Tuomiokuoro harjoittelee Uulun tiloissa. Kuva: Sari Harsu
MUSIIKKI | Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro ei pönötä. Kuorolaiset liikkuvat laulaessaan sekä koreografian mukaan että sopivasti improvisoiden.
”Minuun on laululla vaikutettu, minua on sivistetty, minussa on liikutettu jotakin.”
Sari Harsu, teksti
Kun Petra Poutanen alkoi reilut viisi vuotta sitten kysellä, josko Tampereelta löytyisi kuorolaulusta kiinnostuneita laulajia, heitä ilmoittautui yllättävän paljon. Niinpä hän päätyi perustamaan samalla kertaa kaksi kuoroa. Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro on näistä toinen. Tuomiokuoro koostuu niin kokeneista laulun harrastajista kuin ammattilaisistakin.
Kokeellisen kuoron johtaja itse on säveltäjä ja muusikko. Hän on opiskellut musiikkia Sibelius-Akatemiassa, Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa, Tampereen yliopistossa ja ulkomailla.
Tuomiokuoron ohjelmiston sävellykset ammentavat muun muassa kansan- ja maailmanmusiikista ja hyödyntävät improvisaatiotekniikoita. Kuoro toimii osana Musiikkikoulu Uulua, ja seuraava produktio tehdäänkin yhdessä Uulun toisen kuoron kanssa Seitsemisen kansallispuistossa.
Pitkä ja erikoinen nimi Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro syntyi kuoron ensimmäisten pikkujoulujen kollektiivisen aivomyrskyn tuloksena. Nimi on sittemmin johdatellut valitsemaan aiheita, koska eihän tuollaisen nimen alla voi laulaa ihan vähäpätöisistä asioista!

Petra Poutanen johtaa Tampereen Ihankaikkista Kuninkaallista Tuomiokuoroa. Kuva: Sari Harsu
Poikkitaiteellinen kokonaisuus
Vastauksia on esittelytekstinsä mukaan ”ilotteleva, mutta samalla syvälle katsova ja lempeä tutkielma ihmisen pyrkimyksestä löytää totuus ja suunta”. Sen kerrotaan olevan ”karnevalistinen esitys, joka tutkii ihmisen olemusta ylistämällä aatteita tasapuolisesti, kaikissa viisauksissaan ja älyttömyyksissään”.
Esitys koettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten marraskuussa. Silloin yleisö piti siitä, ja koska Petra Poutanen kuoroineenkin on Vastauksistaan ylpeä, sitä halutaan nyt esittää lisää.
Laulajat ovat kuorossa jonkin verran vaihtuneet viime vuodesta, ja tila on nyt toinen, joten esitys tulee kuitenkin olemaan hieman erilainen. Marraskuussa laulettava Vastauksia liikkuu taiteen keskellä Galleria Himmelblaussa, missä myös ympäröivästä taiteesta tulee osa kokemusta.
Poutasella on vahva teatteritausta ja häntä kiinnostaa paitsi tekstin ja musiikin suhde myös tilan ja liikkeen mukaan ottaminen esitykseen. Samoilla linjoilla pysyteltäneen kuoron kanssa jatkossakin.
– Kuorokansiot kädessä tuskin seuraaviakaan konsertteja esitetään.

Takit toimivat harjoituksissa koreografian apuvälineinä. Kuva: Sari Harsu
Esitys katsoo ihmistä lempeästi
Petra Poutanen haluaa ajatella, että kuorolaululla pystyy vaikuttamaan ihmisiin.
– Minuun on laululla vaikutettu, minua on sivistetty, minussa on liikutettu jotakin. Ihmisääni on sellainen, jolla pystyy toista koskettamaan paremmin kuin instrumenteilla.
Ulottuvuuksia esitykseen tuovat tilassa liikkuva kuoro, itse tila ja sen sointi. Jokaisen kuulijan kuulokokemus on ainutlaatuinen, koska ääni ja laulajat lähellä vaihtuvat.
– Yleensä kuoroissa pyritään yhtenäisyyteen, mutta on erityinen ja henkilökohtaisempikin kokemus, kun joku laulaa lähellä ja ehkä juuri sinulle.
Vastauksia-teoksessa on Poutasen mukaan paljon ajattelua takana, ja hän uskaltaa väittää, että se herättää ajatuksia myös kuulijassa.
Vaikka esitys vastauksiakin tarjoaa, se pikemminkin kannustaa kysymään ja pohtimaan eettisiä kysymyksiä. Vastauksia on kuitenkin lempeä esitys. Se kehottaa suurten pohdintojen ääreen huumorilla, joka silittää – hetkittäin tosin ehkä vastakarvaan.
”Esitys katsoo ihmistä sekä ymmärtäen että ihmetellen, ja katsoja voi tulla huoletta ihan vaan mukaan ihmettelemään.”
Vastauksia Tampereen Galleria Himmelblaussa (Finlaysonin alue) perjantaina 22.11.2024 kello 19, lauantaina 23.11. kello 15 ja kello 20 sekä sunnuntaina 24.11. kello 15. Esitys myös Helsingin ylioppilasteatterissa lauantaina 21.12. klo 15 ja 18.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Muumisäveltäjä Sumio Shiratori kävi Suomessa: ”En tiennyt Muumeista mitään, kun aloitin työn”
HENKILÖ | Liki jokainen suomalainen on kuullut jossakin Sumio Shiratorin melodioita, mutta juuri mitään ei kukaan tästä japanilaissäveltäjästä tiedä.
Säveltäjä Joel Vernerin musiikillisessa ilmaisussa kohtaavat tutkijan aivot ja runoilijan sydän
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Säveltäjä Joel Vernerille musiikki ja liike ovat yhtä, ja yleensä hän tanssii työstäessään uutta musiikkia päässään.
Nyrok Dolls pistää pillit pussiin kahdenkymmenen vuoden jälkeen – Jäähyväiskeikka oli lauantaina Telakalla
MUSIIKKI | Mauri Kunnaksen perustama kirjallinen cover-bändi on päättänyt lopettaa huipulta. Kaksikymmentä vuotta paketoidaan Tampereen Telakalla.
Kunnianosoitus Gösta Sunqvistin musiikille – Leavings-Orkesterin kiertueella soivat vain vanhat klassikot
MUSIIKKI | Leavings-Orkesteri nousee Nokia Arenan lauteille itsenäisyyspäivän aattona. Luvassa on kunnianosoitus keikkoja karttaneen Gösta Sundqvistin musiikille.




