Kuvat: Laura Malmivaara / WSOY
KIRJAT | Mäen Jennistä tulee Minna Rytisalon romaanissa Jenny Hill, itsenäinen nainen, kun avioliitto on ohi ja lapset lähteneet omille teilleen.
”Romaani pakottaa kysymään, miksi 2000-luvulla naisten elämää yhä määrittävät ikiaikaisten satujen ’opetukset’.”
ARVOSTELU
Minna Rytisalo: Jenny Hill
- WSOY, 2023.
- 294 sivua
Minna Rytisalon esikoisromaanin Lempi (Gummerus, 2016) nimihenkilö herätti säälin ja surun tunteita ja sitä seuranneen Rouva C:n (Gummerus, 2018) Minna Canth toi esiin kaikkien tunteman kirjailijan toisen, hauraan puolen. Nyt Minna Rytisalon romaanin päähenkilö on fiktiivinen Jenni Mäki, joka on elänyt tähänastisen elämänsä toisten ehdoilla ja joka parin vuoden aikana löytää oman itsensä. Hänestä tulee Jenny Hill.
Rytisalo tarkastelee naisen asemaa oivaltavasti monella tasolla. Yksi on Jennin muutos Jennyksi, kun hän päättää jättää avioliittonsa. Tässä prosessissa ovat mukana pohdinnat siitä, miksi hän on hävittänyt oman persoonansa, pienentänyt itsensä. Parhaiten hän kokee onnistuneensa äitinä, mutta tässäkin roolissa hän kipuilee, kun lapset itsenäistyvät ja muuttavat pois. Suhde sisareenkin, Johannaankin, on monimutkainen, vaikka sisarukset aina ovat olleet läheisiä.
Rytisalo katsoo Jenny Hill -romaanin (WSOY, 2023) päähenkilöä läheltä, mutta kuitenkin hieman ulkopuolisen silmin, sillä Jenny ei ole tarinassa minä-kertoja. Vain kuvitelluissa kirjeissä Brigitte Macronille Jenny kertoo ajatuksistaan minä-muodossa.
Kirjeitä Jenny alkaa kirjoittaa terapeuttinsa kehotuksesta, kun Jenny ei istunnoissa ole osannut tai halunnut avautua ja sanoittaa tunteitaan. Madame Macronin Jenny valitsee kirjeidensä kohteeksi, kun ihailee tämän itsenäisyyttä ja rohkeutta valita puoliso muiden mielipiteistä piittaamatta.
Kiinnostavasti kirjeet muuttuvat vähitellen hyvin muodollisista avoimemmiksi. Madame Macronista tulee Brigitte, oikea kuuntelija, ja lopulta Jenny toteaa, että voisi ehkä kertoa samoista asioita terapeutillekin.
* *
Miksi Jennistä tuli Jenni ja miksi vihdoin hän muuttui Jennyksi? Se oikeastaan on Rytisalon romaanin keskeisin kysymys.
Kirjan kolmannella tasolla ääneen pääsevät satujen neidot Ruususesta ja Lumikista Tuhkimoon sekä Tähkäpäästä ja Kertusta Punahilkkaan. Satujen tutut hahmot eivät olekaan sitä, mitä me olemme saaneet kirjoista lukea ja elokuvista katsoa, sillä satu on satua, todellisuus on ihan muuta.
Satuhahmot katselevat Jennyä ja opastavat häntä ajattaroina: Ei pidä uskoa kaikkea, mitä joskus on oppinut. Miksi siis me yhä uskomme, että satujen meille vakuuttamat ihanteet ovat käyttäytymismalleja, joita pitäisi noudattaa? Niihin pakeni Jenni entisessä elämässään, ja tuntuu, että niitä pidetään oikeassakin elämässä yhä ihanteina: nöyryyttä, vaatimattomuutta ja siveellisyyttä.
Ajattarat yrittävät iskostaa Jennyn mieleen totuuksia:
”Sinussa versoi hyväksynnän kaipuu, joka sai lannoitetta romanttisista tarinoista tai saduista, ja tämän on aika päättyä.”
”…minua surettaa, miten sinä alituiseen kannat mukanasi menneitä häpeitä ja haluja tulla nähdyksi. Häpeä on muilta saatu tunne, ilman sitä olisi kosolti helpompi olla.”
”Eläisit tässä ja nyt, Jenny! Katsoisit eteenpäin!”
Jenny onneksi löytää itsensä ja oppii pitämään puolensa myös silloin, kun elämä kolhii ja tuottaa surua. Oivallukset lähtevät lopulta siitä, että antaa itselleen luvan olla sitä mitä on.
* *
Rytisalo on onnistunut kirjoittamaan Jennyn tarinan niin, että itsenäistymisprosessiin on helppo samaistua, vaikka oma elämäntilanne olisi tyystin toisenlainen. Ei kenenkään tarvitse odottaa sadun prinssiä eikä tottelemattomuudesta ehkä seuraakaan rangaistusta.
Nautin myös siitä, miten vaivattomasti ja ohimennen Rytisalo osaa kuvata kaikille naisille tuttuja pieniä asioita, kuten vaikka hiertäviä sukkahousuja. On ilo seurata Jennin matkaa Jennyksi.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?