Avajaistunnelmaa. Kuva: Emilia Wernicka
KUVATAIDE | Yli neljänkymmenen suomalaistaitelijan työt ihastuttavat Gdanskin vanhassa kaupungissa joulumarkkinoiden lomassa jouluaatonaattoon asti.
Aurora Borealis, Prints from the North – suomalaisten taidegrafiikan näyttely Gdanskin kuvataideakatemiassa Puolassa 23.12.2024 asti.
Kukapa olisi arvannut, että Gdanskissa on esillä iso määrä suomalaista taidegrafiikkaa. Ja kaikki tämä yhden Suomeen opiskelleen tulleen puolalaisen taiteilijan ponnistusten ansiosta!
Jos minä hehkutan Dominik Wlodarekia, näyttelyn primus motoria ja organisaattoria, se ei ole mitään sen rinnalla, miten hän kuvaa Suomen taidemaailmaa ja -koulutusta.
– Ajatus tämän näyttelyn järjestämisestä tuli mieleeni pitkäaikaisista yhteyksistä suomalaiseen tiedeyhteisöön. Olen useiden vuosien ajan halunnut järjestää näyttelyn, jossa esitettäisiin teoksia monilta suomalaisilta taiteilijoilta, taidegraafikoita, joita ihailen syvästi, Wlodarek kertoo.

Dominik Wlodarek. Kuva: Jukka Kallio
Suomella on erityinen paikka Wlodarekin sydämessä.
– Voisin kutsua Suomea toiseksi kodikseni, sillä vietin siellä kahdeksan vuotta opintojeni aikana ja taiteellisen urani alussa. Vuonna 2002 valmistuin kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta Lodzissa, Puolassa. Silloin oli mahdollisuus hakea stipendiä jatko-opintopaikkaa joistakin Euroopan unionin maiden kuvataideakatemioista.

Näyttelyn juliste.
Wlodarek lähetti hakemuksen moniin kouluihin ja sai hyväksymiskirjeen Helsingin Kuvataideakatemian grafiikan laitokselta.
– Aloitin opinnot Helsingissä syyskuussa 2004 vierailevana opiskelijana CIMO-stipendin ansiosta. Tajusin nopeasti, että Kuvataideakatemian taidegrafiikan osasto oli taivas taidegraafikoille upeine kalustoineen ja kannustavine opettajineen ja teknikoineen. Monista opiskelijoista tuli myöhemmin läheisiä ystäviäni, Wlodarek kertoo.
– Pidentääkseni opintojani Suomessa aloitin vuonna 2006 toiset maisteriopinnot, jotka suoritin vuonna 2010. Vuonna 2012 työskentelin myös työmestarina Kuvataideakatemian grafiikan osastolla.

Porilainen Saara Nurmi oli yksi avajaisiin osallistuneista suomalaisista taidegraafikoista. Kuva: Jukka Kallio
Myös Suomen taidegraafikot tuntevat Wlodarekin.
– Hän on jäsentaiteilijamme, Suomen Taidegraafikot ry:n toiminnanjohtaja Riikka Tuomarla vahvistaa.
– Me olemme yhteistyökumppanina Gdanskin näyttelyssä ja olemme tiedottaneet hausta sekä keränneet teokset yhteiskuljetusta varten. Kuljetuksen järjesti Gdanskin kuvataideakatemia. Yhteistyö on meille erittäin mieluinen ja olemme tyytyväisiä, että näyttely on saatu järjestettyä. Meillä on aina silloin tällöin näyttelyhankkeita ulkomailla, muttei vuosittain.
Nyt sitten nopeasti Gdanskiin joulutoreille ja tätä ainutlaatuista näyttelyä bongaamaan! Gdanskiin pääse helposti reilussa tunnissa Turusta ja Helsingistäkin.
EDIT 13.12.2024 klo 8.55. Saara Nurmen nimi korjattu kuvatekstiin.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Valokuvaus ja kulttuuriperintö inspiroivat paikallisia – Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa
NÄYTTELY | Vapriikin kuva-arkiston kokoajat eivät miellä kokoelmaa taidevalokuviksi, vaan olennaista on kulttuurihistorian, kulttuuriympäristön ja perinteen tallentaminen.
Mäntän juhlavuoden kuraattori on monella kentällä toiminut Leena Kuumola
HENKILÖ | Mäntän Kuvataideviikkojen juhlavuoden kuraattori kokoaa Pekilolle liikkuvaa kuvaa, ääntä ja installaatioita.
Kuoleman kuvia nuorten opiskelijoiden silmin – Kuolevainen kannustaa katsomaan kuolemaa rohkeasti
TILAUSJUTTU | Finlaysonin alueella voit nyt miettiä rauhassa elosi päivien määrää. Kuolevainen-projekti tuo meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin kohtaavan lopun näkyväksi keskelle Tamperetta.




