Finlayson Art Area 2024: Tapio Wirkkala siirsi luonnon muodot hopeaan

09.07.2024
wirkkala villemonteix IMG 1104

Kuvat: Katja Villemonteix

KUVATAIDE | Kyösti Kakkonen on yksi Suomen merkittävimmistä taiteenkeräilijöistä. Vooningissa nähdään hänen kokoelmistaan Tapio Wirkkalan hopeatöitä ja Wirkkalan aikalaisten taidegrafiikkaa.

”Suomessa ei vielä ymmärretä kunnolla, miten hyviä olemme grafiikassa.”

Juttu on julkaistu alun perin Finlayson Art Arean tapahtumalehdessä. Finlaysonin alue on Kulttuuritoimituksen yhteistyökumppani. Lue lisää täältä.

* *

Janica Brander, teksti

Kauppaneuvos Kyösti Kakkonen tunnetaan Collection Kakkosesta, joka on maailman laajin suomalaisen lasi- ja keramiikkataiteen yksityiskokoelma. Kokoelmasta löytyy myös Tapio Wirkkalaa (1915–1985), jonka suuri yleisö tuntee etenkin lasiteoksistaan, esimerkiksi Iittalan Ultima Thule -sarjasta.

Wirkkala oli monilahjakas kuvanveistäjä ja muotoilija, jonka materiaalipalettiin kuuluivat lasin lisäksi puu, posliini, muovi ja metallit. Kakkonen omistaa myös yli 400 Wirkkalan suunnittelemaa hopeaesinettä, joista on koottu näyttely Vooninkiin.

– Wirkkala oli valtavan monipuolinen. Hänen hopeatuotantoonsa kuuluu niin taide-esineitä kuin arkisia käyttötavaroita. Meillä on kotona esimerkiksi hänen Tapio-sarjansa hopeiset aterimet edustuskäytössä, Kakkonen kertoo.

wirkkala villemonteix IMG 1098

* *

Luonnon muotoja

Kakkonen ihailee tapaa, jolla Wirkkala hyödynsi luontoa taiteessaan. Wirkkala vietti pitkiä aikoja Lapissa ja ikuisti maisemia Leica-kamerallaan.

Orgaaniset muodot siirtyivät metalliin. Kakkonen mainitsee esimerkkinä hopeamaljan, jonka muotoilu sai inspiraationsa tulppaanista. Myös lehden muotoiset vadit ovat tyypillisiä Wirkkalan hopeatöitä.

Näyttelyssä voi vertailla taiteilijan tyylin kehittymistä. Esillä on vuonna 1948 valmistunut Karhunkaato-malja, jonka Wirkkala suunnitteli Tillander Ab:lle. Käsin taottu malja voitti ensimmäisen palkinnon Tillanderin matkamuistonäyttelyssä.

Myöhempää tuotantoa edustaa Kultakeskukselle vuonna 1971 suunniteltu malja, jota tehtiin myös Helsingin vuoden 1975 ETYK-kokouksen osallistujille. Hopeamalja tunnetaankin nimellä ETYK-malja.

wirkkala villemonteix IMG 1106

* *

Taidegrafiikan huiput

Kakkonen omistaa myös paljon suomalaista grafiikkaa. Finlandia-grafiikkakokoelma kasvaa koko ajan, ja Kakkonen arvelee, että siihen kuuluu jo yli 1 500 teosta.

Grafiikan arvostuksen nostaminen on hänelle tärkeää.

– Suomessa ei vielä ymmärretä kunnolla, miten hyviä olemme grafiikassa.

Wirkkalan hopeateokset ovat vitriineissä, ja salin seinille on koottu hänen aikalaistensa taidegrafiikkaa. Teokset ovat valinneet Himmelblaun toimitusjohtaja Perttti Ketonen ja Collection Kakkosen kuraattori Juhani Kukkonen.

Esillä on sekä konstruktiivista että esittävää grafiikkaa. Nonfiguratiivista grafiikkaa edustavat esimerkiksi Lars-Gunnar Nordström, Ernst Mether-Borgström ja Juhana Blomstedt. Esittävää, mutta pelkistettyä taidegrafiikkaa on valittu Pentti Kaskipurolta ja Annu Vertaselta.

Finlayson Art Area 25.8.2024 asti. Tapio Wirkkala, hopeaesineitä ja koruja sekä eri taiteilijoiden grafiikkaa. Yhteistyössä Collection Kakkonen. Vooninki (Väinö Linnan aukio 13, katutaso).

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua