Hanna Telakoski

Mistä tiedän kuka minä olen? Kuinka olen tämän mahdollisen tiedon saanut? Tulisiko minun epäillä tätä tietoa ja jos niin miksi?

Tell Me Who I Am pureutuu poikkeuksellisen tapahtumasarjan kautta identiteetin kokemuksen elimelliseen rooliin. Se nostaa esiin keskeisiä kysymyksiä koskien inhimillisen olemassaolomme ydintä. Emme ole vain elämäntarinamme.

* *

Alex ja Marcus Lewis ovat identtiset kaksoset. Heistä Alex menettää 18-vuotiaana muistinsa moottoripyöräonnettomuuden seurauksena. Menetys on totaalinen. Hän ei tiedä kuka on tai tunnista äitiään.

Identtisen kaksoisveljensä Marcuksen hän sen sijaan tunnistaa heti sairaalassa silmänsä avattuaan.

Tämä kaksosuuden mystisenä esittäytyvä kokemuksellisuus kannattelee dokumentin muuta sisältöä. Ilman Marcusta Alex olisi maailmassa täysin yksin. Nyt hänellä kuitenkin on Marcus, joka on jopa hänen toinen puoliskonsa. Kaksosena et ole koskaan yksin, Alex toteaa.

Marcus opettaa Alexille kaiken uudelleen, ihan kaiken. Samalla hän muokkaa tämän muistotkin uusiksi, onnellisiksi. Hän ei halua Alexin kantavan järkyttävän lapsuuden taakkaa, koska ei siihen itsekään kykene. Marcus toimii rakkaudesta, ja Alex luottaa Marcukseen – miksi ei luottaisi?

* *

Kolmekymppinen Alex tajuaa äidin kuoleman jälkeen, että onnellinen lapsuus on ollut harhaa. Marcus ei kuitenkaan suostu puhumaan asiasta. Hän on halunnut luoda kaksoselleen onnellisen elämän perustan.

Todellisuuden verhon raottuminen järkyttää nuorena muistinsa menettäneen Alexin maailman ja suistaa hänet raiteiltaan. Alex on rakentanut koko elämänsä Marcuksen kertomuksen ympärille.

Kaksosten välinen side on vahva ja perheellisinäkin he elävät läheisessä yhteydessä toisiinsa. Marcus on taistellut tiensä elämään aktiivisella unohtamisella, hautaamalla kipeät muistot syvälle, koska ei kestäisi niiden käsittelemistä.

Yli viisikymppiset veljekset tekevät dokumentissa tuskallisen kipeän matkan lapsuutensa todellisuuteen, vaiettuihin asioihin. Tuo matka viestii kiehtovallakin tavalla muistimme merkityksellisyydestä, identiteetin rakenteesta ja luottamuksen asemasta ihmissuhteissamme.

Side veljesten välillä ei ole missään vaiheessa katkennut, vaikka uskomattomatkin tapahtumat ja niiden osittainen paljastuminen ovat jättäneet jälkensä. Alex ei kuitenkaan ole lakannut etsimästä. Hänen täytyy saada tietää mitä poikien lapsuudessa tapahtui.

Lopulta on aika kertoa myös se, mikä on jäänyt kertomatta. Vaikeneminen on ollut Marcuksen puolustusmekanismi. Luodessaan Alexille onnellisen lapsuuden hän on itsekin saanut sellaisen.

* *

Keitä me lopulta olemme ja mikä sen määrittää? Mihin me pystymme ja mikä on oikein?

Uskon, että kaikki mitä elämässämme koemme vaikuttaa meihin. Koettu muokkaa myös kokemusta itsestämme. Aika voi vähitellen haalistaa olemassaoloamme koettelevat ja järkyttävät kokemukset, mutta koettu jättää jälkensä.

Entä jos muisti onkin pyyhitty pois, mitä silloin jää? Kysymys on olennainen, pelottavan ahdistava ja ajankohtaisen relevantti, eikä vähiten yhä yleistyvien muistisairauksien vuoksi. Voiko kollektiivinen muistimme tulla vastaan? Millaisia eettisiä kysymyksiä muistisairaan yksilön kohtaamiseen ja hoitoon liittyy? Mitä olemme ilman muistia?

* *

Tell Me Who I Am -dokumentti on taidokkaasti rakennettu. Se esittää molempien veljesten näkökulman asiaan ja lopulta heidän kohtaamisensa. Valokuvat ja vanhat filminpätkät rakentavat tunnelmaa. Kuvakieli on voimakasta. Veljesten kotitalon mustanpuhuvat, kylmät ja pimeät ikkunat, seinistä lohkeileva maali ja taivasta vasten piirtyvät lehdettömät puut viestivät rakkaudettomuutta, jossa pojat ovat kasvaneet.

He ovat olleet hyvin yksin, mutta yhdessä. Kerronnan lomassa on synkkää ja sataa. Tämä sade on surullista ja painavaa.

Dokumentti muistuttaa takavuosien elokuvasta Tahraton mieli (Eternal Sunshine of The Spotless Mind, 2004), jossa ikävät muistot voidaan pyyhkiä ihmisen mielestä. Niilläkin on kuitenkin paikkansa ihmisen elämänhistorian kokonaisuudessa. Nekin tekevät meistä sen mitä kulloinkin olemme.

Normaalia on kullekin se, mihin on tottunut. Mitä lopulta voimme tietää ja mikä on totta? Klassisen määritelmän mukaanhan tietokin on ”hyvin perusteltu tosi uskomus”.

Vaikka ihminen luo itse omaa todellisuuttaan, vaikuttavat siinä vääjäämättä olosuhteet, joita emme voi muuttaa. Niiden kanssa meidän on elettävä.