KOLUMNI | Kun kirjoittajina on Jean-Paul Sartre ja George Orwell ja pohdinnan kohteena suhde antisemitismiin heti toisen maailmansodan loppumisen ja holokaustin paljastumisen jälkeen, kirja on lähes pakko saada käsiin.
Jean-Paul Sartre, George Orwell & István Bibó: Antisemitismin kirous – kolme kriittistä esseetä (Gaudeamus, 2023). 288 sivua.
On kiehtovaa kurkistaa siihen, miten tarkkasilmäinen ihminen havainnoi oman aikansa ilmiöitä. Mitä näkee ja mihin tarttuu.
Antisemitismin kirouksessa (Gaudeamus, 2023) on kolme klassikkotekstiä. Antologia sisältää käännökset ranskalaisen filosofin Jean-Paul Sartren esseestä ”Reflections sur la question juive” (1945–1946, kääntänyt Anssi Halmesvirta), brittiläisen yhteiskuntakriitikon George Orwellin esseestä ”Antisemitism in Britain” (1945, kääntänyt Anssi Halmesvirta) ja unkarilaisen lakimiehen ja yhteiskuntafilosofin István Bibón laajasta tutkielmasta ”Zsidókérdés Magyarországon 1944 után” (1948, kääntänyt Tuomas Laine-Frigren).
Jokaista kirjoitusta edeltää suomentajien taustoitus tekstistä sekä antisemitismin ilmenemisestä Ranskassa, Britanniassa ja Unkarissa. Ne avaavat vallinnutta maailman tilaa ja antavat perspektiiviä kirjoituksiin.
Kirjoittajat lähestyvät aihetta eri tavoin. Sartre hahmottaa sekä antisemitistin että juutalaisen ”psykologiaa”. Ihastelen Sartren käyttämää kieltä. Hänen tekstinsä on kolmesta esseestä se, johon uppoan kaikkein syvimmälle kielen vuoksi. Tämä tapahtuu, vaikka välillä teksti on minulle kuin ohutta yläpilveä – joko liian korkealentoista, pikkutarkkaa tai tässä ajassa jo vanhentuneita ajatuksia tarjoavaa. Viimeisestä esimerkki on ehkä juutalaisen määrittely ulkoisten, fyysisten tunnusmerkkien kautta. Silti kokonaisuus kietoo älylliseen leikkiin.
George Orwell on taustaltaan journalisti. Siksi on luontevaa, että hän kirjan lyhyimmässä tekstissä paljastaa tarkkasilmäisesti, miten antisemitismi näkyy ihmisten arkisissa teoissa ja ajatuksissa. Silloinkin, kun he eivät itse sitä huomaa.
Bibón tekstiä tuntui aluksi raskaalta lukea, koska kirjoitustyyli oli virallinen ja sanoja oli paljon. Kuitenkin pian huomasin, että kyseessä on älykäs ja asioita monesta eri näkökulmasta tarkasteleva ajattelija, ja teksti sai omia pohdintojani liikkeelle.
Eriarvoisuutta vastaan on taisteltava
Antisemitismi on ollut kirjoitusten syntymisen aikaan ymmärrettävästi arka aihe, mikä tekee kirjoituksista vielä rohkeampia. Toisaalta Sartren, Orwellin ja Bibón aikana esille tulleita keskitysleirien kauhuja ei voi pitää vain irrallisena ja aikaan liittyneenä ilmiönä, koska niiden taustalla oli pitkä historia antisemitismiä. Toisaalta antisemitismi ei ole hävinnyt mihinkään edes holokaustin myötä, vaan se nostaa myös meidän ajassamme sitkeästi päätään. Joidenkin arvioiden mukaan juutalaisvastaisuus ei ole ollut 1920- ja 1930-lukujen jälkeen koskaan niin voimakasta kuin nyt.
Kaikki kirjoittajat keskittyvät siihen, millaisia muotoja juutalaisvastaisuus on ottanut ja miten siitä päästään eroon. Tärkeitä näkökulmia, mutta yhteen minua kiinnostavaan kysymykseen vain unkarilainen Istvan Bibó pyrkii antamaan vastausta: miksi juuri juutalaisia vainotaan? Bibó pääsee lähimmäksi teemaa, kun hän pohtii mahdollista kokemusmaailmojen kohtaamattomuutta ja ilmiön suhdetta antisemitismiin. Orwell toteaa omassa esseessään, miten hänellä ei ole mitään teoriaa antisemitismin alkuperästä.
Kaivan esiin Helsingin Sanomien jutun vuodelta 2019 etsiessäni vastausta kysymykseen vainon syistä. Jutussa antisemitismistä Suomen kirkossa väitellyt tutkija Paavo Ahonen toteaa, että ei ole selvästi osoitettavaa syytä sille, miksi juutalaiset joutuvat historian saatossa aina uudelleen vihan kohteiksi. Jutussa Ahonen arvioi, että yleisesti antisemitismi on noussut esiin levottomina aikoina, jolloin vaikeisiin kysymyksiin on haettu vastauksia monelta suunnalta.
Antisemitismin kirous ei ole ainoa juutalaisvastaisuutta tuoreeltaan käsittelevä kokonaisuus. Yle Areenassa on juuri alkanut pyöriä neliosainen sarja antisemitismin historiasta. Sitä voi katsella siellä syyskuun loppuun asti.
Sartre, Orwell ja Bibó osoittavat tarkkasilmäisyyttä ja rohkeutta, kun analysoivat juutalaisvastaisuutta, jonka karmein ilmentymä oli juuri paljastunut heidän silmiensä eteen natsien keskitysleireillä. Heidän kykynsä katsoa oman aikansa ilmiöitä rohkaiskoon myös meitä arvioimaan kriittisesti oman aikamme kapeakatseisuutta ja vinoumia.
Bibó kirjoittaa luvussa Ratkaisun avaimet, miten ”meidän on taisteltava kaikkia eriarvoistavia ennakkoluuloja vastaan. Tämän kamppailun ei tule rajoittua vain juutalaiskysymykseen. Samalla on kamppailtava tasa-arvon ja tasavertaisuuden perustalle rakentuvan yhteiskuntajärjestyksen puolesta”.
Tärkeä ajatus Suomessakin, kun eduskuntavaalit on juuri pidetty ja saatu uudet johtajat maahan.
Marja Heinonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
