Vapriikki houkuttelee uusia ihmisiä museoon Manserock-näyttelyllä – Tähtäimessä on kolmen vuoden kesto 

Popeda Kemissä vuonna 1986. Kuva: Elmo Salmi / Vapriikin kuva-arkisto 

Päivi Vasara, teksti 

Vapriikin Manserock-näyttelyssä, joka avataan 9.2.2024, on luvassa tavaraa, julisteita, levynkansia, kitaroita, rumpuja, esiintymisasuja, kuvia, videoita, fanitavaraa ja mahdollisuus istua tiettyinä aikoina baarissa ja tilaisuus kokeilla Tullikamarin jumalattoman kokoista miksauspöytää. Se on muuten painava. 

Elämyksiä on niin suurella kädellä, että näyttelyssä saa kulumaan toisenkin tovin. 

Näyttelyn käsikirjoitukseen kuuluu esitellä koko Manserockin ekosysteemi: keikat, baarit, keikkabussit ja roudaus sekä tietysti fanit, koska ilman heitä ei olisi tätä ilmiötä. 

– Manserock on uudessa nousussa, näyttelypäällikkö Maj Meriluoto sanoo. 

Eppu Normaali. Kuva: Poko Rekords / Vapriikin kuva-arkisto

Juuri oikea hetki tallentaa 

Ilmiö on vahvasti elossa. Nuorempi sukupolvi, kuten Kormus-yhtye, tekee musiikkia Manserockin hengessä. Legendaosasto ei jää huonommaksi. Popeda on saanut uuden solistin, ja sehän kiinnostaa kaikkia. Eppu Normaali keikkailee kesällä 2024 ja Coitus Int. 50 Revival soittaa Juice Leskisen ja kumppaneiden unohtumattomia biisejä uudelle yleisölle. 

Näyttelyn ajoitus on myös hyvä mahdollisuus tallentaa Manserockin 1970–1980-lukujen muistot. Vaikka joitakin on menehtynyt ja moni on huonossa kunnossa, on tekijöitä ja kokijoita vielä runsaasti jäljellä. Nyt voi myös kertoa sellaisia tarinoita, joista alun perin on oltu hiljaa. 

Jotain ehdittiin menettääkin, esimerkiksi Alwari Tuohitorven huikeita esiintymisasuja ei enää ollut tallessa. Jotain ehdittiin viime tingassa, kuten edesmenneen Mika Sundqvistin haastattelut näyttelyssä nähtäviin Manserokumentti-videoihin. 

Helsingin vinkkelistä Manserock on aina tainnut olla junttipuuhaa. Manserockin syntyaikoina oli kiivas taistelu siitä, onko pääkaupunki levytysstudioineen ja levy-yhtiöineen kovempi rokkikaupunki kuin Tampere. 

Juice esiintymässä Oulussa vuonna 1985. Kuva: Elmo Salmi / Vapriikin kuva-arkisto

Uusia yleisöjä 

Manserock-näyttely tavoittelee myös niitä, jotka eivät ole koskaan elämässään käyneet museossa. Tavallinen rokkikansa on erityinen kohderyhmä, myös nuoret, joille ilmiö on outo. Ihan tutkitusti ihminen, joka on saatu kerran houkuteltua museoon, tulee sinne todennäköisesti toistekin. Osa Vapriikin visiota on olla matalan kynnyksen museo ja koko Suomen, ei vain paikallinen museo. 

Näyttelyssä ei ole unohdettu myöskään nostalgikkoja eikä hifistelijöitä, jotka tietävät kaikesta kaiken, heille on kohdistettu omia erikoisuuksia. 

Esineillä on tarinansa ja näyttely on niiden kerrontaa. Manserockin kovatkaan nimet eivät pitäneet itseään aikanaan ”staroina”, joten paljon on materiaalia kadonnut. Ruutupaitoja ja T-paitoja ei pidetty säilyttämisen arvoisina. 

Tässä astuvat kuvaan rokkareiden tarmokkaat puolisot, jotka löysivät vinteiltä bändimuistoja ja arkistojen aarteita. 

Rokkipiireissä oli tavanomaista tamperelaista vaatimattomuutta. Pääasia oli uran alussa päästä kotoa pois soittamaan kavereiden kanssa, ei sen kummempaa. Tämä tyypillinen ei tehrä tästä ny numeroo -asenne oli vallalla. Ja ruutupaita kelpasi esiintymisasuksi. 

Yksi näistä vaatimattomuuksista on Kaseva. Tutkija Seija-Leena Nevala pitää Kasevan biisejä hienoina, ja hänen mielestään Kaseva on perin juurin tamperelainen. 

Kaseva vuonna 1977. Kuva: Veikko Lintinen / Vapriikin kuva-arkisto

Melkein kaikki esineet lainassa 

Melkein kaikki näyttelyn esineet ovat lainassa. Kuvia on hankittu museon kuva-arkistoon, tässä osasyy ovat tekijänoikeudet. Paperikuvia on myös digitoitu. 

Näyttelyn siemen on itänyt vuodesta 2010, jolloin oli keräysprojekti. Aihe on elänyt ja on etsitty sopivaa kohtaa museon aikataulussa.  

Yksi kimmoke oli Epe Heleniuksen ja Pokon mittava lahjoitus museon kokoelmiin vuonna 2021. Näyttelyssä on mukana muun muassa Epe’sin todella iso kyltti Kyttälänkadun liikkeen ulkoseinästä. Sitä on haviteltu hotelli Torniin, mutta sinne se ei mahtunut. 

Näyttelyn ohjausryhmä aloitti työskentelynsä vuonna 2021 syksyllä. Vapriikilla oli omasta takaa museomestareita, joilla on kokemusta roudaamisesta ja keikkabussin kuljettamisesta. Näin saadaan rockin koko ekosysteemi esiin. Esimerkiksi graafikko Kari Lahtinen on ollut aikoinaan Pokolla töissä ja hallitsee aikakauden muotokielen.  

Näyttelyn tekstit laatinut tutkija Seija-Leena Nevala muistaa, että Tampereelle suuntautuneiden luokkaretkien suuria hetkiä oli päästä Epe’s-levykauppaan. 

Ilona-bändi oli tyttörokkareiden kokoonpano. Kuva: Jouko Järvinen / Vapriikin kuva-arkisto

Yö on porilainen 

Näyttelyä on valmistellut parinkymmenen hengen työryhmä, jossa on museon väen lisäksi mukana muusikoita. Seija-Leena Nevala ylläpitää Facebookissa Manserock-ryhmää, jossa on 700 seuraajaa. Sitä kautta on saatu paljon kontakteja esimerkiksi keräilijöihin. 

Museon väki pähkäili sen kanssa, mikä on Manserockia ja mikä ei. Yksi lähtökohta oli, että bändien ura on lähtenyt Tampereelta. Nämä olivat alkuvaiheen kysymyksiä, joihin löytyi vastaus aika pian. Esimerkiksi Yö-yhtyeen Mikko Kangasjärvi kommentoi, ettei Yö ole Manserockia, kun sehän on porilainen. 

– Näyttelyn nimestäkin oli pohdintaa. Se päättyi siihen, ettei nimi voi olla mikään muu, Seija-Leena Nevala kertoo. 

Nimen syntyjuuret ovat kesässä 1975, kun Juice Leskinen Coitus Int ja Alwari Tuohitorvi lähtivät yhteiselle kiertueelle, jonka nimeksi tuli Manserock. Siitä se lähti ja valloitti koko maan. 

Sellainenkin koitos museoihmisillä on edessään, että vierailulle on tulossa kansainvälisiä musiikkitoimittajia. Miten selittää heille nimi Manserock. Tamperelaisistakaan kun kaikki eivät halua, että kotikaupunkia edes kutsutaan Manseksi. Ehkä tarina kerrotaan niin, että ensin tämä oli vitsi ja myös pilkkanimi, mutta sitten siitä tuli salonkikelpoista. 

Näyttelyn pohjoisin esinelaina on Muoniosta. Varsinkin oululaiset ovat olleet aktiivisia. 

Suuri apu on ollut Juice-tietäjistä. Yhteistyötä on tehty muun muassa Juice-kirjaston ylläpitäjän Arto Huhtisen kanssa. Tätä kautta on saatu näyttelyyn esimerkiksi Aulabaarissa aikoinaan ollut Juice-patsas. 

Pate Mustajärvi viimeisen kerran Popedan solistina Ratinassa 2.9.2023. Kuva: Saarni Säilynoja / Vapriikin kuva-arkisto

Suuret ja pienet 

Suurille nimille Juice, Popeda ja Eput on omistettu oma tila. Koska Popeda on ennen kaikkea lavabändi, sen interiööri on keikkalava. Juice on saanut ympäristökseen baarin eli Rautatienkadun Hotelli Tampereen ”Aulabaarin”. Ihan oikeasti nurkassa on baari, joka on huhtikuussa auki keskiviikkoisin. Eput kuvataan treeneissä Rantalan talossa, Ylöjärven Takamaalla. 

Eppujen luona on valokuvauspiste, sillä sometusta ei ole unohdettu. Studio, jossa pääsee kokeilemaan miksaustaitojaan, on sekin tärkeä osa näyttelyä. 

Esillä on myös Jukka Junttilan laatima Manserockin sukupuu. Monet siirtyivät bändistä toiseen ja Manserock oli nykykielellä hyvin verkostoitunutta. 

Isoista bändeistä tarkoitus on kertoa koko elinkaari, missä oli omat haasteensa. Laajuus taas on taattu sillä, että näytöissä on peräti sadan bändin profiili. 

Rumpusettejä tulee monia. Ja niitä oli tarjollakin runsaalla kädellä. Popedan ”lava” saa ne, ja ehkä Eppujenkin tila. Eppujen ensimmäisen basistin Mikko Saarelan bassoa ei näyttelyyn löytynyt, mutta pisimpään bassoilleen Sami Ruusukallion soitin sopii hyvin Eppujen lavalle elinkaariajattelun vuoksi. 

Näyttely keskittyy Manserockin kukoistusaikaan 1970- ja 1980-luvuilla, mutta ei se sinne jää. Vapriikin iskuryhmä näet dokumentoi viime syksyn Paten Popedan viimeisen Ratina-keikan. Tästä on video, jossa haastatellaan faneja. Ja heitähän oli Inarista asti. 

Vitriinit ovat pullollaan valokuvia ja esineitä. 

Media on saanut oman huoneen. Siellä on Radio 957 ja musiikkilehtiä, kuten Soundi. Eikä ole unohdettu myöskään naisrokkareita. 

Vapriikin Manserock-näyttelyä ideoimassa ollut ryhmä rokin ja museoalan ammattilaisia. Kuva: Saarni Säilynoja / Vapriikin kuva-arkisto

Ei hetken perhonen 

Näyttelypäällikkö Maj Meriluoto luottaa, että näyttely kantaa mahdollisesti kolmen vuoden keston. Sitä ei ole tehty puolen vuoden pyrähdykseksi. 

– Se tuo tietynlaisen rauhan. Se on vaikuttanut materiaalivalintoihin, kun on tehty vuosia kestävää, hän sanoo. 

Pitkä kesto antaa mahdollisuuden lisätä näyttelyyn asioita. Se ei ole museoissa tavanomaista. Kaikki yhteistyökumppanit eivät ehkä ole heränneet nopeasti, joten jotain uutta voi ilmaantua. 

Pitkä esilläolo tuo myös sen edun, että voidaan järjestää erilaisia tapahtumia, jotka lisäävät näyttelyn näkyvyyttä. Esimerkiksi avajaisten ohjelma helmikuussa on herkullinen. Niihin myydään lippuja, ja ne ovat aika lailla loppu. Lähitulevaisuudessa on luvassa myös Hannu Linkolan tekemän Kaseva-kirjan julkkarit. 

Manserock-näyttely avautuu Vapriikissa 8.2.2024.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua