Parasta juuri nyt (20.8.2024): Maailman paras Alexi Laiho, House Of Kardashian, Hullu – hullumpi – yläaste, Reippaat tytöt, Comeback

Hullu – hullumpi – yläaste. Kuva: Yle

1

Alexi Laihosta (1979–2020) tulee välillä väkisinkin mieleen meemi ”man literally too angry to die”. Sen jälkeen kun hänen päätyönsä Children Of Bodom pani pillit pussiin ja nokkaukko itse menehtyi, on ilmoille pukannut vielä livetaltiointia ja valokuvanäyttelyä, ja tekeillä on ainakin yksi kirja. Puhumattakaan tietysti siitä, miten sekä Alexin että Children Of Bodomin perintö soi maailmalla vaikutteina muiden artistien musiikissa.

Tekisipä mieleni väittää, että bändin perintö kirjaimellisesti elää ja hengittää. Sen verran todistuksia olen kuullut siitä, miten Children Of Bodomin musiikki auttoi selviämään hankalista ajoista.

Kesäkuussa Yle julkaisi podcastin Maailman paras Alexi Laiho, jossa Pauliina Grym lupaa selvittää, miten moneen kertaan maailman parhaaksi metallikitaristiksi äänestetystä Alexi Laihosta tuli sellainen mies ja myytti kuin tuli. Kysymykseen ei kuuden jakson kuluessa löydy varsinaista vastausta, ja tuskinpa siihen onkaan mahdollista nimetä yhtä syytä.

Vanhalle fanille podcast ei tarjoa kovin montaa mielenkiintoista tiedonmurua. Tuntuu jopa oudolta, miten hartaasti alussa perehdytään esimerkiksi siihen tosiasiaan, että Alexin syntymänimi ei ollutkaan Alexi. Children Of Bodomiin myös viitataan sitkeästi lempinimellä Bodarit, jota moni pitää harhaoppisena.

Podcastissa vältetään kuitenkin kuolleiden julkimoiden käsittelyn tavalliset sudenkuopat. Alexista ei tehdä väkisin virheetöntä pyhimystä tai traagista sankaria, eikä sen pahemmin sorruta taivastelemaan naiivisti sitä, kuinka tavallinen tallaaja hän loppujen lopuksi oli. Alexin lähimmät kertovat vuoroin hauskasti ja vuoroin koskettavasti tämän elämästä ja teoista. Loppua kohti tulee myös niitä ennen kuulemattomia tarinoita.

Sitä paitsi reippaasti haastatteluja ja monta näkökulmaa sisältävät jaksot antavat oivan läpileikkauksen myös siihen, miten suomimetallia ilmiönä taottiin. Olihan Children Of Bodom aikanaan monelle koko genren synonyymi tai ainakin kirkkain esimerkki.

Maailman paras Alexi Laiho Yle Areenassa.

2

Aivan toisenlaista ruumiinavausta tehdään kolmiosaisessa dokumentissa House of Kardashian. Monelle Kardashianien kuuluisuuden alku näytti olevan Kimin seksivideo, mutta dokumentti aloittaa tarinan paljon kauempaa, Kris-äidin nuoruudesta. Jaksoissa haastatellaan ystäviä ja tuttavia sekä Caitlyn Jenneriä, muut Kardashian-Jennerit eivät halunneet ohjelman tekoon osallistua.

Kiinnostivatpa nämä somevaikuttamisen uudisraivaajat tai eivät, heidän tarinastaan avautuu näkymä myös siihen, miten nykyinen julkkiskulttuuri ei tullut tyhjästä. Ennen laskelmoidun henkilökohtaista ja arkisen kaupallista sosiaalista mediaa oli tabloidilehdistö repimässä otsikoita tähtien ihon alta tai ostos-tv, joka muutti tunnetut kasvot henkilöbrändiksi, jolla myydä tuotteita. Arkistomateriaalista saa myös päristeltyä aimo annoksen nyt niin suosittua vuosituhannen alkupään nostalgiaa. Oispa 2010 ja piposwägä.

House of Kardashian Yle Areenassa.

3

Tosiasiassahan vuosi 2010 ei ollut mitään viattomuuden aikaa, mutta nostalgiaa saa liitettyä mitä hulluimpiin aiheisiin. Esimerkiksi yläaste tuntui aikanaan helvetiltä, mutta lainanlyhennysikään kasvaneen on petollisen helppoa haikailla sinne. Oi niitä aikoja, kun isoimmat haasteet olivat matikan koe ja se, kuka alkoi tällä viikolla olee kenenkin kaa.

Yle Areena mainitsee Hullu – hullumpi – yläaste -animaation tunnisteissa sarjan olevan lämminhenkinen, ja se kuvaus kyllä pitää. Lämpimän tunnelman ja huumorin kautta sarja kuitenkin käsittelee myös hankalia aiheita.

Vaikka lähtökohdat ja toteutus ovat täysin erilaiset, HHY:tä voisi verrata Aikuiset-sarjaan. Molemmista tihkuu värikkään pinnan läpi naseva arjen kommentointi ja nokkela kuiva huumori.

Sarjassa nyt kuusi kautta seikkailleet Antti, Kalle ja Keijo ovat päättämässä seiskaluokan. Antti kuumottelee, saisiko kerrottua ihastukselleen Jaanalle tunteistaan, Kallen perheessä kuplivat hänen isoveljeensä liittyvät selvittämättömät asiat, ja Keijoa näyttäisi hänen perustyytyväisyydestään huolimatta uhkaavan tyylipuhdas syrjäytyminen. Kaikkia huolettaa, kestääkö heidän pitkä kaveruutensa kasvamisen myllerrykset.

Kun kolmikon seiskaluokka kuutoskauden lopussa päättyi, päättyi myös sarja. Sitä tulee ikävä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Tuomas Toivainen lienee parhaita asioita, mitä suomalaiselle huumoritelevisiolle on tapahtunut vuosikymmeniin. Aikuisten käsikirjoittajan Anna Brotkinin lisäksi tietysti.

Hullu – hullumpi – yläaste Yle Areenassa.

4

Yhtä lailla kuivakkaa mutta täysin nostalgiavapaata huumoria löytyy brittiläisestä Reippaat tytöt -sarjasta. Äidin ja kahden nuoren tyttären elämässä kaikki on niin päin puuceetä, että vaikka sarjaan pystyisi samaistumaan, sitä ei varmasti haikaile.

Perheen isä lähti ostamaan teetä kymmenisen vuotta sitten ja jätti jälkeensä vain rempallaan olevat raha-asiat. Äiti Debin auto haetaan pois velkojen kuittaamiseksi, ja hän toivoo deittailemansa eksentrisen Devin olevan pääsylippu makeampaan elämään. Nuorempi tytär Billie puolestaan uskoo niljakkaan, hiukan toistaitoisen huumediilerin olevan elämänsä rakkaus ja oikeanlaisen asenteen toimivan raskauden ehkäisynä. Vanhempaa tytärtä Josieta, jota näyttelee sarjan luoja Kat Sadler, vaivaa vähän kaikki mikä länsimaalaista nuorta voi vaivata: huono mielenterveys, perheen sinnikkäästi kieltämä lesbous, stressipäissään meuhkaava äiti, monotoninen työ, hukassa oleva elämän suunta.

Perheen sekopäisyys ja erityisesti vihamielinen asenne Josieta kohtaan on välillä niin överiä, että on hankala suhtautua siihen huumorina. Onko se hauskaa, koska se voisi olla totta, vai tekeekö juuri se siitä aivan kamalaa? Kuitenkin kuten brittikomedioille tyypillistä on, katsomista tekee mieli jatkaa jo puvustuksen vuoksi. Ja jos on tarpeeksi traumatisoitunut nauraakseen traumoille, kyllä tälle inhorealismillekin räkättää.

Reippaat tytöt Yle Areenassa.

5

Kun Yhdysvalloissa tehdään musiikillinen leffa isyyden selvittämisestä, syntyy Mamma Mia. Kun Suomessa tehdään sama, syntyy Comeback.

Viime vuonna ilmestynyt suomalaisen rockin ja kevytmetallin maustama Comeback kertoo entisistä rokkitähdistä, jotka päätyivät miljoonadiilien jälkeen päihdehuuruiseen syöksykierteeseen. Nyt kitaristi Tony (Mikko Leppilampi) rähjää loputtomalla kapakkakierroksella ja kiipparisti Pete (Ville Myllyrinne) yrittää elellä kunnollista elämää opettajana ja aviomiehenä. Kummankin elämä keskeytyy, kun biisintekijä Katariina (Paula Vesala) ottaa yliannostuksen ja vajoaa koomaan. Katariinan tyttären Ellien (Anni Iikkanen) täytyy selvittää, kuka hänen isänsä on, tai hän joutuu pysyvästi asumaan perhekotiin, joka on kuin kauhuleffan alkukohtauksesta. Siihen hän päättää värvätä avuksi äitinsä entiset bändikaverit, ja vastapalvelukseksi lupaa näille repullisen äitinsä kirjoittamia hittejä.

Petri Kotwican ohjaama Comeback liikkuu välillä inhorealismin rajamailla, joilla huumoriarvo alkaa olla kyseenalainen. Leppilampi on ällöttävän uskottava kerta kerran jälkeen sammuvana tähtenä, jonka egoa hauraampi on vain tämän moraali. Comebackissa yksikään hahmo ei kuitenkaan olekaan kusipää pelkän oletetun huumoriarvon vuoksi. Vaikka karaokebaareissa ja muissa kansallismaisemissa törmäilylle annetaan tilaa, hahmoista ehtii myös kiinnostua aidosti. Parhaimmillaan Comebackissa vallitsee yleisen perseilyn ja syvyyden tasapaino, aivan kuin hyvässä rockissa.

Comeback Yle Areenassa.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua