Kuvat: SKS / Oona Pääkkönen
KIRJAT | Pohjalaisuudesta monelle tulevat mieleen jussipaidat, helavyöt, Juha Mieto ja tietysti lakeudet. Nämä kaikki ja paljon muuta mainitaan myös Sirpa Pääkkösen teoksessa.
”Pohjalaisuuteen liittyy paljon stereotypioita, mutta ihan tyhjästä ne eivät ole syntyneet.”
ARVOSTELU
Sirpa Pääkkönen: Pohjalaiset – eikä muualta kehtaas ollakkaan
- SKS Kirjat, 2024.
- 180 sivua.
Eteläpohjalainen peltomaisema on paljolti tervanpolton perua. Tervaa saatiin männystä, joten metsää kaadettiin. Lakeuksien syntyyn vaikuttivat niin ikään soiden raivaus, kaskeaminen ja kydönpoltto.
Sirpa Pääkkönen esittelee teoksessaan, miten tervaa tuotettiin, mitä on pohjalainen tulvasuojelu, miten häjyt rähinöivät ja millainen nainen oli Mathilda Wrede. Pääkkönen kertoo sisällissodasta, Amerikan siirtolaisuudesta, lapuanliikkeestä ja herätysliikkeistä. Pohjalaiset – eikä muualta kehtaas ollakkaan (SKS Kirjat, 2024) toimii siis myös historian oppituntina, jos aiheet eivät ole ennestään tuttuja. Myös jussipaidan mahdolliset syntytarinat ja klimppisoppaohje tulevat kerrotuiksi.
Kirjan loppupuolella Juha Mieto, Paula Koivuniemi ja muut tunnetut pohjalaiset kertovat Pohjanmaa-muistoistaan. Heidän puheissaan toistuvat näkemykset pohjalaisten rehellisyydestä, luotettavuudesta ja työteliäisyydestä, mutta myös kateudesta ja ”trossailusta” eli kerskailusta, jota ei aina pidetä pelkästään hyvä piirteenä. Pohjalaiset ovat tavallisesti kotiseuturakkaita ja ylpeitä juuristaan. Lakeudet ja joet ovat heidän lapsuutensa maisemaa ja aikuisuutensa sielunmaisemaa, kun moni heistä on muuttanut muualle. Keväiset jokien näyttävät jäidenlähdöt ja tulvat kuuluvat monen lapsuusmuistoihin.
Pääkkösen kirjan lopussa on vielä pieni eteläpohjalainen murresanasto. Siellä on monta minullekin lapsuudessani tutuksi tullutta sanaa. Isoäitini kehui joskus, että minulla on ”komia tanttu” ja vähätteli, että hänen tarjoamansa ruoka oli ”sellaasta köppäästä”.
Sirpa Pääkkösen teos on selkeä kokonaisuus, joka tarjoaa pohjalaiselle lukijalle nostalgiaa ja identiteetin pönkitystä ja muille sukelluksen yhden suomalaisheimon olemukseen ja historiaan. Lisäksi teoksessa mainitaan monta hauskaa pohjalaissanontaa.
Komeita taloja ja luhtiaittoja
Äitini on syntynyt Nurmossa ja hänen sukujuurensa ovat vahvasti Pohjanmaalla. Isäni puoleltakin pohjalaisuutta löytyy, sillä isän isoäiti ja hänen sukunsa olivat Ilmajoelta. Minussakin siis virtaa sitä kuuluisaa kuohahtelevaa pohjalaisverta, vaikka en ole Pohjanmaalla asunut lukuun ottamatta yhtä opettajavuottani Kaskisissa. Mutta Pohjanmaalla tuli käytyä usein, koska isovanhempani asuivat Seinäjoella.
Kun alan lukea Pohjalaiset-kirjaa, heti sivulla 21 tulee vastaan kuva hyvin tutusta punamullatusta ”kaksfooninkisesta”, jonka ikkunanpielet, räystäslaudat ja nurkkalaudoitus ovat valkoiset. Kuvatekstissä lukee: ”Pohjalaistalo Liinamaan tupa rakennettiin Alahärmään vuonna 1837. Etelä-Pohjanmaan museoyhdistys siirsi rakennuksen Törnävälle 1960-luvun lopussa. Talo sijaitsee Etelä-Pohjanmaan museon ulkomuseoalueella Seinäjoella. Liinamaan tuvan lisäksi alueella on piha- ja ulkorakennuksia.”
Isoisäni Oiva Ylä-Autio toimi Törnävän museon vahtimestarina 1970- ja 1980-luvuilla eläkkeelle jäämiseensä asti. Hän ja isoäitini Laina asuivat tuolloin museoalueen kupeessa.
”Etelä-Pohjanmaa vaurastui 1700-luvun loppupuolelta alkaen tervakaupan myötä ja kytöviljelyn kasvattaessa peltoalaa. Rikastuneet isännät alkoivat rakentaa puolitoista- tai kaksikerroksisia pohjalaistaloja, joista kasvoi maakunnan symboli.”
Tällaisia taloja ei rakennettu kuitenkaan välttämättä tilan tarpeen vuoksi. Jollain lailla pohjalaisuuden ytimessä ollaan siinä, kun taloilla – kahdella kerroksella ja mahdollisimman suurella ikkunoiden määrällä – haluttiin vain rehennellä ja osoittaa vaurautta.
Toisaalta suuret talot istuivat hyvin avaraan maisemaan.
Yritteliäät ja suoraselkäiset pohjalaiset
Pohjalaisuuteen liittyy paljon stereotypioita, mutta ihan tyhjästä ne eivät ole syntyneet.
”Pohjalaisen tulisuuden juuret ovat syvällä historiassa, häjyjen hurjassa luonnossa. Nykyään se näkyy esimerkiksi niin, että periksi ei helpolla anneta.”
Sirpa Pääkkönen kertoo vanhempien pohjalaissukupolvien muistavan, että lapsia kasvatettiin häpeän avulla. Kun vanhemmat kehottivat lasta häpeämään, lapsen toivottiin ymmärtävän, että hän on tehnyt jotakin väärin.
”Häpeäkasvatus on toisaalta pistänyt ponnistelemaan, jotta olisi yhtä hyvä tai jopa parempi kuin toiset.”
Myös uho liitetään usein pohjalaisuuteen, mutta se ei aina ole totista vaan leikkiä, jonka muut ottavat tosissaan.
Kirjailija Antti Tuuri ajattelee, että pohjalaiset ovat pystypäistä väkeä, jotka eivät jää sanattomiksi kiperissäkään tilanteissa. Mutta hänen ja monen muun puheessa toistuu myös pohjalaiselle tyypillinen huoli siitä, mitä muut ajattelevat. Tuuri sanoo, että lakeudella näkyy kauas ja siellä ollaan esillä, joten on pidettävä huoli siitä, miltä ulospäin näyttää.
Taiteilija Soile Yli-Mäyryltä on joskus kysytty, mitä pohjalaisuutta hänen teoksissaan on, kun niissä ei ole pohjalaistaloja, latoja ja lakeutta niin kuin Eero Nelimarkan teoksissa.
”Yli-Mäyry on vastannut, että heillä on työnjako. Nelimarkka kuvaa pohjalaista seisovan veden maisemaa, ja hän kuvaa pohjalaisten tulista sielua.”
Sari Harsu
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
Minuuden jakautuminen – arviossa Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostetun teoksen keskiössä kulkee Ingmar Bergmanin elokuva Persona.