen nimi Yövieras ei tavoita kaksoismerkitystä. Kirjailija sekoittaa rooleja: kuka kolonialistisessa maassa onkaan ”vieras”, kuka ”isäntä”? 

Arabin rikos kuohuttaa Darua, mutta vihollisuuksien keskellä vangin luovutus viranomaisille olisi hänen mielestään kunniatonta: ”Pelkkä ajatuskin teki hänet hulluksi nöyryytyksestä.”  

Camus kuvaa karussa maisemassa olemassaolon puitteet, ihmisen osan: ”Kaupunkeja syntyi tännekin, ne kukoistivat ja katosivat; ihmiset elivät lyhyen elämänsä, rakastivat toisiaan tai purivat toisiaan kurkkuun ja kuolivat sitten.”  

* *

Sartrelaisen eksistentialismin eräs keskeisiä ajatuksia on, että ”olemassaolo on ennen olemusta”: valinnoillaan ihminen muovaa elämäänsä, moraaliaan ja ajatteluaan. Camus’n novellissa myös maisema on osa henkilöiden ”olemusta”, ilman sitä he olisivat jotain muuta. Karu ympäristö on puitteet, jossa ihmiset tekevät valintojaan.  

Pariisin vapauduttua natsimiehityksestä elokuussa 1944 Camus kirjoitti toiveikkaissa tunnelmissa vastarintaliikkeen Combat-lehden pääkirjoituksessa, että ”ihmisen suuruus on hänen päättäväisyydessään olla olosuhteitaan voimakkaampi”. Esimerkiksi Nobelin tämän vuoden rauhanpalkinnon voittaja iranilainen ihmisoikeusaktivisti Narges Mohammadi istuu hyvin Camus’n luonnehdintaan. 

Myös Daru on hiljaisella kapinallisella valinnallaan olosuhteitaan vahvempi. Hän ei suostu ulkopuolelta asetettuihin vaihtoehtoihin. Yövieras-novelli heijastelee Algerian väkivaltaisuuksien kirjailijassa herättämää epätoivoa. Myös Ranskassa Camus koki ulkopuolisuutta. Darun hahmoon lienee kirjoitettu vahvasti Camus’n henkilökohtaisia tuntemuksia.  

Albert Camus sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957, Yövieraan julkaisuvuonna. Ennen saapumistaan Tukholmaan noutamaan palkintoaan Camus oli jonkin aikaa vaiennut Algerian tilanteesta. Se oli herättänyt ihmetystä, koska häntä pidettiin sukupolvensa omatuntona.  

Camus’n vaikenemiselle oli kuitenkin syynsä: hän oli aiemmin toiminut siviilirauha-ehdotuksineen aktiivisesti väkivaltaisuuksien lopettamiseksi, mikä oli kaikunut kuuroille korville, kokenut täydellisen haaksirikon. Julkisen vaikenemisensa aikana hän oli kuitenkin yksityisesti vedonnut 150 arabivangin puolesta. 

Tukholmassa Algerian tilanne nousi esiin Camus’n tavatessa opiskelijoita Tukholman yliopistolla. Nuori muslimiopiskelija haastoi häntä Algerian tilanteesta. Camus vastasi: ”Ihmiset viljelevät pommeja Algerin raitioteille. Äitini voi olla yhdellä noista raitioteistä. Jos tuo on oikeutta, asetan etusijalle äitini.”  

Myös tästä lausunnosta leimahti kritiikkiä. Le Monde -lehti pelkisti Camus’n lausunnon muotoon: ”Uskon oikeuteen, mutta puolustan äitiäni ennen oikeutta”, jolloin Camus’n ajatus, että terrori ei edusta oikeutta, kätkeytyi. Vastatessaan arvosteluun kirjeessään Le Mondeen Camus sanoi tuntevansa enemmän myötätuntoa häntä haastanutta muslimiopiskelijaa kuin kriitikkojaan kohtaan: opiskelija tiesi mistä puhui kokemustensa pohjalta.  

* *

Yövieras-novellin loppua kohti Darun lohduttomuus syvenee. Hän ei pidä miestä sidottuna ja jakaa aterian hänen kanssaan toivoen samalla, että tämä pakenisi. Näin ei käy. Seuraavana päivänä he lähtevät liikkeelle. He kävelevät pitkään, lepäävät välillä ja saapuvat murenevista kallioista koostuvalle kumpareelle.  

Daru katsoo kumpaankin suuntaan, antaa vangille eväät ja vähän rahaa. Hän kertoo, että itään lähtiessä vankia odottaisivat viranomaiset ja poliisi. Toisella suunnalla asuvat paimentolaiset, jotka tarjoaisivat suojaa, koska ”sellainen on heidän lakinsa”. Hän jättää vangin risteykseen, kuljettuaan jonkin matkaa hän käännähtää, ja näkee vangin seisovan paikoillaan, jatkaa kulkuaan ja kääntyy sitten uudelleen. Maisemassa ei näy ketään. Daru palaa kukkulalle, hänen sydäntään kouraisee nähdessään usvan keskellä arabin vaeltamassa vankilaan vievää tietä (Oelhoffenin elokuvassa arabi valitsee toisin!). Novellissa kiteytyvät Camus’n keskeiset teemat vapaus ja oikeus.  

Palatessaan koululle Daru näkee taululle ilmestyneen tekstin: ”Sinä olet luovuttanut veljemme. Sen saat maksaa.” Daru katselee maisemaa avaran taivaan alla ja tuntee syvää yksinäisyyttä.   

Yövieraan ajankohtaisuutta tässä ajassa ei tarvitse erikseen alleviivata. Novelli on havahduttava kuvaus yksilön moraalisesta voimasta ja ihmisen arvokkuuden kunnioittamisesta vastakkaisiin leireihin jakaantuneessa maailmassa.  

Albert Camus’n kestävä ajankohtaisuus on hänen kyvyssään nähdä ideologioiden läpi ja muistuttaa niiden vaaroista vaivalloisesti edistyvää ihmiskuntaa. ”On parempi olla väärässä tappamatta ketään kuin olla oikeassa joukkohautojen äärellä”, hän kirjoitti.  

Jari Paavonheimo 

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua