Hirvonen & Laurila. Kuvat: Sabrina Bqain / Atena
KIRJAT | Toimittaja, psykologi Katariina Laurilan kuvaus elämästään ja avioliitostaan tansanialaisen miehen kanssa on elämänmakuinen kurkistus afrikkalaiseen arkeen.
”Laurilan tarinassa on jotain kovin epäsuomalaista.”
ARVOSTELU
Leena Hirvonen & Katariina Laurila: Heimopäällikön morsian
- Atena, 2024.
- 299 sivua.
Globalisaation myötä monikulttuuriset avioliitot ja parisuhteet ovat yhä arkipäiväisempiä myös meillä Suomessa. Toimittaja, psykologi Katariina Laurilan avioliitto tansanialaisen miehen kanssa on yksi niistä. Poikkeuksellisen liitosta tekee se, että pariskunta eli elämäänsä aviomiehen kotimaassa Tansaniassa, jonne Laurila muutti Tampereelta 2000-luvun alussa. Hänen tarkoituksenaan oli viettää vuosi Afrikassa kehitysyhteistyötehtävissä. Lopulta vuosi venyi seitsemäksi, jona aikana Laurilan työtehtävät vaihtelivat yhteisötanssiteatterin vetämisestä aina itäafrikkalaisten mediatalojen kehitysjohtajan tehtäviin Tansaniassa ja Ugandassa.
Tästä kaikesta kertoo Heimopäällikön morsian -niminen uutuusteos (Atena, 2024), jonka Laurila on kirjoittanut yhteistyössä toimittaja Leena Hirvosen kanssa. Kirjan keskiössä on Laurilan parisuhde, mutta samalla se on elämänmakuinen kurkistus afrikkalaiseen arkeen.
Tansaniassa aineellinen hyvinvointi on hyvin rajallista ja elämä on siksikin tässä ja nyt. Resurssien krooninen puute tarkoittaa syvälle rakenteisiin juurtunutta korruptiota. Kehitysyhteistyön varoilla tarkoitettu koulurakennus makaa vuosikaudet puolivalmiina, koska varat on joko kavallettu tai rakennustarvikkeet myyty toisaalle. Myös luottamus instituutioihin on olematonta. Poliisi auttaa vain, jos olet valmis maksamaan. Tätä kaikkea Laurila kuvaa kaunistelematta.
Toisaalla on taas afrikkalaisen kulttuuriin kuuluva yhteisöllisyys ja välittömyys. Naidessaan heimopäällikön Mama Kirahvi (”pitkä valkoinen nainen”) huomaa naineensa myös puolison suvun. Laurilan ohjaaman tanssi- ja teatteriryhmän matkat maaseudun kyliin keräävät myös spontaanin ja runsaslukuisen yleisön esityksiin. Vuorovaikutus yleisön ja esiintyjien välillä on ihan toista kuin mihin me täällä koto-Suomessa olemme tottuneet.
Heimopäällikön morsian on vetävästi kirjoitettu kokonaisuus, onhan asialla kaksi toimittajaa. Parisuhteen kehittyminen, sen alku ja matkalle osuvat karikot kuvataan rehellisesti ja kaunistelematta huumoria unohtamatta. Kulttuurien erilaisuus tuo suhteeseen omat haasteensa. Tansaniassa naisen suhde aviomieheensä on ollut perinteisesti alisteinen ja tätä valkoinen nainen Kangasalta ei ihan purematta niele.
Vaikka Laurila kutsuu miestään heimopäälliköksi, pariskunta elää varsin modernia arkea Dar es Salaamissa, eli tämä tarina ei tapahdu savimajoissa maaseudulla. Toki sielläkin Laurila vierailee. Kuvausmatka maasai-heimon keskuuteen on yksi kirjan kohokohdista. Toimittajasta tarjotut sata myötäjäislehmää eivät koskaan lähteneet matkaan Pirkanmaalle.
* *
Kirjan episodimainen rakenne muistuttaa kolumneja, joita Laurila kirjoitti Kodin Kuvalehteen Tansanian-vuosinaan. Muistan niitä myös itse kiinnostuneena lukeneeni. Se tekee lukukokemuksesta vaivattoman, mutta väistämättä myös vähän pinnallisen. Toisaalta kirjoittajat eivät selvästikään ole pyrkineet mihinkään syväanalyysiin vaan näkökulma on vahvasti henkilökohtainen. Eli Laurila ei juurikaan kontekstualisoi huomioitaan tansanialaisesta yhteiskunnasta tai mediamaisemasta.
Paikoin hämmentää myös se kritiikittömyys, jolla Laurila kuvaa saavutuksiaan kehitysyhteistyöprojekteissa tai mediatalojen johtotehtävissä. Toisaalla ei voi kuin ihailla sitä päättäväisyyttä ja intohimoa, jolla Laurila eli elämäänsä ja toteutti unelmiaan maaosassa, jonne hän oli haaveillut pääsevänsä jo pikkutytöstä lähtien. Hän tarinassaan on jotain kovin epäsuomalaista.
Toimin afrikkalais-suomalaisen korkeakouluverkoston koordinaattorina vuodet 2016–2020 ja vierailin mm. Dar Es Salaamissa useita kertoja. Katariina Laurilan huomioihin muzunguna (valkoinen ihminen) oli siksikin helppo samaistua. Heimopäällikön morsian -teos lisäsi myös taas hitusen ymmärrystäni afrikkalaisesta elämänmenosta – sen nurjista mutta myös ihanista puolista. Sillä sitähän elämä on.
Jussi Kareinen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.