Punni-palkitut: Heli Koskinen (vas.), Riikka Smolander-Slotte, Hannamari Korhonen ja Annastiina Stormi. Kuva: Mikko Saari
PALKINNOT | Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon voitti Mila Teräksen kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama kuvakirja Ensilumi. Isovanhemman transsukupuolisuutta lapsen näkökulmasta käsittelevä kuvakirja oli rohkea avaus.
Mikko Saari, teksti ja kuvat
Lastenkirjainstituutin vuoden 2023 Punni-palkinnon voitti Mila Teräksen kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama kuvakirja Ensilumi (Karisto, 2022). Teos käsittelee transsukupuolisuutta lapsentasoisesti ja lapsihahmon tahdissa edeten.
Transsukupuolisuutta on viime vuosina käsitelty ansiokkaasti nuortenkirjoissa, mutta pienille lapsille suunnatuissa kirjoissa aihe on vielä harvinainen. Kirjan kuvitus ohjaa katsomaan aihetta lapsen avoimuudella. Kirjan myönteistä sanomaa vahvistaa transsukupuolisen isovanhemman muilta aikuisilta saama positiivinen huomio.
1 000 euron arvoinen palkinto jaetaan lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Palkinnosta kilpaili tänä vuonna 70 teosta. Voittajan lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa.
Kunniamaininnat sai kolme viime vuoden esikoisteosta: Annastiina Stormin kirjoittama ja Sari Airolan kuvittama Teräsmiespoika ja muita lentäviä asioita (S&S, 2022), Riikka Smolander-Slotten nuortenromaani Armoton unelma (Otava, 2022) sekä Heli Koskisen kirjoittama ja Mari Luoman kuvittama varhaisnuorten romaani Zeta: Uskallatko pelata? (Mäkelä, 2022).
Kirsi Kunnaksen Punni-sadusta nimensä saanutta palkintoa on jaettu vuodesta 2017 alkaen. Palkinnon myöntää Lastenkirjainstituutti, joka on valtakunnallinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden sekä lastenkirjataiteen edistämis- ja tiedotuskeskus ja erikoiskirjasto. Palkinnon raadissa on mukana Lastenkirjainstituutin väkeä, nuorisojäsen ja vaihtelevia asiantuntijajäseniä. Tänä vuonna palkintoraadissa olivat mukana asiantuntijajäseninä Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen Marketta Könönen ja varhaiskasvatuksen opettaja Kerttu Rahikka. Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistystä edusti Laura Karilainen ja nuorisojäsenenä oli lukiolainen Klaara Kurunmäki. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin hankekoordinaattori Aino-Maria Kangas.
Lastenkirjainstituutin tiloissa Tampereella (Puutarhakatu 11 A) on parhaillaan esillä Kirjakori-näyttely, johon on koottu lähes kaikki vuonna 2022 suomeksi ilmestyneet lasten- ja nuortenkirjat. Näyttelyyn voi tutustua 3.4.–31.5.2023 kirjaston aukioloaikoina.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eläimet, peikot, hölmöläiset ja prinssit – arviossa Kaarlo Merikosken neljä satukirjaa
KIRJAT | Oppian-kustantamo elvyttää vanhaa satuperinnettä tuoreissa kansissa Kaarlo Merikosken tuotantoon perustuvassa kirjasarjassa.
Luu on kadoksissa, kun Lasse-Maijan etsivätoimisto ratkaisee jälleen – arviossa Dinosauruksen arvoitus
KIRJAT | Dinosauruksen arvoitus on Martin Widmarkin ja Helena Willisin luoman dekkarisarjan 29. suomennettu osa.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Kirsi Kunnas kirjoitti yli 40 vuotta sitten nuoren Jounin vihkoon Lahden kirjailijakokouksessa uniikin lorun
LUKIJOILTA | Lukijoiden muistoissa nousevat esiin sekä Kirsi Kunnaksen kirjoittamat rakkaat runot että huumorintajuinen ja välitön ihminen runojen takana.