Moglai Bap ja Mo Chara. Kuva: Coimisiún na Meán / Ryan Kernaghan
ELOKUVA | Irlannissa puhuttavaa iiriä voimakkaasti puolustava Kneecap on asiapitoisuudestaan huolimatta häröilevän hauskaa katsottavaa.
”Kolme toopea tekee tyhmyyksiä ja katsoo, käykö hullusti. Useimmiten ei käy, mutta lähellä on.”
ARVOSTELU
Kneecap
- Ohjaus: Rich Peppiatt
- Pääosissa: Naoise Ó Cairealláin, Liam Óg Ó Hannaidh, Jj Ó Dochartaigh, Josie Walker, Jessica Reynolds
- Ensi-ilta: 15.11.2024
Iiriksi räppäävän tosielämän belfastilaiskolmikon Kneecapin synnystä ja alkuvaiheista kertova elokuva alkaa metatason vitsailulla: ”Joka helvetin tarina Belfastista alkaa näin mutta tämä ei.”
Pommien räjähtelyn sivuuttamisella elokuva kertoo, että sitä ja sen päähenkilöitä ei kerta kaikkiaan kiinnosta Pohjois-Irlannin levottomuuksiksi kutsuttu ajanjakso 1960-luvun lopulta 1990-luvun lopulle. Se on räppärikolmikon sanoutumista irti heitä edeltävän sukupolven kokemuksista ja maailmankuvasta.
Tälle nuorisolle vanhoihin taisteluihin ja vanhoihin sankaruuksiin vetoaminen on alistamista, mille he vain haistattavat, jos ylipäätään välittävät reagoida.
* *
Elokuvan eräänlainen sisäänheittohahmo on belfastilainen opettaja JJ (J Ó Dochartaigh, lavanimeltään DJ Próvai), joka hälytetään yöllä poliisiasemalle. Tunnettuna iirinkielen puhujana hänet halutaan tulkkaamaan pidätettyä Naoisea (Naoise Ó Cairealláin, lavanimeltään Móglaí Bap). Hän osaa vaatia oikeuttaan tulkkiin.
Iirin kieli on ollut lähellä kuoliaaksi tukahduttamista ja sen puhuminenkin on politisoitua. Elokuvasta näkyy hyvin, että vaikka kielen varsinaiset aktivistit ja puolestapuhujat ovat keskiluokkaisia koulutettuja ihmisiä, kuten musiikinopettaja JJ ja hänen puolisonsa, kielen tulevaisuus on niissä nuorissa, jotka ottavat sen omakseen lupia ja sääntöjä kyselemättä.
* *
Poliisiasemalla nuori iirinpuhuja haastaa opettajan tämän suhtautumisesta poliisien kaltaisiin auktoriteetteihin. Löytäessään nuoren miehen muistivihkosesta hapuilevia riimiluonnoksia JJ alkaa puhua nuoren miehen päähän ideaa gaelinkielisestä räpistä. Se johtaa yhteen asiaan jos toiseenkin, minkä seurauksena JJ joutuu viettämään pitkän päihdehuuruisen illan Naoisen ja tämän kaverin, Liamin (Liam Óg Ó Hannaidh, lavanimeltään Mo Chara) kanssa.
Eikä aikaakaan, kun kunnianarvoisa opettaja käsittelee rytmikonetta ja heiluu lavalla kahden toopen kanssa Sinn Féinin kommandopipoon naamioituneena.
* *
Kneecap on siihen mittaan tositarina, mitä se voi olla silloin kun yhtyeen jäsenet esittävät itseään. Elokuva on nuorta uhoa ja tervettä huliganismia, juuri sitä toilailua, millä juuri housut jalkaansa saaneet nuoret miehet aina ylpeilevät.
Elokuvan hauskuus on kaoottisuudessa, jota voi kutsua anarkismiksikin: Kolme toopea tekee tyhmyyksiä ja katsoo, käykö hullusti. Useimmiten ei käy, mutta lähellä on.
Michael Fassbenderillä on mainio sivurooli pakoilevana terroristiepäiltynä.
Elokuva kuvaa pohjoisirlantilaiset porukkana, joka lahkoutuu hanakasti toisiaan vastaan tappeleviin pienryhmiin. Kneecapin Naoise ja Liam ovat tienanneet myymällä huumeita, mitä eräskin itseään Radical Republicans Against Drugs -nimellä kutsuva pyssymiesten porukka vastustaa kovat piipussa.
* *
Elokuvan on ohjannut brittiläinen ohjaaja-käsikirjoittaja Rich Peppiatt, joka on rutinoitunut työhönsä tv-sarjojen ja dokumenttien ohjaajana.
Kneecap-elokuvan vahvuus on sen täydellisen piittaamaton, röyhkeä asenne. Elokuvan sävy ja tunnelma on hyvin samankaltainen kuin oli aikoinaan Danny Boylen elokuvassa Trainspotting (1996). Mutta Kneecapin aika ja paikka ovat eri.
Kolmikon musiikki on simppelin biitin tylyä paahtoa. Oman kielen ja oman musiikin identiteettiä rakentavasta voimasta vilahtaa elokuvan lopussa toisenlainen, nuorukaisten äidin sukupolven esimerkki. Kneecap näyttää särmän ja asenteen rajoitukset, sillä niillä ei pääse kovin pitkälle. Käytännössä muualle kuin umpikujaan.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ridley Scottin Gladiator II on kelvollinen, vaan ei yhtä mahtava spektaakkeli kuin edeltäjänsä
ELOKUVA | Vaikka Ridley Scottilla on suurten spektaakkeleiden tekemisen mittakaava hallussaan, kaikki tuntui paljon tuoreemmalta ensimmäisen Gladiator-elokuvan aikoihin.
Entisen nuorison elämä on juhlia, juopottelua ja toisen etsintää – arviossa Samppa Batalin Omenavarkaat
ELOKUVA | Samppa Batalin ohjaama elokuva on ajan todellisuuteen pyrkivä tarina yhdestä päivästä ja yöstä yli kolmekymppisten elämässä.
Draama ihmisistä, jotka ymmärretään väärin – arviossa Michael Francon Memory
ELOKUVA | Meksikolaisohjaajan elokuvassa ihmisten elämään vaikuttavat asiat, joihin he itse eivät ole voineet vaikuttaa.
Väärinymmärretyn näyttelijän elämä oli työtä, arvoja ja asenteita – arviossa Annelin aika
ELOKUVA | Saara Cantellin dokumentti Anneli Saulista on uskottava. Annelin aika on täynnä aitoa puhetta ja railakasta naurua.