Kuvat: Iiris Tuononen / Helmi Levyt
LEVYT | Raukean iskelmäisen tamperelaisyhtyeen neljäs levy sisältää taattua laatua, pari yli muiden nousevaa kappaletta ja sukelluksen dub-kaikuun.
”Edes Lumeton talvi ei karista Amurin ajatonta hymyä.”
Tamperelainen Amuri-yhtye on iskelmäisellä barokkipopillaan leimautunut legendaarisen Kasevan epäviralliseksi manttelinperijäksi. Mikko Siltasen ja Kalevi Suopursun perustama ja Anna Pesosen ja Sebastian Krühnin täydentämä haikean kaunis yhtye löi heti vuoden 2020 debyytillään tiskiin monta modernia klassikkoa, eikä ole seuraajillaankaan pettänyt. Kun mä kotoa lähdin (Helmi Levyt, 2024) on jo yhtyeen neljäs albumi.
Kun mä kotoa lähdin käynnistää albumin tuulikellomaisella helinällä, öisen sateen raikkaudella ja kuulaan avarilla koskettimilla. Amurin soittomaisemaa leimaava uneliaan raukea ajattomuus soi myös laulussa, jota ovat levyllä tukemassa myös Kielo Kärkkäinen, Tiia Schwartz, Tiina Vanhapelto sekä Iiris Tuononen.
Kakkosraita Juna 1510 puksuttaa liikkeelle ihan muina lännenmiehinä höyryveturin pihinän tahtiin. Synnyinseudun mullat joudutaan jättämään taakse läpsyttelevän melankolisen rautalankaisen kantrin tahdeissa.
Keikkamatkaa Lappeenrannan suuntaan taittava Väsynyt viihdyttäjä pysähtyy huoltoaseman juustosämpylälle ja pohtii touhun mielekkyyttä puolikuiskailevassa popiskelmässään. Kyllä keikkailu silti aina lapiohommat voittaa. Jukka Nousiaisen kaihoisan huuliharppuilun tukema Lapinkulta huuhtoo onneaan hymyilevän raukeasti hipsutellen. Reissu ei mene ihan putkeen, mutta siitä voi silti kertoa autereisesti. Edes Lumeton talvi ei karista Amurin ajatonta hymyä. Ehkä keväällä taas aurinko paistaa.
Selkeästi keskiarvoa reippaammin askeltava Väsynyt mies kysyy ”mitä antaa mulle Itä-Vantaa”. Ryhdikäs melodiakoukku ja reipas juoksutus nostavat biisin neloslevyn eturiviin. Anna Pesosen ujeltavat koskettimet koristelevat mukavan suoraviivaista polkua hienosti. Menopaluu on hiukan erilaista Amuria, sekä huuruisen dub-kaikunsa että sykkivän tunnelmansa puolesta. Veikeillä ja vinkeillä soittomausteilla herutteleva jumittelu on ihan kiinnostava kurkotus toisenlaiseen suuntaan.
Akustisesti näppäilevä Yksi maa meidän välissä haikeilee kiireettä ja harmittomasti. Amurin pakkaset särkevät kitaran ja kaukokaipuun melankolia viimeistellään komeasti ja tunteella. Näsinneulan kaatumista ennustanut Aino Kassinen paketoidaan hempeästi humisevaan kääreeseen albumin upealla päätösraidalla, jonka kuusiminuuttinen, kuorolauluun houkutteleva toteutus muodostaa kappaleesta hymnimäisen napakympin: ”Niin moni tulee katumaan, kun taivaisiin kurkottaa. Tämä torni tulee kaatumaan.”
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
