Koiran morsiamet Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 9.10.2019

Kuuntelin ja katselin elokuisessa Teatterikesässä lukudraamana Sirkku Peltolan uutta näytelmää Koiran morsiamet, jonka ensi-ilta oli luvassa lokakuulle. Kolmen näyttelijän esityksen harjoitukset olivat alkuvaiheissaan, mutta lukudraama kertoi olennaisen. Katsojille oli tulossa tarjolle vahvasti ajankohtainen näytelmä, jonka toimijoina ovat kaksi keski-iän ylittänyttä sisarta ja työpaikkansa menettänyt nuori lakimies. Puhe on yksinäisyydestä, tarpeesta tulla huomatuksi, huolenpidosta ja sukupolvien kuilusta. Nämä kaikki ovat tänään yhteiskunnallisen keskustelun keskeisiä teemoja.

Koiran morsiamissa on sinnikkäitä vähäväkisiä paljon käsitelleen käsikirjoittajan aiemmista näytelmistä tutuksi tullut aihepiiri. Sisarukset Valma ja Tulikki ovat suomalaisen yhteiskunnan pudokkaita, joiden elämänhalukin välillä horjuu, mutta jotka vuorollaan jaksavat keksiä ratkaisuja arkensa kohentamiseksi. Joissakin Peltolan näytelmissä on ollut mukana fantasiahahmoja. Nyt tarjolla on realismia.

Erityistä on se, että Peltolan teksti palvelee täydesti kokonaisuutta ilman itsetarkoituksellisilta tuntuvia, välillä vähän liian nopeasti suuntaa vaihtavia, sinänsä luovia kielipelejä, joita on tullut vastaan joissakin hänen aiemmissa töissään.

Saska Pulkkinen on asianajotoimistosta lähtöpassit saanut Andy.

Ympäristöään kauppareissuillaan tarkasti hahmottavan Valman (Sari Mällinen) Lidl-oivallukset ja itse kehitellyt tai television monimuotoisesta aukosta ammennetut genitaalialueen lihasjumpat palvelevat Valman mielenmaisemaa, jossa suru ja haaveet kohtaavat.

Sirkku Peltola on luova kielenkäyttäjä, jonka analogiat ovat tenhoavia. Koiran morsiamissa kieli luo uutta identiteettiä. Kun vuosia sohvalla alkoholin uuvuttamana maannut Tulikki (Teija Auvinen) ottaa ensimmäisiä kontaktejaan sisarusten kerrostaloasunnon ulkopuolella, vastaanottajana on asianajotoimistosta lähtöpassit saanut Andy (Saska Pulkkinen). Tulikin kieli vaihtuu nopeasti nuorison bisneskieleksi.

Koiran morsianten rakenne on poikkeuksellinen. Se alkaa Valman pitkällä monologilla, mutta ei silti uuvuta katsojaa. Monologi soljuu monivivahteisesti. Kyse on tietysti myös näyttelijäntaiteesta. Sari Mällinen ottaa Valman otteeseensa ja rakentaa rakkautta rohkeasti janoavan, mutta sitä ilman jäävän yksinäisen naisen tutun kiehtovalla ilmaisullaan, jossa itku ja nauru, suru ja ilo, lohdullinen ja lohduton kohtaavat. Mällisen herkkävireistä tulkintaa on vaikea sanallistaa.

Sari Mällinen ja Penni-koira.

Kellariteatterin tunnelmallinen esitys ei suinkaan ole vain Mällisen varassa. Teija Auvisen Tulikki on väliajan jälkeen näyttämön keskiössä. Auvinen tekee pysäyttävän ja vivahteikkaan roolin, joka rakentuu vahvasta läsnäolosta sekä pienistä eleistä ja puheen tietoisesta hakemisesta. Tulikillakin on monologeja, joita näyttelijä tulkitsee tekstiä viehättävästi rytmittäen. Roolihahmo kasvaa pakon edessä vastuunottajaksi, kun osat Valman kanssa vaihtuvat. Huolehdittavasta tulee huolehtija. Auvinen tekee ainutkertaisesti näkyväksi roolihahmonsa kasvun.

Andya näyttelevä Saska Pulkkinen on valovoimainen nuori näyttelijä, jolla on vahva karisma. Lakitoimistossa työskentelevä Andy joutuu hyvää tarkoittavien sisarusten vakoiltavaksi, ensin Valman ja sitten Tulikin. Nuorimies ärsyyntyy eikä jaksa kuunnella Valmaa. Uran rakentamiseen keskittyvä nuorukainen ei näe ympärilleen eikä ymmärrä välittämisen arvoa. Sukupolvien kuilu on ilmeinen. Tilanne muuttuu. Loppukuvan auvoisuus kruunaa kaiken. Tulikki istuu laulavan Andyn vierellä. Rauha ja lämpö virtaavat katsomoon asti.

Peltolan näytelmä vahvistaa sen, mitä hänen muutkin teoksensa viestivät. Ei ole niin pahaa paikkaa, ettei siitä mentäisi eteenpäin. Jokaiselle kuuluu ihmisarvo. Koiran morsiamissa soittaa toivon soittokunta.

Matti Wacklin