Charles Sandison: Zodiac. Kuvat: Charles Sandison
KUVATAIDE | Charles Sandisonin digitaalisten teosten mittakaavoja ovat maailma, maailmankaikkeus, universumi. Hän koodaa pikselit liikkeeseen tai virtaukseen, jonka tärkein aine on valo.
”Zodiac kartoittaa ihmisen mielikuvituksen kulkua.”
Juttu on julkaistu alun perin Finlayson Art Arean tapahtumalehdessä. Finlaysonin alue on Kulttuuritoimituksen yhteistyökumppani. Lue lisää täältä.
* *
Katri Kovasiipi, teksti
Charles Sandison (s. 1969) on sanonut maalaavansa tietokonekoodeilla ja algoritmeilla. Paikoilleen kuivuneen siveltimenjäljen sijaan hänen digitaaliset ”maalausjälkensä” elävät ja muuntuvat loputtomasti hänen itse luomansa tekoälyohjelmiston avulla.
Ainoa pysyvä tila on muutos, tulevat teokset sanoneeksi. Sandisonin tuotantoa on luonnehdittu myös ”valon runoudeksi”.
Syntyjään skotlantilainen, 1990-luvulta lähtien Suomessa asunut Sandison on käsitellyt tuotannossaan toistuvasti kieltä – aiemmin kertomansa mukaan ehkä siksi, että hänellä itsellään on lukihäiriö.
Kevätkaudella 2024 Tampereen taidemuseon alakerrassa koettu näyttely Rhizome (Rihmasto) edelsi tämän kesän Finlayson Art Areassa nähtävää näyttelyä. Rhizomen materiaaliksi Sandison oli syöttänyt Charles Darwinin teoksen Lajien synty (On the Origin of the Species) ja Vanhan testamentin I Mooseksen kirjan (The Book of Genesis). Lisäksi hän oli syöttänyt teokseen Kalifornian yliopistossa kootun 27 tunneluokan luettelon kaikista ihmisen tunteista.

Installaatio on esillä Finlaysonin Kutomosalissa 2.
Interaktiivinen yhteys aikaan ja kosmokseen
Finlayson Art Arean näyttelyynsä Sandison tuo 12 pystyyn kalibroitua 65-tuumaista, kahteentoista tietokoneeseen yhdistettyä näyttöä, jotka on järjestetty laajaan ympyrämuotoon keskelle salia. Niitä puolestaan ympäröi suurten peilien muodostama ulkokehä, jolta katsoja kohtaa jälleen omat heijastuksena.
Uusi teos on nimeltään Zodiac (suom. Eläinrata), ja sen toistama luku 12 viittaa vuodenkiertoon ja astrologiaan. Sandisonin oma tekoälyohjelmisto luo vuoden kustakin kuukaudesta sitä edustavan horoskooppimerkin mukaisen esityksen.

Zodiac kartoittaa taiteilijan mukaan ”ihmisen mielikuvituksen kulkua”.
Astrologiaa ja symbolismia
Tietokoneiden, näyttöjen ja peilien verkosto luo näyttelytilaan länsimaisen astrologian mukaisten horoskooppimerkkien kuvastoon pohjautuvia, esoteerisen symbolismin täyttämiä visuaalisia maisemia, joita tekoäly työstää ja muuntaa taukoamatta.
– Zodiac ylittää perinteisen taiteen rajat tarjoten katsojille interaktiivisen yhteyden ajan kulumiseen ja kosmokseen. Ympäröivien peilien heijastavien pintojen kautta katsojat eivät ole vain tarkkailijoita, vaan aktiivisia osallistujia, joiden omat heijastukset sulautuvat valaiseviin näyttöihin. Tässä symbioottisessa tanssissa taiteen ja sen yleisön väliset rajat hajoavat ja kutsuvat pohtimaan ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden keskinäistä yhteyttä, taiteilija kuvailee tuoretta teostaan.
– Jokaisesta katseesta kasvaa vuoropuhelu vaihtuvien vuodenaikojen ja avaruudellisten voimien kanssa. Kuten horoskooppi kartoittaa taivaankappaleiden kulkua, Zodiac kartoittaa ihmisen mielikuvituksen kulkua kutsuen katsojia muuttuvaan odysseiaan halki ajan ja tilan.
Finlayson Art Area 25.8.2024 asti. Charles Sandison, videoinstallaatio. Kutomosali 2 (Finlaysoninkuja 9, 3B kerros).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
70 taiteilijaa esittäytyy Mäntän kuvataideviikoilla kesällä 2025: ”Koen, että olemme perusasioiden äärellä”
KUVATAIDE | Mäntän XXIX Kuvataideviikkojen teemana on EI, ja kuraattoreita on Krister Gråhnin johdolla mukana toistakymmentä.
Voisiko tämän vielä pelastaa? Kuvataideviikkojen laajennettu kuratointi nostaa myös unohdetun Pirtutehtaan tapetille
KUVATAIDE | Arkkitehtuurin opiskelija Amanda Ikonen tekee diplomityötään Mäntän kuvataideviikoilla vierailevia vuodesta toiseen ihastuttavasta spriitehtaasta.
Galleriakatsaus: Ympäristö uusin silmin Turun keväässä
KUVATAIDE | Turun taidemuseoissa ja gallerioissa nyt Sini Kähönen, Jussi Haro, Nelli Penna, Laura Ukkonen, Raisa Raekallio ja Misha del Val, Grönlund–Nisunen ja vanha kunnon Victor Westerholm.
Taitavat mutta tuntemattomat 1800-luvun eurooppalaiset naistaiteilijat esille Ateneumiin
KUVATAIDE | Perjantaina Helsingin Ateneumissa avautuva Rajojen rikkojat -näyttely on esillä elokuun loppupuolelle asti.