Usko tai älä ei julista eikä käännytä – arviossa Marjut Mularin tietokirja

14.04.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Uzi Varon / Kirjapaja

KIRJAT | Modernin papin kirjoittama abc-kirja luterilaisuudesta väistää tyylikkäästi erilaiset mustavalkoisuudet ja puhuu rauhan ja ekumenian puolesta sekä sanoutuu irti pelottelusta ja kiihkoilusta.

”Kirjoittajan loppusanojen mukaan ’maailma on kaunis mutta sotkuinen paikka, jossa eläminen ei aina ole helppoa’.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Marjut Mulari: Usko tai älä – mitä kristinuskosta kannattaa tietää ja miksi

  • Kirjapaja, 2024.
  • 159 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Kun alan kustantajien edustajille tarjoaa kirjaideaa, on heillä tapana kehottaa miettimään, keille on kirjoittamassa. Marjut Mulari on siltä osin tehnyt tarkkaa työtä, jonka tulokset hän esittelee heti Usko tai älä -teoksen (Kirjapaja, 2024) alussa. Luettelo on sen verran pitkä, että en sitä tähän toista, mutta totean kyllä löytäväni sieltä myös itseeni soveltuvan kohdan tai kaksi: ”Tämä kirja on sinulle, joka katselet luterilaisuutta, tai koko kristinuskoa, kohteliaan etäisyyden päästä ja joka suhtaudut luterilaisuuteen uteliaasti, kriittisesti, lempeästi, ehkä hieman huvittuneesti.”

Kohderyhmämäärittelyn lisäksi Mulari perustelee kirjansa tarpeellisuutta. Hänen mukaansa kristinusko on yksi länsimaisen kulttuurin pohjavirroista, ”jossa lähes jokainen Suomessa kasvanut väistämättä ui, tunnusti uskoa itse tai ei”. Ja noinhan se on, maailmankuvamme ja ajatusmaailmamme tukeutuvat vahvasti nykyaikaisen luonnontieteen tulosten lisäksi kristinuskoon ja helleeniseen sivistykseen. Kristinuskon luonteesta on siis hyvä tuntea edes alkeet. Mulari on joka tapauksessa tarkka ja oikeassa kirjoittaessaan yllä ”jossa lähes jokainen ui”. Joukossamme kun on muistakin taustoista ja kulttuureista tulleita ja ehkä aina vain enenevässä määrin. Toki heidänkin voi olla mielekästä tutustua täkäläiseen valtauskontoon.

Usko tai älä on siis tietokirja. Se ei julista eikä käännytä, ei polje muita uskontoja eikä kaltaisiani lempeästi huvittuneita mutta uteliaita uskonnottomia. Kirjoittaja ei toisaalta välttele kristityn uskovan taustansa näkymistä, ja hyvä niin. Läpinäkyvä ja rehellinen ote sataa myös lukijan laariin, vallankin kun Mularin ote on mukaansakutsuvan rento ja leppoisa. Näin hän aloittelee kappaletta Miten uskoon tullaan: ”Uskoon ei tarvitse tulla – se tulee kyllä sinuun, jos on tullakseen… Joku kokee uskon humpsahtaneen tajuntaan kertaheitolla, toinen on huomannut sen hiipivän sisimpään hiljalleen.”

Teoksen aiheet on jaettu kolmen pääotsikon alle. Ensin Mulari puhuu kristittynä elämisestä, sitten kristinopista ja lopuksi kirkkoinstituutiosta. Niidenkin jotka kaihtavat viimeiseen asti kuuntelemasta tai lukemasta minkäänlaista (kristin)opilliseksi katsottavaa tekstiä, kannattaa vilkaista kirkkoa instituutiona valaiseva osuus. Ainakin juuri luterilainen kirkko on edelleen sen verran oleellinen vaikuttaja yhteiskunnassamme, että sen toiminnan ja rakenteen pääpiirteet kuuluvat yleissivistykseen. Paljon yleishyödyllistä tietoa piilee myös muiden pääotsikoiden alla. Niissä lukijaa informoidaan esimerkiksi kasteesta, rippikoulusta, kummiudesta, avioliitosta, ehtoollisesta ja rukouksesta. Mitä, miksi, milloin ja miten ne ovat sitä, mitä ovat?

Ehkä teoksen melko vähäisestä sivumäärästä ja sen hetkittäin avoimesta tunnustuksellisuudesta johtuen Mulari ei juurikaan kyseenalaista mitään. Ehkei hän voikaan, pappi kun on. Mietin yhtä kaikki, miten esimerkiksi hänen nykyinen ”seurakuntansa”, korkeakouluopiskelijat, suhtautuu mokomaan. Oli miten oli, kirjan tunnustuksellisimmissa paikoissa sen tietokirjamaisuus kärsii ja vuotaa sananjulistuksen suuntaan. Esimerkiksi kuoleman jälkeisesta elämästä puhuessaan Mulari kirjoittaa, että ”se on ikuista elämää Jumalan yhteydessä”. Mutta entä jos uskovakaan ihminen ei halua elää ikuisesti, edes tai ainakaan ”Jumalan yhteydessä”? Kognitiivisen uskontotieteen asiantuntija Jani Närhi esimerkiksi sanoo, että paratiisi ei istu ihmisen psyykeen, koska hyvätkin asiat herättävät meissä toistuessaan aina vain heikomman tunnevasteen. Hymy repeää haukotukseksi, halu pieniin haasteisiin ja riskinottoon kasvaa. Kuten Badding taannoisessa biisisanoituksessaan toteaa: ”Pieni hetki riittänee”.

Paradoksaalista ja vähän hämmentävää on, että me emme ole paratiisiyhteensopivia, vaikka olemme itse paratiisimme uskontoihimmekin suunnitelleet. Ristiriidan voi tietysti ajatella ratkeavan niin, että muutumme joko matkalla paratiisiin – mikä viittaa usein kuolemaan – tai viimeistään perille päästessämme. Silloin ongelmaksi kuitenkin muodostuu, että kyseessä ei ole enää meidän, kaltaistemme, paratiisi, vaan joidenkuiden muiden, ainakin psyykeltään meistä eroavien valtakunta.

Mulari välttää tarpeen juuttua ylläviritellyn kaltaiseen keskusteluun juuri kirjansa tunnustuksellisuuden vuoksi. Pikku teos ei ole uskonnonfilosofiaa, vaan modernin papin kirjoittama abc-kirja luterilaisuudesta. Teos väistää tyylikkäästi ja varsin kaukaa erilaiset mustavalkoisuudet ja puhuu rauhan ja ekumenian puolesta ja sanoutuu irti pelottelusta ja kiihkoilusta. Kirjoittajan loppusanojen mukaan ”maailma on kaunis mutta sotkuinen paikka, jossa eläminen ei aina ole helppoa”. Se näkemys ja kokemus on helppo jakaa. Samoin se, että me kaikki yritämme saada sotkuun jotain tolkkua erilaisten merkitysjärjestelmien avulla. Luterilainen kristinusko tarjoaa niistä yhden ja Usko tai älä pikku hipaisun kyseiseen vaihtoehtoon ja sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi rakennettuun infrastruktuuriin.

Kari Heino

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua