Näyttelyvieraat Kirsti Koivumäki ja Marika Hokkanen VHS-Klubin Luontodokumentin äärellä. Kuva: Ulla-Maija Svärd 

Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat  

Purkutaidetalo Pinni47 on vetänyt hyvin yleisöä. Ensimmäisellä viikolla kävi 1 500 katsojaa. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli yhtenä päivänä 400 näyttelyvierasta. Tämä ennätys varmaankin lyödään heinäkuussa. 

Heinäkuisena keskiviikkona kello 12 sisäänkäynnin luo on kertynyt pieni joukko odottamaan ovien avautumista. Ei mitään jonoa, mutta kuitenkin. On tultu kauempaakin ja joukossa on aika paljon lapsiperheitä. 

Pinni47:lle olisi haluttu elinaikaa elokuun loppuun, mutta purkamisen aikataulu ei antanut myöten, joten heinäkuun viimeisenä päivänä se on sitten loppu. 

Tavoite on ollut, ettei tunnelma olisi kuin museossa tai galleriassa. Onnistuneesti näin on tehty. Yllätyksellisyys on päällimmäinen tunne, mikä jää kierroksesta. 

Purkutaidetalon näyttelyn tuottaja Meiju Mertanen ja kolmannen ja neljännen kerroksen näyttelyn kuraattori Teemu Mäenpää. Vieraskirja on porraskäytävän seinässä heidän takanaan. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Wall of fame. Installaatio: spraypurkit. Teoksessa käytetyt spraypurkit on kerätty maata Pispalan tulitikkutehtaan ja kattohuopatehtaan alueelta vuosina 2014–2015. Alue tunnettiin graffitimaalaajien keskuudessa myös nimellä ”Pispala fame”. Samuli Kivinummi haki Purkutaidetalo Pinni47:n taiteilijaksi, koska hänen sydäntään lähellä oleva graffititaide asuu juuri purkutaloissa. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Koska siihen minulla ei ole kompetenssia, tämä juttu ei ole kritiikki. Sen verran sanon, että kannattaa mennä niin kauan kuin ehtii.  

Ei siivousta, eikä valkoista maalia 

Pinni47:n näyttely on paikkasidonnainen. Nyt on saanut maalata ikkunoihin ja ulkoseiniin. Osa teoksista menee rakenteiden läpi.  

Loppusiivousta ei tarvitse tehdä, eikä ole velvollisuutta maalata seiniä takaisin valkoisiksi. Koska rakennus puretaan, se on sitten siinä. 

Juha Saraste on akaalainen puutarhuri, joka on maamme pitkien talvikuukausien aikana kehittynyt romumetallia materiaalinaan käyttäväksi kuvanveistäjäksi. Hänellä ei ole takanaan sen kummemmin taiteen kuin metallialankaan opintoja. Hän on erikoistunut tekemään veistoksia eri eläimistä kuten matelijoista, linnuista ja hyönteisistä. Materiaalien kerääminen on Sarasteelle yksi hänen luovan prosessinsa hauskimmista vaiheista. Kuva: Ulla-Maija Svärd  

Meri Westlin ja Veeti kiersivät näyttelyä. Westlin on yksi Nokian Nansotalossa työhuonetta pitävistä taiteilijoista. Näin esittelee itsensä sähköllä toimivan mekaanisen veistoksen tekijä Veikko Sikiö: ”Mistä? Juupajoelta. Milloin? …kauan on aikaa siis. Mitä? Harrastelija, bussikuski ja sekatyöläinen. Miksi? Uteliaisuus on vienyt mukanaan moniin juttuihin, samoin kuin halu oppia ja kehittyä monella eri osa-alueella. Millainen? Siitä voi havaita tämänhetkisiä fiiliksiäni maapallon tilasta.” Teoksen nimi on Pallo sekasin. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Metalliveistokset, kasvit ja tekniikka lähtevät muuttokuormaan heinäkuun jälkeen. 

– Kaikki tänne tuotu irtaimisto viedään pois. Paitsi roskiin menevät. Tulimme tyhjään taloon, ja tyhjäksi se jää meidän jälkeemme, tuottaja Meiju Mertanen sanoo. 

Rakennuksen omistaa TOAS, joka rakentaa sen paikalle kymmenkerroksisen opiskelijatalon. Alun perin Pinninkatu 47 on ollut kenkätehtaan toimistotalo. Sen jälkeen se ollut monenkirjavien vuokralaisten käytössä. 

Tiina Lammisen kolmannen kerroksen kapean tilan installoinnissa kohtaavat Wonder Womenin femiininen aggressiivisuus ja Tex Willerin pyöveliys. Teoksen nimi on Tex Willer Suomessa 70 vuotta 1953–2023, maalauksia tussilla japaninpaperille, 2015–2023. Sanomalehtien sarjakuvat olivat 1960-luvulla Tiina Lammisen ensikosketus maalattuun kuvaan, jossa siveltimenjälki näkyi. Keltaisissa maalauksissa hän tutkii sarjakuvan maalauksellista ilmaisua. Vasta eri sarjakuvien yhdistäminen tilassa pakottaa synteesiin ja tulkintaan. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Telle, Paavo ja Johannes tulivat näyttelyvierailulle ja olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Telle on kova tekemään käsitöitä, joten monet teokset olivat kiinnostavia siltä kannalta. Lapsiperheitä oli heidän lisäkseen runsaasti katsojien joukossa. Taustalla Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken teos Tulevaisuuden asema. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Pieni starttiraha ja lipputulot

Purkutaidetalo Pinni47 -projektin takana on Pirkanmaan luovat tuottajat ry. Pääyhteistyökumppaneita ovat TOAS sekä Tampereen kaupunki ja sen hallinnoima kulttuurin kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa. 

Pirkanmaan luovat tuottajat -yhdistys on uusi ja se operoi hanketta. Nuorena ja notkeana toimijana se pystyi toteuttamaan projektin minimaalisessa aikataulussa. 

Purkutaidetalo sai starttitukea kaupungilta. Kulut on tarkoitus kattaa lipputuloilla. Pinni47:n toinen kerros on ilmainen, vapaa taidetila, jossa on vaihtuvuutta ja myös erilaisia tapahtumia. Kolmannessa ja neljännessä kerroksessa on pääsymaksullinen alue. Heinäkuussa saadaan käyttöön viides kerros, jonne on luvassa tapahtumia ja työpajoja. 

Alun alkaen Operaatio Pirkanmaan tietoon tuli, että tällainen kohde olisi olemassa, ja siitä hanke eteni niin, että purkutaidetalo saatiin yhdeksi kesäksi. 

Ida Sofia Fleming työskentelee kuvanveiston, performanssitaiteen, näyttelijäntyön, liikkeen ja äänen rajapinnassa. Hänen työskentelyssään on oleellista fyysisyys ja materian prosessi luonnossa. Luonnon kautta Fleming kokee löytävänsä tärkeimmät työkalunsa taiteen tekemiseen. Niitä ovat ajan käsitys, hauraus ja vahvuus sekä hiljaisuus. Teoksien teema painottuu arkkitehtonisesti tilallisiin, pyhyyttä käsitteleviin teoksiin, äänellisiin veistosinstallaatioihin sekä performansseihin. Teokset ovat arkkitehtuuriin upotettuja lavasteita muistoista ja materian ohikiitävyydestä tässä hetkessä. Fleming luo ihmisten koettaviksi tiloja, jotka jättävät katsojaan jäljen materian, tilan ja kehon kautta. Lähtökohtana hänen teoksissaan on aina arkkitehtoninen tila ja häntä kiinnostavat erityisesti vaihtoehtoiset tilat taiteen esille tuomiseen. Kuvassa teos Traumakuoret. Kuva: Ulla-Maija Svärd

– Meillä on pienet resurssit. Budjetointi ja hankinnat on tehty harkiten, kun ennakkoon ei ole voinut tietää Pinnin menestystä. Tällä hetkellä väkimäärä näyttää erittäin positiiviselta, Meiju Mertanen kertoo.  

Hän kertoo, kuinka ovella oli eräänä tiistaina hämeenlinnalainen perhe, joka suri kiinnioloa ja oli tullut ihan tätä varten Tampereelle. Ei voinut mitään.  

Mertanen arvioi, että ensimmäisen kuukauden aikana kävijät olivat enimmäkseen paikallisia. Juhannuksen jälkeen käynnistyi vilkkain kesälomakausi, joka tuo näyttelyvieraita myös Pirkanmaan ulkopuolelta. 

Jesse Kitinojan teos Purkamisen sietämätön keveys on kannanotto siihen, että purkaessamme vanhan rakennuksen hävitämme samalla palan omaa historiaamme. Tilalle rakennetaan uutta – ja usein valitettavan kestämätöntä – rajallisilla luonnonvaroillamme. Joka kerta, kun päädymme purkamaan korjaamisen sijaan, olemme epäonnistuneet yhteiskuntana. Teokseen liittyy äänimaisema: Joel Stenroos. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Pinninkatu 47 otettiin vastaan tyhjänä ja se jätetään jälkeen tyhjänä. Loppusiivousta ei tarvitse tehdä, eikä ole tarpeen maalata seiniä takaisin valkoisiksi. Kuvassa Emmi Kallion Multiversumi. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Näyttelyvieras syventyneenä teoksen maailmaan. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Pinni47 on pilottiprojekti  

Projektista laaditaan raportti kesän kokemuksista. Kysytään, miten meni taiteilijoilla, mitä yleisö piti ja kannattaisiko purkutaidetalo jatkossa. Näistä tuloksista ovat Tampereen kaupungin lisäksi kiinnostuneet monet mahdolliset yhteistyökumppanit. Jos saadaan luotua kontakteja rakentajiin liittyen purkuun meneviin taloihin, vastaavia voisi olla joka kesä. 

Kuvataiteilija Teemu Mäenpää on kuratoinut näyttelyn. Hänen työnsä päättyi avajaisiin.  

– Jossain muodossa kannattaisi jatkaa. Me olemme oppineet hankaluuksien kautta. Se oppi kannattaa hyödyntää. Itse puhuisin jatkon puolesta. Purkutaidetalo sopii kesäiseen kaupunkitilaan, Teemu Mäenpää sanoo.  

Vastaavanlaisia taideprojekteja ei ole ennen toteutettu Pirkanmaalla. 

Johanna Lonka: Yöt toimistolla, veistosinstallaatio, ääni. Teos kuvaa kasvuekosysteemejä, jossa kellokorttia ei leimata, mutta faksi kirkuu, johdot rapisevat, luurit lemuavat ja häkin paukkuvat, kun nämä erikoisosaajat pääsevät irti. Verkostot ja rihmastot sovittaessa, keikat mieluiten yöaikaan. Johanna Lonka haki Pinni47-projektiin, koska tilateoksia on kiinnostavaa tehdä myös epätyypillisiin näyttelytiloihin. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Runsaasti hakemuksia  

Teemu Mäenpää sai 140 hakemusta. Ehtona oli, että tekijät ovat pirkanmaalaisia. Se rajoitus oli helpotus, sillä aikaa hakemusten käsittelyyn oli pari viikkoa. 

– Paljon on piilossa tyyppejä, jotka eivät pääse näkyviin kulttuurikentässä. Näin saatiin mielenkiintoisia näkökulmia taiteen näyttämiseen. Näyttely on suoraan tilaan rakennettu. Jonkun mielestä se on lohdullista, kun ei tarvitse viedä teostaan pois, vaan sen voi jättää ja unohtaa, Mäenpää kuvailee. 

Mäenpää ei ole suunnattoman innostunut siihen, että purkutaidetalo liitetään vain graffiteihin, koska se on muutakin. 

Neljännessä kerroksessa on seinänlevyinen teos spraypulloista. Siinä ovat Santalahden Tulitikkutehtaan undergroudmaalauspaikan pullot kerättynä, osa on jo ruosteisia. 

Näyttelyvieraita näytti kiinnostavan erityisesti Ida Sofia Flemmingin Traumakuoret. Performanssivideolla Ida lukee aiemmin saamiaan traumatekstejä ja sulkee ne kirjekuoriin. Katsojille on oheistus, että he voivat halutessaan istua pöydän ääreen ja kirjoittaa anonyymisti tikkukirjaimin trauman, josta he haluavat päästä irti. 

Maarit Luttisen ja Samu Peltolan Ystävyyskaupunki, sekatekniikka, sisältää varoituksen katsojalle järkyttävästä videomateriaalista ja sotakuvastosta. Kuva: Ulla-Maija Svärd.

Ystävyyskaupunki on teos, joka kietoutuu kahden kaupungin, Tampereen ja Kiovan, väliseen näkymättömään yhteyteen. Teoksen ytimessä on seinämaalaus, joka kuvaa Tampereen Kiovanpuistoa. Maalauksen kautta kurkistetaan toiselle puolelle, kiovalaiseen olohuoneeseen, joka on vallitsevan sotatilan keskellä. Katsoja pääsee kurkistamaan ukrainalaiseen arkeen ja saa tuntea sotatilan aiheuttaman jännitteen, epävarmuuden ja absurdiuden. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Purkutaide on nyt trendi 

Tällä hetkellä purkutaide on trendikästä, kuten on pop up -taide ja vaikka pop up -kaupat. 

– Se ei ole talosta kiinni, vaan siitä, miten tekee. Jotta tämä trendaisi viidenkin vuoden päästä, pitää olla erilainen ja pitää kehittyä, Mäenpää toteaa. 

Hänen mielestään katsojaa ei saa aliarvioida, mutta ei yliarvioidakaan. Jos ei ole erilainen, alkaa pian näyttää museolta. 

Mäenpäällä on kuumottava kannanotto erilaisena pysymiseen. Joskus käy niin, että on sama näyttelypaikka kesästä toiseen, kuraattori on siihen tottunut ja sitten käykin niin, että näyttely alkaa näyttää kesästä toiseen samalta. 

– Kaikella on yleisönsä. Me emme tee sitä tuttua ja turvallista. 

Hankkeen periaate oli, että pitää olla myös maksuttomia näyttelyitä ja tapahtumia. Toisen kerroksen vaihtuvuus antaa nyt mahdollisuuden siihen, että saadaan mukaan muun muassa ukrainalaisten taiteilijoiden näyttely. 

Osa teoksista häviää, kun rakennus puretaan sen mukana. Metalliveistokset eivät häviä, vaan ne otetaan mukaan muuttokuormaan. Etualalla Juha Sarasteen veistos Aasiannorsu, ympäröivä tilateos J.P. Köykän Welcome to the Urban Jungle. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Ei ole teemaa  

Teemu Mäenpää kertoo, ettei hän halunnut laittaa taiteilijahakuun teemaa. 

– Jos sellainen olisi ollut, taiteilijat olivat väkisin vääntäneet sepustuksia, kuinka heidän työnsä liittyvät valittuun teemaan. En halunnut lukea paskaa, vaan halusin rehellisempiä hakemuksia. 

Näyttely on kuitenkin kokonaisuus. Hyvin äkkiä syntyi teospareja, joissa on vaikka kaksi tapaa tutkia samaa aihetta. Parit eivät ole välttämättä vierekkäin, vaan vaikka eri kerroksissa. 

– Näitä syntyi jäljen kautta, miten tehdään. Myös värien kautta. Tapasin taiteilijoita, ja ehdotin, voiko hän tehdä tähän tilaan ja moni lähti näin mukaan. Teemattomuus menee linjallisesti läpi. Installaatiomaisuus on yhdistävä. 

Pinni47:ään tarjottiin paljon ääntä, valoa ja videota yhdistäviä teoksia. Kuraattori halusi pitää niiden määrän minimissä. Nykypäivän älykännykkäriippuvainen katsoja ei kykene kuin kymmenen sekunnin keskittymiseen. 

– Halusin rakentaa näyttelyn mahdollisimman analogisesti. Silti tekniikkaa on paljon. 

Yksi Mäenpäätä kiehtova piirre on käsityöläisyys. Isoihin huoneisiin on rakennettu teosten ehdoilla huoneet. Ne ovat monimuotoisia, sillä Mäenpää ei pidä suorista kulmista. Yksi huone muistuttaa simpukkaa, josta tulee ääni ulos. Sehän on jopa vertauskuvallista. 

Kärhi-työryhmä koostuu kolmesta oman alansa taiteilijasta, joita yhdistää toimiminen Teatteri Telakalla. Visuaalinen suunnittelija Nadja Räikkä, liike- ja sirkustaiteilija Vilhelmiina Sinervo sekä teatteriohjaaja Tommi Silvennoinen yhdistävät voimansa, pelkonsa, onnensa ja heikkoutensa kasvitaiteellisessa Kärhi-trilogiassa. Trilogia käsittelee kasvin, runon ja ihmisen mahdollisuuksia. Ensimmäinen osa on Teatteri Telakalla toukokuussa 2023 nähtävä näyttämöteos Kohtaaminen. Toinen osa Liikkeellelähtö on Pinni47:ssa koettava kasvitaiteellinen installaatio, jossa keskiössä on kasvien ja runon äärellä tapahtuva oleskelu. Toisen osan kantava taiteellinen idea on ajatus jatkumosta: miten taideteokset liittyvät toisiinsa, kuinka ne kommunikoivat ja ”kärheytyvät” keskenään? Kuva: Ulla-Maija Svärd

Pinninkatu 47 on ollut jalkineteollisuuden toimistorakennus. Vuokralaiset ovat vaihtuneet. Tätä nykyä rakennuksen omistaa TOAS. Se purkaa talon syksyllä ja tilalle tulee kymmenkerroksinen opiskelijatalo. Kuvassa Emmi Kallion Multiversumi. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Vieraskirja on porraskäytävässä 

Pinni47:ssä on mielenkiintoisia ratkaisuja. Perinteistä vieraskirjaa ei ole, vaan pääsylipputarrat ja kommentit löytyvät porraskäytävän seinästä. Ensin sen piti olla vain vessan seinässä, mutta tämä alkoi elää omaa elämäänsä. 

Kuraattori Mäenpään mielestä näyttely ei saa olla liian vaikea, eikä myöskään liian helppo. Jos tarvitsee pinnistellä ymmärtääkseen, se käy raskaaksi. 

– Testasin tätä omilla lapsilla. He sanoivat, että ihan hieno. Tästä havaitsin, etteivät he ole hyviä testihenkilöitä, koska he ovat nähneet niin paljon näyttelyitä. 

Mäenpäällä oli viisi päivää aikaa koota konsepti ja jakaa tilat taiteilijoille. Tekijöillä oli kaksi kuukautta aikaa rakentaa teoksensa. Se oli riittävä aika, kun ihmisillä on perheensä ja muut työnsä. Rajaus pirkanmaalaisiin oli tässä aikataulussa onnistunut, kun 20–30 ihmistä tekee tilaan mielenkiintoisia asioita.  

– Saimme aikaan kokonaisuuden, jossa on hyvässä suhteessa ammattitaiteilijoita ja tekijöitä, joilla ei ole taustaa perinteisessä taidemaailmassa. Tämä takaa tyylien ja lähestymistapojen monipuolisuuden. Erilaiset persoonallisuudet saavat myös näkyä; toiset ovat räjähtäviä ja ulospäin suuntautuvia, kun taas toisten taide on hienovaraisempaa. Tämä luo hienosti rytmiä näyttelylle, Mäenpää valottaa. 

Tämä juttu on viides osa Tampereen julkista taidetta esittelevästä artikkelisarjasta. Lue kaikki sarjan jutut täältä. Jutun kirjoittaja on saanut tarkoitukseen tukea Journalistisen Kulttuurin edistämissäätiöltä (Jokes). 

Tommi Järvinen: Gold Fields (avustaja Kustaa Järvinen). Tommi Järvinen, joka tunnetaan myös nimimerkillä T137, on itseoppinut tamperelainen taiteilija. Hänen intohimonsa katutaiteeseen alkoi jo nuorena, ja siitä on kasvanut elämänmittainen harrastus. Teoksissaan T137 käyttää useita eri tekniikoita ja toteutustapoja, kuten sapluunamaalusta, tilataidetta ja installaatioita. Hänen teoksissaan näkyy usein myös valtakulttuurin rajoja rikkovan kansantaiteen elementtejä. Katutaiteen lisäksi T137 on suunnitellut elämyksellisiä tiloja ja esineitä muun muassa sisähuvipuistoihin ja turistikohteisiin. Taiteen luomisen lisäksi Järvinen harrastaa katutaiteen spottausta. Hän on matkustanut muun muassa Berliiniin, Amsterdamiin, Tel Aviviin ja Palestiinaan etsimään inspiraatiota omien teostensa luomiseen. T137 toivoo taiteensa herättävän katsojissa paitsi wow-elämyksiä myös kysymyksiä – kysymyksiä, joihin ei välttämättä löydy selkeitä vastauksia tai vahvoja kannanottoja. Kuva: Ulla-Maija Svärd

* *

Pinni47

• Pinni47sijaitsee Tampereen keskustassa Tullin alueella osoitteessa Pinninkatu 47. Sisäänkäynti on sisäpihalla Varastokadun puolella. Pinnille on lyhyt kävelymatka sekä Tampereen rautatieasemalta että linja-autoasemalta.  
• Lähistöllä on maksullisia kadunvarsipysäköintipaikkoja sekä Tullintorin parkkihalli. Lähin ratikkapysäkki on Tullin pysäkki (linjat 1 ja 3) ja lähimmät linja-autopysäkit ovat Tampere-talo (linja 2), Yliopisto (linjat 2, 7, 9, 19, 40 ja 43) sekä Sorsapuisto (linjat 6, 28, 29, 90 ja 95).  

Taiteilijat

• Eetu-Elmeri & Octo, Ida Sofia Fleming, Inka Hannula & Teemu Raudaskoski, Katja Hynninen, Tommi Järvinen, Jarmo Kallinen, Emmi Kallio, Pasi Karjula, Jesse Kitinoja, Samuli Kivinummi, Kärhi-työryhmä (Tommi Silvennoinen, Vilhelmiina Sinervo & Nadja Räikkä), J.P Köykkä, Tiina Lamminen, Johanna Lonka, Maarit Luttinen & Samu Peltola, Elliina Peltoniemi & Pecka Peckersson, Tinja Ruusuvuori, EMC Salminen, Juha Saraste, Sarri, Veikko Sikiö, Sini Somppi, Paula Varis & Paula-Leena Jokitie sekä VHS-klubi. 

Aukiolo

• Purkutaidetalo Pinni47 on avoinna 30.7.2023 asti keskiviikosta sunnuntaihin kello 12.00–19.00.
• Lisätietoja verkkosivuilla.

Pääsymaksut

• Kertalippu, aikuinen: 8 €   
• Kertalippu, 7–17-vuotiaat: 5 €  
• Kesäpassi: 25 € 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua