Nightwishin Yesterwynden kevytfantasia kutoo turvallisia, tiheitä ja kauniita tunnelmia

Kuva: Tim Tronckoe

Nightwish on jo aikaa sitten murtautunut ulos metallimusiikin karsinasta, johon se ei koskaan sopinut kovin hyvin. Vastikään julkaistuun Yesterwyndeen (Nuclear Blast, 2024) istuu sama luonnehdinta, jolla kuvailin edellistä Human. :||: Nature. -levyä (2020; lue arvio täältä). Se on taitavasti populaarikulttuuriin viittailevaa, suureellista, turvallista ja helppoa fantasiamusikaalia. Se on enemmän Disney-satu kuin alkuperäinen, oikeasti pelottava Grimmin satu. Ja eikä siinä mitään. Sen Nightwish todella osaa.

Olen aiemmin todennut senkin, että enemmän kuin bändi Nightwish on väline Tuomas Holopaisen visioiden ilmaisemiseksi. Puhuttiinpa sitten musiikista, elokuvista tai kirjallisuudesta on fantasiamaailmojen rakentelu yllättävän harvoin aidosti omaperäistä ja rohkeaa. Useammin vain versioidaan vanhojen jättiläisten hartioilla seisoskellen. Holopaisen tuotannossa on kaikkine Disney-tunnelmineenkin samaa hurjaa ennakkoluulottomuutta ja mielikuvituksellisuutta kuin esimerkiksi upeaa spekulatiivista fiktiota kirjoittavan China Miévillen tuotannossa. Isät on murhattu onnistuneesti.

* *

Kappaleista An Ocean of Strange Islands kuulostaa eniten siltä Nightwishiltä, jota olemme tottuneet kuulemaan, vaikka toki bändin soundi on muutenkin hyvin tunnistettava. Perfume of the Timeless on levyn kappaleista se, joka ui korvamadoksi, vaikka ensikuuntelulla tuntui, ettei tällaista tarttuvuutta ole yhdessäkään. Edellisellä levyllä ei sellaista korvasta sisään luikertelevaa ja sinne takertuvaa kappaletta ollut, vaikka How’s the Heart toki yritti.

Hiraeth ilahduttaa, sillä se tuo paikoin hienovaraisesti mieleen Bathoryn hienon konseptialbumin Blood on Ice (1996). Something Whispered Follow Men kitarointi on mahtavaa ja yleistunnelma ihastuttavan 1980-lukuinen. Ehkä silti sykähdyttävin levyn kappaleista on satuprinsessamaisuudestaan huolimatta konstailemattoman kaunis ja kirkas Spider Silk.

Nightwishin musiikkiin on hiipinyt myös yhteiskunnallisuus, vaikka se onkin ohutta ja hapuilevaa eikä sen välttämättä ole tarkoituskaan kehittyä sen kummemmaksi. Eskapismi on edelleen keskeinen osa Holopaisen eetosta. Levy sukeltaa enemmän elokuvamaailmaan kuin pyrkii kohti todellisuutta. Tämä väännetään myös rautalangasta aloittamalla ja lopettamalla levy filmiprojektorin raksutukseen.

Eskapismia pohjustaa myös levyn steam punk -henkinen, Salvador Dalín surrealismiin viittaileva kansitaide, jossa purjehditaan ajan virrassa – sentään eteenpäin, ei taakse.

* *

Nightwish on tullut valtavan matkan niistä menneisyyden hämäristä Kiteellä viime vuosituhannen loppupuolella. Näin jälkikäteen tuntuu, että Holopainen sai polkaistua ja viritettyä koneensa kunnolla käyntiin vasta vuonna 2012, kun Floor Jansen saapui paikalle lopettamaan keskustelut siitä, kenen pitää olla Nightwishin vokalisti. Silti tuntuu, että koko potentiaalia ei Jansenista Yesterwyndellä ulosmitatata, kuten ei aiemmillakaan levyillä.

Ei sitä oikeastaan ulosmitattu aiemmistakaan laulajista koskaan. Tämä perusongelma on ollut koko bändin olemassaolon ajan.

Lähes yhtä merkittävä askel kuin laulajaratkaisu oli tietenkin multi-instrumentalisti Troy Donockleyn liittyminen bändiin. Sen merkitystä, että Kai Hahto asettui rumpuihin ei voi myöskään vähätellä.

Holopaisen kone on tätä nykyä melkoisen taidokaasti kasattu ja perusteellisesti hiottu, sorvattu ja puristettu tehtäväänsä sopivaksi. Kaikkinensa Yesterwynde on eri puolilta lainailtuine kansanperinnesävyineen, kasaritunnelmointeineen ja muine aineksineen niin monipuolinen, sieltä ja täältä kahmiva kattaus, että kokonaisuus pysyy kasassa vain vaivoin. Mutta kyllä se pysyy.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua