LEVYT | IWATSWin keulakuvan kahdeksan vuoden hiljaiselon päättävä soolotuotos on perushyvää tummaa ambient-leijailua.
”Ei niinkään jäinen kuin puuteriluminen luola.”
Vuodesta 2015 keikkatauolla ollut I Was a Teenage Satan Worshipper on tavallaan palannut alkuperäiseen muotoonsa. Yhtyeen taival alkoi Pasi Riennon (ennen Viitanen) kuvitteellisena bändinä naivismiin taipuvaisine indiepopkappaleineen. Oppilastyönä kehiteltyjen kappaleiden saama vastakaiku rohkaisi rakentamaan konseptin varaan ihan oikean yhtyeen, jossa vuosien 2006 ja 2015 välillä soittivat Riennon ohella Utu-Tuuli Jussila, Tuomo Parikka, Antti Hietala sekä Ringa Manner. Musiikki kehittyi viiden albumin, kolmen EP:n ja ahkeran keikkailemisen myötä tummempaan suuntaan, postpunkiakin syleillen.
Nyt Riento haluaa julkaista uutta musiikkia saman otsikon alla, ilman tarvetta bändin varsinaiselle paluulle tai esiintymisille. On syntynyt musiikkia, jonka tekijä haluaa jakaa kuulijoille. Se, onko sen julkaiseminen IWATSW-nimen alla järkevää, on oma kysymyksensä. Aika vähän Blood Northin (2023) eteerisen leijuvalla ambientilla ja rauhallisella taidemusiikilla on tekemistä ainakaan ”Teinisatanistien” tarttuvan poppipuolen kanssa, eikä Riennon haaveileva tapa laulaa luo juuri muistikuvia yhtyeen menestysvuosista. Silti se on ehkä ainoa tekijä, joka yhdistää levyn bändin alkutaipaleen palettiin. Suriseva indierock, electroclash, varhaisen Orbitalin melodiset lelusyntsat ja sumuinen vokalisointi oli IWATSWin kaava vuonna 2006 Riennon omin sanoin.
Nyt kuuntelussa on ”harras ja tunnelma edellä etenevä taidepopvaikutteinen ’aikuisten’ levy”, kuten tekijä itse asian saateviestissään tiivistää. Moni yhtyeen ystävä varmasti höristää korviaan, mutta vaikka Blood North leijuu tummasti ja sykkii eteerisesti, olisi vaikea kuvitella kappaleita saman bändin soittolistalle. Riento kuitenkin itse mieltää luomansa musiikin sopivan Worshipperin otsikon alle, joten näillä mennään.
* *
Katedraalimittainen kaiku humisee 0°-kappaleen raukean hypnoottisen leijailun taustalla eikä ambientin sykkeessä ole teriä, vaikka sellaista pientä leijailevaa uhkan tunnetta ehkä syleilläänkin. Talvinen metsä oli yksi sanapari, jonka levyn maisemista voi tiivistää, ja sinne viittaa niin pohjoinen, lumimyrsky kuin astemääräkin. The Wind rakentaa enemmän korukuviota goottilaiseen leijailuun, vaikka syke ja sävyt ovat edelleen aika pehmeitä. Ei niinkään jäinen kuin puuteriluminen luola.
Colorsin myötä alkavat valjeta asteittain kehittyvän ja värittyvän matkan sävyt. Laulun huokaileva kuiskailu, taustalle vaimentuvat melodiakuviot ja pehmeät lyömät pitävät kiinni unisesta tunnelmasta. Pientä terävyyttäkin tuodaan mukaan. Kappale kasvaa päällekäyvempään suuntaan, muttei kuitenkaan kaadu niskaan.
North alkaa olla selkeästi enemmän hereillä ja viittaa vahvemmin postpunk-maisemaan, mutta ilman särinää tai surinaa. Puuterilumet ja unihiekat alkavat kuitenkin haihtua terävämpien kulmien ja sykkeen tieltä. Pikkuhiljaa kasvava trippi pitää kuitenkin hienosti kiinni vaivihkaisuudestaan ja pehmeästä leijailustaan. Edes Blizzard ei nimestään huolimatta myrskyä raivolla päin kasvoja, vaan ennemminkin sulkee matkaajan jäiseen luolaansa odottamaan selkeämpää taivasta ja näkyvyyttä.
Pikkuhiljaa liikkeelle pörisevä l.o.v.e.i.s.s.t.r.o.n.g. alkaa olla jopa tanssilattian suuntaan liikahtavaa leijuntaa, vaikka äkkinäisiä liikkeitä vältteleekin. Huojuntaa aurinkolasit silmillä, kontaktia vältellen. Silti kappaleessa on kivasti mieleen liimaantuvaa tarttuvuutta.
Albumin nimibiisi Blood North on raukeassa pelkistetyssä huojunnassaan mieleenpainuva. Hillitty kasvatus kuulostaa komealta osittain myös siksi, että koristelut on riisuttu hetkeksi pois. Hyvä on myös lopussa mukaan tuleva pulppuileva biitti.
Rauhattomammin käynnistyvä kuulas maalailu A Way saa peräänsä hilpeästi nimetyn jatkon Also a Way, eli erilaisen väylän tai tavan. Vaikka toinen näkökulma on nimen puolesta luvassa, on päätösraita humisevasta messuamisestaan huolimatta aika lailla samoja kompassinsuuntia seuraava edellisten kanssa. Radiohäiriöiltä kuulostava rutina tekee siitä ennemmin outron kuin omilla jaloillaan seisovan yksittäisen teoksen.
* *
Aika vähän Blood Northilla on niitä asioita, joiden takia alun perin ihastuin I Was a Teenage Satan Worshipperiin. Sen äänitapetti on komeasti maalailevaa ja loogisesti etenevää ambient-leijailua, jossa kuuluu tekijän monipuolinen kokemus erilaisten musiikkityylien parissa. Mitään omassa sarjassaan valtavan poikkeuksellista tai erityisen päräyttävää siinä ei silti ehkä ole. Perushyvää ambient-sooloilua.
Ilkka Valpasvuo
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.