Kuva: George R. R. Martin / Fevre River Packet Company / Otava
KIRJAT | George R.R. Martinin keskiaikafantastiset poliittiset pelit saavat tarinan laukkaamaan jopa kronikkamaisessa toteutuksessa.
”Sukuhistoriikissa on aika helppo haudata niin suosikit kuin inhokitkin, vuosien vieriessä sivu sivulta vauhdikkaasti eteenpäin.”
ARVOSTELU
George R.R. Martin: Tuli ja veri
- Suomentanut Satu Loitsu.
- Otava, 2024.
- 719 sivua.
Tolkienin Silmarillionin tapaan esihistoriaa fantasiamaailmalleen taustoittava Tuli ja veri (Otava, 2024) kertoo Martinin edelleen keskeneräisen Tulen ja jään laulun keskeisen taustatarinan, Aegon Targaryenin Westerosin valloituksen vaiheet ja suvun hallintovuodet alkaen 300 vuotta ennen televisiosarjana hitiksi nousseen Game Of Thronesin tapahtumia. Samalla se on lohikäärmeistä tunnetun Targaryenin suvun historiakronikka Westerosin ajoilta.
Alun perin vuonna 2018 ilmestynyt Tuli ja veri kattaa näistä ensimmäiset 150 vuotta Targaryenien saagaa. HBO:n tuoreempi hittisarja House Of The Dragon perustuu yhteen Tulen ja veren suvun sisäisistä sisällissodista. Niitä nimittäin tuntuu Lohikäärmesuvun historiassa riittävän vuodesta toiseen.
Paljon tapahtuu juonittelua, suosimista, liittoutumia ja niiden kaatumisia, mutta nyt pääasiassa yhden suvun sisällä ja siihen keskittyen. Sukuhistoriikissa on aika helppo haudata niin suosikit kuin inhokitkin, vuosien vieriessä sivu sivulta vauhdikkaasti eteenpäin. Aika kuluu, mutta valtaistuinpeli se vain jatkuu.
Martinin tapa luoda draamaa ”kill your darlings” -menetelmällä, eli kiinnittää ensin lukija tiettyihin sankareihin ja päähahmoihin ja sitten lakaista heidät brutaalisti pois tarinasta Punaisten häiden kaltaisilla verilöylyillä, on käytössä myös Tulen ja veren kansien sisällä. Tässä vaiheessa se tuskin on kovinkaan monelle lukijalle yllätys. Hyvät ovat harvoin vain hyviä ja pahat vain pahoja ja hallitseminen vaati usein rohkeutta mennä myös sinne harmaalle alueelle ja tehdä tarpeen mukaan kompromisseja. Eikä kukaan pärjää ilman liittolaisia.
Sukukronikkamainen teos, jonka Martin esittää mestari Gyldarynin koonneen useampi sata vuotta tapahtumien jälkeen, leikittelee eri lähteiden mukaisten kuulopuheiden ja risteävien todistusten parissa, hämmentäen tahallaan keitosta jättämällä paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Satu Loitsun suomennoksessa on sukujen nimiä ehkä käännetty ja väännetty suomenkielisiksi hieman Tulen ja jään laulua enemmän, tai ainakin sellainen tuntuma kirjasta jää.
Targaryen-kuninkaiden historiaan Westerosin rautavaltaistuimella keskittyvä Tuli ja Veri kärsii paikoin kronikkamaisuudestaan, mutta kun tarinan tiiviisiin käänteisiin jaksetaan välillä vähän pidempään keskittyä, on niitä ainakin pohjustettu vahvasti. Martin onnistuu kronikassaan saamaan tarinan lentoon, vaikka paljon näkökulmia ja käänteitä jätetäänkin avaamatta.
Martin on omassa lajissaan mestari, mutta hänen korkealla rimallaan Tuli ja veri ei ole kaikkein juoksevin lukukokemus. Paikoin sukukertomus hiukan junnaa, toisinaan taas vastakkaisten lähteiden kertomien ristiriitaisten todistusten välillä arpominen tuntuu päälle liimatulta kikkailulta, kun kaikki ovat kuitenkin vain kirjailijan oman pään sisäisiä ”lähteitä”. Toisinaan taas käänteet, joiden perusteella toiset nousevat ja toisten pää nostetaan seipääseen, ovat maukkainta Martinia tähän mennessä. Kronikan jälkimmäiselle osalle ladataan erittäin korkeat panokset.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Todellinen Uudenkuun Emily – arviossa L. M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia
KIRJAT | L. M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia lyhenneltiin ja pehmennettiin hampaattomaksi 1960-luvulla. Kaisa Rannan uusi suomennos kohtelee klassikkoteoksia täysipainoisena kaunokirjallisuutena.
Kirja Anna-Leena Härkösestä kertoo erikoisen rehellisestä ihmisestä, joka sanoo suoraan ja elää täysillä – arviossa Taskupainos
KIRJAT | Katja Kallion kirjoittama näyttelijäelämäkerta Anna-Leena Härkösestä tekee vaikutuksen avomelisyydellään ja rohkeudellaan.
Ville Maljan esikoisromaanissa tasapainoillaan alkoholismin veitsenterällä – arviossa Valkoinen risteys
KIRJAT | Valkoinen risteys on kirja alkoholista ja sen värittämästä isäsuhteesta rokkibändin keulakuvan näkökulmasta.
Emeritusprofessori paljastaa elämän tarkoitukset, ne ikävätkin – arviossa Timo Airaksisen Millaista oli
KIRJAT | Timo Airaksisen omaelämäkerta katsoo lukijaa suoraan silmiin ja kertoo yhtään häpeämättä ja kaunistelematta, millaista yliopistolla oli.