Ohuella langalla. Kuva: Anders Nicander / SVT / Yle
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Leena Reikko kulki Karjalan laulumailla, nousi puhuvan kissan kanssa jokilaivaan ja katsoi ruotsalaista poliisisarjaa.
1
Ruotsalainen Ohuella langalla -poliisisarja on ehtinyt kolmanteen kauteensa ja tuntuu vielä paremmalta kuin edelliset. Sarja kuvaa malmöläisten poliisien arkipäivää keskellä väkivaltaa ja toivottomuutta, vähän myös heidän yksityiselämäänsä.
Kerronnasta on nyt riisuttu kaikki ylimääräinen. Leikkaukset ovat nopeita, samoin dialogit. Ilmeet ja eleet puhuvat paljon ja niin tekevät myös tapahtumat, jotka etenevät vailla kommentteja. Välillä tuntuu, kuin katsoisi vähäpuheista dokumenttia eikä käsikirjoitettua fiktiota.
Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä. Erityisesti katkeroituneen isänsä jalanjälkiä seuranneen Magnuksen osaa esittävä Oscar Töringe on loistava. Hän on tuore isä ja katselee maailmaa ja ihmisiä ilmeillä, jotka tekevät sanat tarpeettomiksi. Sarjan tekijät luottavat hiljaisuuteen ja se kantaa.
Ruotsissa sarja on ollut yksi viime vuosien suosituimpia – ja suosionsa huipulla se myös lopettaa; neljättä kautta ei ainakaan tällä tietoa ole tulossa.
2
Kirjailija Susanna Alakosken kunnianhimoinen romaanisarja tekstiiliteollisuudesta ja sen työläisnaisista Suomessa ja Ruotsissa on ehtinyt kolmanteen osaansa. Tyttärentyttäressä (WSOY 2024) nuori Katherine saa käydä lukiota, olla villi ja vapaa.
Katherinen ainoa vaihtoehto ei enää ole työ Ruotsin vaateteollisuudessa, kuten hänen äidillään oli.
Ensimmäistä osaa hallitsivat vahvat ystävättäret Hilda ja Helli, jotka Puuvillaenkeleissä (WSOY, 2021) pitivät itsensä ja ystävyytensä hengissä läpi Suomen sotien, monien murheiden ja menetysten. He pitivät myös lukijan tiukasti otteessaan.
Vauhti on hyytynyt, mutta suvun naisten elämää on silti mielenkiintoista seurata. Sarja on pohjoismainen suurtyö tärkeästä aiheesta.
3
Miina Supisen Kultainen peura (Otava, 2024) kulkee Karjalan laulumailla. Kirja tuo mieleen vanhat suomalaiset elokuvat, joissa on aina kesä. Tosin romaani sijoittuu vanhempaan aikaan, 1800-luvun loppupuolelle.
Supinen antaa kielen ja murteen laulaa. Hän sommittelee kansan uskomuksista, runoista ja arkkiviisuista, luonnosta ja mystiikasta sekä luvattomasta rakkaudesta monisyisen runsaudensarven.
Päähenkilöt ovat varakkaan viipurilaiskodin kasvatti Mathilda ja salaperäinen Jelena. Molemmat opiskelevat Sortavalan opettajaseminaarissa ja kumpikin on oman elämänsä johtaja. Taustalla häilyy mustanpuhuva ja pahan voimista syytetty Jelenan Kiril-setä, myös Kenobiittinä tunnettu.
Kirjailija kertoo käyttäneensä kirjassa oman sukunsa historiaa, lisäksi siinä on paljon tutkittua kansanperinnettä – ja paljon mielikuvitusta. Melkoinen paketti!
4
Pimeinä syysiltoina on hyvä lukea jotakin vähäeleistä ja pientä. Ei suuria tunteita, tuskin tapahtumiakaan. Mutta kylläkin selkeää ja tarkkaa kieltä hienosti suomennettuna. Ja yhtäkkiä huomaa, että tapahtuu vaikka mitä. Tällaisen kokemuksen antaa Robert Walserin teos Jakob von Gunten (Teos 2024), jonka on suomentanut Erkki Vainikkala.
Vain 160-sivuinen romaani kertoo nuoresta ja varakkaasta sveitsiläisestä Jakob von Guntenista, joka haluaa tehdä jotakin muiden hyväksi ja menee berliiniläiseen palvelijakouluun. Sitä johtavat isä ja tytär Benjaminta.
Nuori von Gunten kuvailee hauskasti opiskelijatovereitaan ja huomioi elävästi Berliinin humua. Hän on suuri lapsi ja yllätyksiä täynnä. Hänen unelmansa ovat outoja ja unenomainen on kirjakin. Ja aika ihmeellinen.
Romaani on kirjoitettu jo vuonna 1909. Walser oli omaperäinen sveitsiläiskirjailija, jonka teokset levisivät tämän elinaikana lähinnä vain saksankielisillä alueilla, viime vuosina töitä on käännetty laajemminkin. Teos on aiemmin kustantanut Baabel-sarjassaan myös romaanit Kävelyretki ja muita kertomuksia (2012) sekä Konttoristi (2016).
5
Ellei pane pahakseen sitä, että kissoja inhimillistetään naurettavuuteen asti ja jos pitää hieman vanhanaikaisisen oloisista brittidekkareista, L. T. Shearerin Kissa, joka paljasti kolme murhaa (Bazar, 2024) on hyvä valinta.
Conrad on puhuva kissa, joka on ottanut ihmisekseen eläköityneen rikospoliisin Lulu Lewisin. Lulu on miehensä kuoltua muuttanut jokilaivaan ja seilaa tässä romaanissa Oxfordiin juhlistamaan vanhan ystävänsä syntymäpäivää.
Juhlat muuttuvat joksikin ihan muuksi ja tarvitaan lukuisan ihmisen sekä yhden kissan aivoja ratkaisemaan kolme murhaa.
L. T. Shearer on peitenimi jollekulle, joka rakastaa jokilaivoja ja kissoja. Sarjan neljäs romaani ilmestyy ensi vuonna.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tähän aikaan ei muuta puhutakaan kuin oudoista asioista” – arviossa Liikkuvan Näyttämön Rautatie
TEATTERI | Liikkuva Näyttämö on tarttunut Juhani Ahon pienoisromaaniklassikkoon Rautatie (1884) ja sovittanut sen nykykatsojienkin suupieliä nykimään.
Matti Rönkä tekee Rami Sarrista tähden, ja häpeilemättömän nostalginen iskelmäromaani jää soimaan korvien väliin
KIRJAT | Puhealan ja kielen ammatilainen ei pitkitä sanottavaansa turhaan, vaan ilmaisee itsensä lyhin lausein ja ytimekkäästi.
Mika Maliranta kirjoittaa monisyisistä asioista selkeästi ja sujuvasti – arviossa tietokirja Pinnan alta
KIRJAT | Mika Malirannan kirja on harvinaisen ajankohtainen, ajatuksia inspiroiva, selkeästi, rakentavasti ja huolellisesti kirjoitettu puheenvuoro ja tietopaketti.
Kuvataide kiinnostaa ja näyttelyiden kävijämäärät ovat huipussaan, mutta palstatilaa ei löydy – miksi?
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen haastatteli kuvanveistäjä-runoilija Ilai Elias Lehtoa taidekritiikin katoamisesta Galleria Saskian keskustelutilaisuudessa, joka oli osa Tampereen Galleriaviikkoa.
