Rautamaan sisarusten ikuinen kesä jatkuu – arviossa Iron Country Sistersin kakkosalbumi Grace

Kuva: Antti Kokkola

Helsinkiläinen kolmen sisaren perustama, juurevan ja ilmavan kantrin, folkin ja americanan maailmoissa liikkuva Iron Country Sisters julkaisee toisen albuminsa Grace (Soit se silti, 2024). Rautamaa-sukunimestä nerokkaasti nimensä kääntänyt yhtye koostuu laulussa, kitarassa ja viulussa vakuuttavista sisarista Juliasta, Paulasta ja Siljasta sekä basisti Simo Kärjestä, lyömäsoittaja Otto Alahuhtalasta ja sähköistä kitaraa soittavasta Eero Nurmelasta.

Triokeikkojakin tekevä yhtye ei pelkästään leiju ja näppäile vaan osaa myös säristä ja tarvittaessa jopa rokata. Silti sen vahvuudet ovat sulavissa harmonioissa ja pienesti kauniissa haikeudessa.

Vuoden 2019 The Blue Hidden In -debyyttialbumi loisti haikean mutta toiveikkaan lämpimästi ja pohti vaikeilta asioilta piiloutumista ja pakenemista. Nyt upotaan ystävyyden, luopumisen ja vapautumisen teemoihin pelkistettyjen hetkien ja rikkaan bändisoiton vuorottelulla, joka pitää albumin reippaana ja raikkaana. Koko ikänsä yhdessä laulaneet sisaret nostavat stemmoillaan englanninkielisen tunnelmoinnin seuraavalle tasolle, vallankin kun sovitukset eivät tyydy ratsastamaan pelkästään näppäilyn ja stemmojen varassa.

Nimibiisi Grace saa avata tien riisutun melankolisella keinahtelulla, johon hillityn utuiset sähköiset kitaroinnit tuovat mukavasti avaruutta. Laulu taittuu taiten ja yhtyeen rauhallisen reipas ote on komean vaaniva. Kappaletta kasvatetaan pikkuhiljaa mukavan leveisiin lahkeisiin.

Ghost on yhtä lailla alussa pelkistetysti iholla, kunnes nousee haikeasti hymyilevään kaareen, johon Silja Rautamaan viulu tuo kantrin hymyilevän lämmön. Hetkeksi hiljennytään stemmalaulun äärelle, kunnes rullataan komeasti väritettyä kujaa kohti lopun hiljentymistä.

Loputon kesä se vain jatkuu ja jatkuu, lauletaan Judithin kepeän autereisella kantrikeikistelyllä. Your Heart riisuu jälleen krumeluurit laiskanpulskean kaihoisan näppäilyn tieltä ja hyödyntää laulussaan kiekaisevaa taittumista asiaankuuluvan tyylikkäästi. Calling Out Your Name on hyvällä tavalla leveämpää ja bändisoivempaa americanapoprockia, vaikka soiton lomassa on tilaa myös varjoille ja kaiuille.

Pelkistetympi nuotiokitaranäppäily Seagulls Return todistaa, että kyllä pelkkä sormeilu ja stemmatkin riittää viemään mukanaan. The Golden Door kasvaa alun näppäilystä ihanan hillityllä pensselillä isompiin kaariin. Iron Country Sistersin musiikillinen torni vakuuttaa harmonisuudellaan. Viulu sanoo vielä viimeisen sanan.

Set Fire to Your Name nostaa peukut jäntevämmin jyräävällä askeleellaan, mutta kadottaa samalla hiukan herkkyyttään suoraviivaisemman rinta rottingilla -askeleen painoon. Intiimi Stargazing näppäilee tummissa vesissä. Viulu tuo juuri sopivasti lisäulottuvuutta kuulaaseen vaaniskeluun. Tunnelma ei ole sentään uhkaava, mutta kirkkauden takana on paljon pimeitä varjoja. ”Dry your tears, it’s fine, I’ll go with Grace, it’s time” on levyn vahvin päähän pyörimään jäävä laini ja Stargazing se yksi erityinen kappale, joka levyltä ainakin nousee omalle syksyn soittolistalleni.

The Poet päättää komean levyn pelkistetyllä pohdiskelulla. Laulun tuudittelun rinnalle luodaan ristiriitaa taiten taittuvalla vireellä ja komeasti kaartavilla stemmahuminoilla. Hienojen stemmojen ja harmonioiden kylkeen täytyy ihailla myös yhtyeen näkemyksellisiä sovituksia.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua