Downton Abbeyn tapahtumarikas maailma saa ensi-iltaelokuvassa hattarantuoksuisen päätöksen

13.09.2019

levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Elokuva-arvostelu: Sadunomainen ja tv-sarjan henkeä kunnioittava Downton Abbey jättää riskittömät mutta viihdyttävät jäähyväiset rakastetun kartanon väelle.

Downton Abbey -elokuvaa on odotettu innokkaasti. Rakastettu sarja loppui vuoden 2015 lopussa, eikä sille ole löytynyt samanveroista korvaajaa (tosin Ylen esittämä ruotsalainen Aika on meidän kannattaa katsoa pahimpiin vieroitusoireisiin!). On vaikea sanoa, mihin Downton Abbey -sarjan valtava suosio tarkalleen ottaen perustuu, onhan laadukkaita brittiläisiä ylä- ja alaluokan kuvauksia nähty paljon muitakin.

Downton Abbey onnistui tietysti monessa. Sarjassa riitti hyviä näyttelijöitä, joista moni oli tuttu kasvo jo entuudestaan, suurimpana tähtenä tietenkin iki-ihana Maggie Smith kärkevänä leskirouvana. Sarjan puitteisiin panostettiin paljon, samoin upeaan puvustukseen.

Henkilöhahmot tuntuivat uskottavasti omilta persooniltaan huolimatta keskeisten hahmojen suuresta lukumäärästä, ja hieman ikävämpienkin ihmisten kohtaloista alkaa välittää yllättävän paljon sarjan edetessä.

Sarjassa käsiteltiin muun muassa yhteiskunnan muuttumista, ensimmäistä maailmansotaa ja poliittista liikehdintää – mutta kuitenkin niin kevyellä kädellä, niin ettei henkilödraama koskaan jäänyt politiikan varjoon.

Henkilödraamaa nimittäin riitti. Kuuden kauden aikana tapahtui monta yllättävää kuolemaa sodan, auto-onnettomuuksien, mysteeristen katoamisten ja kulkutautien myötä. Rakkauselämä on ollut myrskyisää niin kartanon ylä- kuin alakerroksissa. Kuolemantuomion uhka oli ilmassa useammin kuin kerran. Kannettiinpa kartanon käytävillä kerran sydänkohtauksen saanutta miestäkin, jottei kukaan saisi tietää kenen sänkyyn hän oli oikeasti kuollut.

Lukuisat käänteet olivat kuin Kauniista ja rohkeista, mutta ne toteutettiin niin ovelasti laatusarjan vaatteissa, ettei siihen juuri edes kiinnittänyt huomiota.

Elizabeth McGovern, Harry Hadden-Paton, Laura Carmichael ja Hugh Bonneville tervehtivät henkilöauton edessä Downton Abbey -elokuvassa.

Elizabeth McGovern, Harry Hadden-Paton, Laura Carmichael ja Hugh Bonneville palaavat tuttujen hahmojensa nahkoihin Downton Abbey -elokuvassa, jonka on ”ehkä tarkoituskin tuntua lähinnä kauniilta unelta sekasortoisessa maailmassa, ei miltään kovinkaan todelliselta tarinalta.” Kuva: Jaan Buitendijk

Kun pitää sarjan henkeä vertailukohtana ja tavoitteena, on Downton Abbey elokuvana aivan onnistunut. Se lämmittää kaikessa hupsuudessaan sarjan ystävän mieltä kylmenevänä syksynä, kun teatterin ulkopuolinen maailma tuntuu sekavalta.

Juoni itsessään ei ole kovin kiinnostava. Iso-Britannian kuninkaalliset ilmoittavat tulevansa Downton Abbeyyn vierailulle maakuntakierroksellaan, mistä seuraa kaaos sekä ylä- että alakerran väen keskuudessa, sillä onhan Downton Abbey saatava kunnon edustuskuntoon tätä yhtä ainutta iltaa varten.

Tämän suurempaa juonta elokuvaan tuskin olisi mahtunutkaan. Onhan sen pääasiallinen tarkoitus pitää huoli siitä, että monilukuisesta henkilöhahmogalleriasta kaikki, tai ainakin suurin osa, saa arvoisensa päätöksen tarinalleen. Ei mikään mitätön tehtävä, mutta siinä sarjan luonut ja elokuvan käsikirjoittanut Julian Fellows todella pistää parastaan.

Se, mitä elokuva vaikuttaa sanovan maailmasta ja ihmisistä, on höttöisää kuin hattara huvipuistossa. Ehkä elokuvan on tarkoituskin tuntua lähinnä kauniilta unelta sekasortoisessa maailmassa, ei miltään kovinkaan todelliselta tarinalta.

Tällaisessa unessa yläluokkaisen elegantin ja hohdokkaan elämän seuraaminen on pelkästään ongelmaton ja mukava asia, eikä luokka- ja varallisuuserojen ongelmia tarvitse miettiä. Siellä tasavaltalainen voi pitää monarkiaa kivana viihdyttävänä juttuna, onhan heillä hienot vaatteet, joita katsoa, ja elämä, joka silloin tällöin tuottaa skandaaleita joista juoruta.

Unessa työläinen ottaa mielellään palkkansa kokopäiväisestä työstä pelkkänä pikkuhiluina ja ylläpitona, sillä onhan se työ niin antoisaa, kun sitä tekee mukaville ihmisille, ja tärkeintä on olla työstään ylpeä.

* *

Kun lähdin teatterista Downton Abbeyn lopputekstien päätyttyä, tunsin itseni Tom Bransoniksi. Olin hylännyt hetkellisesti työväenluokkaiset periaatteeni ja päätynyt hykertelemään ilosta etuoikeutettujen yläluokkaisten snobien valmistautuessa vastaanottamaan kuninkaallisia vaatimattomalle 2 000 hehtaarin tilalleen. Ihan jännitti, että mitä se kuningas siitä jälkiruoasta sanoo.

Sisäinen proletaarini hädin tuskin nosti päätään edes siinä vaiheessa, kun kartanon syrjäytetyt omat työntekijät kapinoivat kuninkaallisia palvelijoita vastaan päästäkseen tekemään töitä omalla työpaikallaan vapaapäivän sijasta. Onhan se sentään hienoa päästä seisomaan samaan huoneeseen kuninkaan ja kuningattaren kanssa, vaikka se olisikin sitten mykkänä tarjotin kädessä!

Tähditä nyt sitten tällainen elokuva. Olihan minulla ihan mukavaa.

Riikka Oksanen

Downton Abbey

Ohjaus: Michael Engler
Käsikirjoitus: Julian Fellows
Rooleissa: Hugh Bonneville, Jim Carter, Michelle Dockery, Elizabeth McGovern, Maggie Smith, Imelda Staunton, Penelope Wilton
Ikäraja: K7
Kesto: 2 h 2 min
Ensi-ilta: 13.9.2019

Elokuvaa esitetään Tampereella Finnkinon teattereissa ja Arthouse Cinema Niagarassa.

Downton Abbeyn tapahtumarikas maailma saa ensi-iltaelokuvassa hattarantuoksuisen päätöksen

Downton Abbey

Tuoreimmat