Riittävän hyvä One Love – arviossa uusi Bob Marley -elokuva

Kuva: Paramount Pictures

Popartistien biopic- eli elämänkertaelokuvia ja samoista henkilöistä veistettyjä näköispatsaita yhdistää ikävän usein yksi piirre: ne ovat jähmettyneitä kappaleita, jotka eivät tavoita kohteidensa vivahteikkuutta. Elokuvat ovat helposti kokoelma päähenkilön elämän varrelta poimittuja tunnettuja tapahtumia ja ihmisiä, joiden väliin viritellään ohutta dramaturgiaa. Tyypillisiä tällaisia elokuva ovat Jim Morrisonista kertova The Doors (1991) ja Freddie Mercuryn elämästä kertova Bohemian Rhapsody (2018).

Kaavasta poikkeavia, kohdettaan rohkeasti käsitteleviä elokuvia ovat esimerkiksi Elton Johnista kertova Rocket Man (2019), Bob Dylania käsittelevä I’m Not There (2007) tai vaikkapa Wolfgang Amadeus Mozartista -filmatisointi Amadeus (1984). Ne eivät tyydy elämänkertatietojen kertaamiseen vaan ottavat isoja dramaturgisia vapauksia ja tämän kautta tavoittavat kohteestaan enemmän.

Jähmettymisen syy lienee tuotannoissa. Kun perikunta pääsee liikaa sanelemaan tekijöiden lähestymistapaa, voi aihe vesittyä jo käsikirjoitusvaiheessa, vaikka muussa, kuten näyttelijöiden ja kuvauspaikkojen valinnassa, onnistuttaisiinkin. Siksi uumoilin pahinta, kun kuulin, että Bob Marleysta kertovan One Love -elokuvan ylimpänä tuottaja on häärinyt reggaelegendan poika Ziggy Marley.

* *

Poptähdet ovat siksi sankan mystiikkasumun ympäröimiä, että vaikka ajatus mystiikan riisumisesta on tarinan kannalta ymmärrettävä lähtökohta, niin voi kysyä onko siinä järkeä. Riisumisen ajatusta tukee esimerkiksi se, että monelle artistille on käynyt traagisesti heidän ajauduttua umpikujaan julkisuuskuvansa kanssa. Mutta silti: Mitä olisi liskokuningas ilman nahkahousuja? Tai Bob Marley ilman dreadlockseja ja ganjaa? Tai Kekkonen ilman kaljua?

Tähteyden muodostumisessa tähden kasvoilla on iso merkitys. Meille faneille tähtien kasvot ovat ikonisia. Osaamme jopa kasvojen uurteet ulkoa. Kasvot tarjoavat peilin omille ajatuksillemme ja tunteillemme, ja peilikuvan kautta me ikään kuin omistamme palasia tähdestä. Elokuvien uudelleentulkintoja häiritsee näiden aitojen kasvojen saavuttamattomuus. Monesti biopic-elokuvissa faneja häiritsee kuvan tarkentuminen vääriin asioihin. Toisaalta jokainen uusi tulkinta synnyttää uusia faneja.

* *

Käsikirjoituksen iso kaari on One Love -elokuvassa samanlainen kuin niin monessa biopic-elokuvassa: päähenkilön elämän tapahtumia selitetään tämän lapsuuden kokemuksilla. Bob Marleyn kohdalla kyse on isättömänä kasvamisesta ja roolin ottamisesta aikuisena.

Elokuva käynnistyy lyhyellä kohtauksella Bobin eli Robert Nesta Marleyn lapsuudesta, kun hänet lähetetään Jamaikan maaseudulta Kingstoniin. Tämän jälkeen kelataan nopeasti vuoteen 1976 ja hetkiin ennen aseellista hyökkäystä, jossa Bobia, tämän vaimoa Ritaa sekä manageria Don Tayloria haavoitetaan. Noihin aikoihin Kingstonin kaduilla rehotti kahden puolueen valtataistelun välinen katuväkivalta ja kaupunki oli sotatilassa.

Esiinnyttyään pari päivää myöhemmin Smile Jamaica -konsertissa Bob pakenee Lontooseen. Siellä ollessaan hän tekee Exodus-albumin, jonka Time-lehti nostaa vuonna 1999 vuosisadan parhaaksi albumiksi.

Elokuva päättyy Bob Marleyn paluuseen Jamaikalle ja esiintymiseen One Love Peace Concert -tapahtumassa, jossa laulaja yhdisti puoluejohtajien kädet päänsä päällä. Seuraavan kerran nuo johtajat kykenivät tapaamaan Marleyn hautajaisissa vuonna 1981.

* *

One Love kuvaa riittävällä otteella Bob Marleyn ja Jamaikan historiaa, vaikka kriittisempi Marley-fani löytääkin paljon huomautettavaa. Veteraanituottaja Coxsonen käsiin istutettu pyssy taisi esimerkiksi kuulua enemmänkin sille toiselle veteraanituottajalle Duke Reidille. Samoin elokuvan rastapuhe on stereotyyppistä ja hivenen koomista rastajargonia, vaikka kehittyykin elokuvan edetessä. Ison miinuksen elokuva saa järkyttävän huonosta suomennoksestaan.

Elokuva musiikkituotanto on ollut hänen poikansa Stephen Marleyn vastuulla ja se on juhlavaa kuunneltavaa. Ensi-illassa oli hykerryttävää huomata katsomorivin alkavan jammailla musiikin tahtiin.

Ammattinäyttelijöiden lisäksi osia on jaettu myös jamaikalaisille reggaeartisteille (mm. Mutabaruka, Naomi Cowan, Sevana, Aston Barrett Jr.). Pääosaa näyttelevä Kingsley Ben Adir ja Lashana Lynch Ritan roolissa pärjäävät riittävän hyvin.

Petri Aarnio

PS. Tämän linkin takana cameo-roolin tekevän jamaikalaisen runoilijareggaelaulajan Mutabarukan mielipide rasta-aatteesta, joka on eurooppalaisille eri asia kuin jamaikalaisille, joille ”Knotty Dreadiksi” ryhtyminen saattoi viedä hengen.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua