Televisiopäiväkirja: Alien, Fight Club, Poor Things, Bosch, The Whale, i’m thinking of ending things…

Beverly Hills kyttä, Poor Things ja Fight Club. Kuvat: Paramount / Searchlight Pictures / Disney+

Petri Hänninen, teksti

Alien – kahdeksas matkustaja (1979)

Ohjaus: Ridley Scott. Pääosissa: Sigourney Weaver, Ian Holm, John Hurt, Yaphet Kotto, Harry Dean Stanton

Ensimmäisen Alien-elokuvan avaruusaluksen arkaainen, mekaaninen tekniikka on valloittavaa. Kun miehistö löytää tuuliselta planeetalta tuntemattoman rodun avaruusaluksen, visuaalisuus on kerta kaikkiaan upeaa. Tarina vain on tasapaksu pötkö, joka kaipaisi väliin syvempiä suvantokohtia, jotta kauhu nousisi korkeammalle.

Nykyisin Alienin tekijäkaarti on elokuva-alan kärkeä, mutta vielä 45 vuotta sitten asia oli toisin. Alien oli tuntemattoman ohjaajan ja tuntemattomien näyttelijöiden käyntikortti, ja useista heistä tuli arvostettuja alallaan.

Katsoin myös Prometheusin (2012) ja Alien: Covenantin (2017), ja ovathan ne ihan kelvon rymistelyjä, mutta alkuperäisestä ideasta on tultu aika kauas. Prometheusin keisarinleikkauskohtaus on hyvää splatteria.

Lue Kaarina Lehtisalon artikkeli elokuvasta täältä.

Katso: Disney Plus

* *

Fight Club (1999)

Ohjaus: David Fincher. Pääosissa: Edward Norton, Brad Pitt, Helena Bonham Carter.

Olen nähnyt Fight Clubin vain kerran aiemmin, ja kun tietää jutun jujun, ei se enää innosta. Elokuvan filosofia, että tavarat kahlitsevat ihmisiä, on aivan oikean suuntainen, mutta tarina näyttäytyy perheettömän miehen kipuiluna. Päähenkilö selvästikin kaipaa elämäänsä vain puolison ja lasten tuomaa lämpöä ja rakkautta, ei tappelukerhoa.

Lue Kaarina Lehtisalon artikkeli elokuvasta täältä.

Katso: Disney Plus

* *

Poor Things (2023)

Ohjaus: Yorgos Lanthimos. Pääosissa: Emma Stone, Mark Ruffalo, Willem Dafoe.

Harvoin elokuva saa näin raivoihin. Frankensteinin hirviö -pastissi tuntuu alusta saakka kalutulta idealta, ja laivamatkan jälkeen kerronta jämähtää lopullisesti paikoilleen. Juoni on ennalta-arvattava, ja piinaa kestää kokonaiset kaksi tuntia ja 21 minuuttia.

Ja sisältö: nainen ryhtyy prostituoiduksi tutkiakseen omaa seksuaalisuuttaan, hoh hoi. Tissejä ja pyllyjä näytetään vain koska ohjaaja pystyy valtansa avulla kontrolloimaan näyttelijöitään, ei siksi että sillä saavutettaisiin jotain kerronnalle tarpeellista. Luulisi, että tällainen mieskatse-seksismi olisi nykyaikana jo unohdettu, mutta ei, elokuva pokkasi Kultainen leijonan, Kultaisen maapallon ja Oscar-ehdokkuuden.

Lue Maija Kääntän arvostelu elokuvasta täältä.

Katso: Disney Plus

* *

i’m thinking of ending things (2020)

Ohjaus: Charlie Kaufman. Pääosissa: Jesse Plemons, Jessie Buckley, Toni Collette, David Thewlis.

Charlie Kaufman tekee erikoisia elokuvia. Synecdoche, New York (2008) on ehkä paras elokuva jota en enää koskaan halua nähdä uudelleen. Se on todella pitkäveteinen, mutta sisältää runsaasti hauskoja ideoita.

i’m thinking of ending things perustuu Iain Reidin romaaniin, en vain tiedä missä määrin. Elokuva alkaa pitkällä ja laahaavalla automatkalla, jossa pariskunta keskustelee niitä näitä. Tarina syttyy vasta kun päästään vanhempien talolle, missä tavataan David Thewlisin esittämä isä ja Toni Colletten esittämä äiti.

Perillä paikka ja aika vääristyvät. Asioita ilmestyy ja katoaa, ja välistä hypätään tulevaan. Kuvakerronta tuo mieleen David Lynchin elokuvat, erityisesti Twin Peaksin (1990–1991) ja Lost Highwayn (1997). Aivan yllättäen elokuva muuttuu tanssiteokseksi ja musikaaliksi, ja keskellä elokuvaa nähdään toinen elokuva lopputeksteineen päivineen. Hidastempoista mutta raikasta elokuvakerrontaa.

Katso: Netflix

* *

Mainio rouva Maisel

Viides kausi, 2023. Luoja: Amy Sherman-Palladino. Pääosissa: Rachel Brosnahan, Alex Borstein, Tony Shalhoub.

Tämä hyväntuulinen komediasarja päättyi viidenteen tuotantokauteensa. Periaatteessa sitä olisi voinut jatkaa pidemmällekin, vuosi vuodelta aina tosielämän koomikon Lenny Brucen kuolemaan saakka vuonna 1966. Rachel Brosnahanin esittämä Midge on eräänlainen Lenny Brucen varjo tai peili, jonka ura kulkee Brucen jalanjäljissä.

Viimeisestä kaudesta on rakennettu nostalginen, ja aikasiirtymät toimivat mainiosti. Lenny Brucen kuolema käsitellään tyylikkäästi. Sarjassa ei nähdä kylpyhuoneeseensa yliannostukseen kuollutta koomikkoa, vaan ainoastaan hänen viimeinen keikkansa, joka ei todellisuudessa ollut niin huono kuin sarjassa annetaan ymmärtää. Keikka löytyy Youtubesta.

Lue sarjan neljännen kauden arvostelu täältä.

Katso: Amazon Prime Video

* *

The Whale (2022)

Ohjaus: Darren Aronofsky. Pääosissa: Brendan Fraser, Sadie Sink, Hong Chau, Ty Simpkins.

Näytelmäteksti ei aina käänny suoraan elokuvadialogiksi. Teatterin lavalla näyttelijöille pitää antaa tekemistä, ja siksi heidän suuhunsa kirjoitetaan ”miksi?” ja ”mitä?” -tyyppistä dialogia, mutta elokuvassa kuvan rajaus tekee moisen tarpeettomaksi ja typerän kuuloiseksi.

The Whalen on elokuvaksi teatraalinen, ja henkilöiden käytös on huonosti motivoitua. Kun katkera ex-vaimo ilmestyy vuosien jälkeen asuntoon, pariskunta tuskin alkaisi ensimmäisenä muistella yhteiselon hyviä hetkiä. Tarina on periamerikkalainen, sillä pohjimmiltaan siinä on kyse rahasta. Symbolina on Herman Melvillen Moby Dick, mikä on ideana niin nähty.

Parasta elokuvassa on kohtaus, jossa tytär on kirjoittanut vihaavansa kaikkia ja isänsä asunnon haisevan, ja isä tajuaa tekstin olevan haiku.

Lue Anne Välinoron arvostelu elokuvasta täältä.

Katso: Amazon Prime Video

* *

Bosch

Ensimmäinen kausi, 2014. Luoja: Eric Ellis Overmyer. Pääosissa: Titus Welliver, Jamie Hector, Amy Aquino.

Bosch piti katsoa, koska kaikki kehuvat sarjaa. En ole mikään poliisisarjojen ystävä, ja minulle tässä oli kaikki inhoamani rikossarjan ainekset. Ärsyttävä päähenkilö, ärsyttävä pahis, eikä mikään ole niin tylsää kuin sarjamurhaajan kaavamaisten rikosten ja tämän yksinäisen arkielämän seuraaminen. Klisettä kliseen päälle. Rikostutkintakin tapahtui kummallisessa järjestyksessä, kun ensimmäisenä kuulustellaan aivan vääriä ihmisiä.

Lue Antti Selkokarin kommentti sarjasta Parasta juuri nyt -palstalta.

Katso: Amazon Prime Video

* *

Notre Damen kellonsoittaja (1996)

Ohjaus: Gary Trousdale ja Kirk Wise. Suomenkielisinä ääninäyttelijöinä: Velimatti Ranta, Tiina Lymi, Carl-Kristian Rundman

Disney-klassikko, jonka olen halunnut nähdä jo pitkään paikatakseni elokuvahistorian tuntemustani. Ja todellakin tässä tapauksessa puhutaan syystä historian hämäriin uponneesta elokuvasta. Veikkaan nyky-Disneyn mieluummin lakaisevan rainan yskiskellen maton alle.

Notre Damen kellonsoittaja on niin hidastempoinen, etten pystynyt katsomaan sitä hyppimättä yli laulukohtia (joita muuten riittää). Termiä ”mustalaiset” toistellaan hanakasti, ja naisia pidetään auttamatta heikompana astiana. Karmeinta on, kun kauniiseen Esmeraldaan ihastunut Quasimodo siirtää lopussa mustasukkaisuutensa sivuun, tyytyy osaansa ”rumana hirviönä”, ja antaa siunauksensa Esmeraldan ja komean kaartinkapteeni Phoebusin avioliitolle.

Frozen (2013) onkin yksi Disneyn merkittävimpiä elokuvia, ja esikuva kokonaiselle sukupolvelle. Frozenissa vanhoja satuperinteitä on ravisteltu oikein kunnolla. Kuolemasta herättävä tosiystävän suudelma onkin sisarelta saatu moiskaus, ja komea prinssi on hieman hölmö mutta rakastettava tavis. Ja niin edelleen.

Katso: Disney Plus

* *

Wanted (2008)

Ohjaus: Timur Bekmambetov. Pääosissa: James McAvoy, Angelina Jolie, Morgan Freeman, Terence Stamp.

Mark Millarin ja J. G. Jonesin sarjakuviin perustuva Wanted muistuttaa paljon Matrixia (1999). Salamurhaajajärjestön jäsenet kykenevät venyttämään aikaa ja sinkoamaan luoteja kulman taakse. Efektit ovat kärsineet aikaa vuosien saatossa, ja vihertaustaa vasten kuvatut kohtaukset erottuvat muista. Onkohan Angelina Joliella muitakin ilmeitä kuin tasan yksi?

En ole lukenut sarjakuvaversiota, mutta juonessa haiskahtaa Millarille tyypillinen, nerokas petturin kätkeminen. Monet elokuvan ideat ovat yhä toimivia, eikä niitä ole ryöstöviljelty puhki muissa elokuvissa.

Katso: Netflix

* *

Yövahti (2016)

Luoja: David Farr. Pääosissa: Hugh Laurie, Tom Hiddleston, Olivia Colman, Elizabeth Debicki, Tom Hollander.

Olen ennenkin saanut erikoisia kokemuksia suoratoistopalvelujen toimimattomuudesta. Amazon Prime ei toimi älytelkkarissa ollenkaan. Tekstitykset katoavat, nettiyhteys pätkii ja ohjelmavalikosta saattaa pyörähtää käyntiin mikä tahansa elokuva tai tv-sarja.

Yövahdin (eli The Night Managerin) kanssa kävi niin, että Amazon pyöräytti sarjan käyntiin neljännestä jaksosta, ja ehdin katsoa koko jakson ennen kuin tajusin virheen. Pysyin silti hyvin kärryillä juonen nyansseista, vaikka keskittymistä se vaati. Totesin, että sarja olisi ollut vielä parempi, jos se olisi todella alkanut vasta neljännestä jaksosta.

Hugh Laurie tekee kelpo konnaroolin. Joku toinen olisi saattanut olla pelottavampi, mutta voi konna olla ihan tavallisen naapurinäijän oloinenkin. Tarinan loppu oli imelä, ja veikkaan että John Le Carrén romaani kulkee erilaisia latuja (en ole vielä ehtinyt lukea kirjaa).

Toinen kausi on suunnitteilla ja sen on tarkoitus tulla ulos vuonna 2025. Rooleihin on povattu muun muassa Indira Varmaa ja Diego Calvaa.

Katso: Amazon Prime Video

* *

Beverly Hills kyttä (1984)

Ohjaus: Martin Brest. Pääosissa: Eddie Murphy, Judge Reinhold, John Ashton.

Mahtavaa nähdä, että Beverly Hills kytän huumori toimii vielä 40 vuoden jälkeenkin. Elokuva on yhä hauska, vaikka juoni onkin täyttä huttua. Vähän väliä käydään ryppyilemässä pahiksille ilman varsinaista asiaa ja sitten saadaan kuonoon.

Axel Foley oli kuitenkin aikanaan varsin erikoinen päähenkilö, poliisi joka valehtelee niin että korvat heiluu. Eikä silloin ollut mitenkään itsestään selvää, että elokuvan pääroolin saa tummaihoinen mies. Music Television oli vasta vuotta aiemmin sallinut Michael Jacksonin videoiden näyttämisen kanavallaan.

Erikoista on myös, kuinka paljon elokuvamaailma on muuttunut vuosien saatossa. Nykyisin ei tulisi kuuloonkaan, että päähenkilöt hyppivät portaissa tai kaatuilevat – ei, sellaiseen täytyy palkata stuntti.

Katsoin samaan syssyyn elokuvasarjan uusimman tulokkaan Beverly Hills kyttä: Axel F. (2024). Hauska sanailu on yhä paikoillaan mutta toiminta on nykystandardeilla laimeaa. Mukana ovat myös ensimmäisessä elokuvassa mukana olleet Bronson Pinchot (Serge) ja Paul Reiser (Jeffrey).

Katso: Netflix

* *

Ahsoka (2023)

Luoja: Dave Filoni. Pääosissa: Rosario Dawson, David Tennant, Natasha Liu Bordizzo.

Star Wars -maailmat sijoittuvat aina johonkin tiettyyn kuvastoon. Mandalorian on länkkäri, ja Ahsoka puolestaan hyödyntää manga- ja animekuvastoa. Ahsoka ei tapahdu vain yhdessä ja samassa galaksissa, vaan siinä vieraillaan toisessakin kaukaisessa galaksissa.

Rosario Dawson on mukavan rento muihin pönöttäviin jedeihin verrattuna, ja avaruus- ja planeettakuvat ovat komeita. Pidän Star Wars -sarjoista, joissa on mahdollisimman vähän letkupäisiä ja vihreäihoisia hahmoja, mutta Ahsokassa niillä oikein mässäillään. Sininaamainen pikkuhitleri suuramiraali Thrawn (Lars Mikkelsen) on kaikkein vaikein sulattaa.

Tappelut ovat kaavamaisia ja dialogi joutavaa. Tarina kärsii tyhjän venyttämisestä. Kohtausten sisäinen jännite ja tunteen muutos puuttuvat kokonaan.

Star Wars -sarja The Acolyte (2024) sai niin huonon vastaanoton että se peruttiin ensimmäisen kauden jälkeen. Syyksi on epäilty Star Wars -fanien vanhoillisuutta, koska sarjan päähenkilönä on naispari. Mutta Ahsokassakin on naispäähenkilöt, heillä vain ei ole suhdetta keskenään, ja ylistetyssä Andorissa esiintyy naispari, he eivät vain ole päähenkilöitä.

Toisena syynä on pidetty sitä, että The Acolytessa jedit on esitetty pahiksina. Se kieltämättä luo tarinaan omituisen tunnelman. Kömpelösti mokaileva jedilauma istuu huonosti siihen rooliin, minkä aiemmat elokuvat ja tv-sarjat ovat heistä antaneet.

Mutta enpä jää kaipaamaan akolyyttia, enkä itkisi Ahsokan peruutuspäätöksellekään, jos sellainen tehtäisiin.

Katso: Disney Plus

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua