Kuvat: Joni Sarkki / Sony
LEVYT | Ysäriräpin tumman lätsähtävään biittiin ja ilmavan akustiseen soittoon luottava Autofiktio rakentaa Palefacen henkilökohtaisille muistoille ja kokemuksille.
”Autofiktio onkin enemmän pehmeä ja humiseva kuin kipakka ja teräväreunainen.”
Suomalaisräppäri Karri ”Paleface” Miettisen vuoden 2010 suomenkielinen debyyttialbumi Helsinki-Shangri-La käynnisti hänen urallaan toisen vaiheen. Levy loi vahvan pohjan Palefacen nousulle jonkinlaiseksi öyhöttäjien vastavoimaksi. Jo kolme aiempaa englanninkielistä albumia olivat nostaneet ”Kalpeanaaman” kotimaisen räpin etujoukkoihin, mutta suomeksi lauletut ja räpätyt kappaleet veivät suosion ja tunnettavuuden seuraaville tasoille. Miettinen on ansioitunut vuosikymmenien aikana poliittisena keskustelijana, tietokirjailijana ja aktiivisena monitoimijana erilaisissa musiikillisissa yhteistöissä ja julkaisuissa.
Yli kahdeksan vuotta edellisen sooloalbumin (Luova tuho) jälkeen julkaistava kymmenes albumi Autofiktio (Sony, 2023) jatkaa Palefacen linjaa kantaaottavien musiikillisten luentojen parissa, joissa yhdistyy menneen maailman epäterveiden arvostusten kyseenalaistaminen, tarttuvat sanalliset koukut ja rytminen letkeys. Teemallisesti liikutaan aiempaa vahvemmin omakohtaisten kokemusten äärellä, joiden kautta peilataan toki myös yhteiskunnan kipupisteitä.
Shangri-La-levyn monipuolisesti niin kansanmusiikkia kuin ilmavia biittejä hyödyntänyt soundipalikka on saanut tilalle tuottaja Santeri Kauppisen eli MD$:n kanssa luodut tumman pohdiskelevat sävyt. Molempien nuoruusaikojen taustanauhana toiminut ysäriräp soi kaksikon käsittelyssä modernien sävyjen läpi. Vaikka rumpukone on käytössä, useimmilla kappaleilla kuullaan sen rinnalla orgaanista soittoa. Autofiktio onkin enemmän pehmeä ja humiseva kuin kipakka ja teräväreunainen, vaikka sitäkin puolta löytyy.
Nuorten pahoinvoinnin syitä uutistenlukijana pohtiva intro pohjustaa Graciaksen kanssa tummasyisesti tulkittua Malmin ääntä. Malmin päihteisissä ympyröissä kasvamista kuvaava kappale sykkii tumman uhkaavasti, mutta rullaa samalla päättäväisellä askeleella kohti parempaa tulevaisuutta. ”Skunkki dunkkaa niinku haisunäätä”, tiivistää kaksikko kulmien meininkiä. Yli 20-vuotista räppiuraa summaava Lehdistötiedote huokailee öisesti mutta sanailee kipakasti, mukavan terävällä uholla. Pehmeästi tumahtava syke kumartaa sinne 1990-lukuiseen perimään.
”Tieto oman isän kuolemasta on melkonen tunne”, aloittaa Paleface akustisella kielisoitinnäppäilyllä käynnistyvän Miehet ei itke -kappaleen tarinan. Kokonaisuuden selkein tarina ja ytimekkäin soittorakenne saa kuorrutuksekseen komeasti haikeilevan kerron, jonka ”Älä kysele tyhmii, poika” -kommentti tiivistää hyvin suomalaisten miesten ja poikien puhumattomuuden ja tunteiden piilottelun kulttuuria.
Kasiluokkalaisen Pasin yksinäistä elämää kipakasti tilittävä Jonain päivänä luottaa kertosäkeessään kaiken järjestyvän, vaikka peruskoulukulttuurista maalataan mustaa kuvaa. Akustisen huuruisesti soivan kappaleen kerto ei silti iske täysin maaliin. Ikään kuin viimeisin isku jäisi puuttumaan. Säkeiden päällekäyvyys on silti voimavara.
Uneliaalla kitarannäppäilyllä ja pelkistetyillä huminoilla kulkeva Mikä susta tulee isona pohtii omien kasvavien lasten tulevaisuutta, valintoja ja mahdollisuuksia. Ylva Harun huokoinen, pienesti intiimi laulukuiskailu tuo kappaleeseen mainion lisäsävyn Miettisen räpin jykevämpien sanakäänteiden rinnalle. Omakohtaisen rehellinen vanhemmuuden peilaus nousee levyn eturivin hetkiin.
Kahvi ja Fernetti vaihtaa kepeämmin virnuileviin tunnelmiin ja muistelee aikaa, jolloin mainituilla juomilla pärjäsi hienosti univelkaa vastaan. Mainio kitararevittely piristää heleämpien hetkien vastapainona. Kuuluisat viimeiset sanat -biisi vaaniskelee pelkistetysti siitä, kuinka viaton pikkukauppa karkaa käsistä ja kiinnijääminenkin uhkaa. Räppijuoksutus etenee mukavan vauhdikkaasti ja väkevästi ja tuo energiaa tummaan taustasykkeeseen.
Flamencokitaristi Joonas Wideniuksen näppäily kohtaa Umpikujii-kappaleessa hienosti räppien menneisyyden päihdekohtaloiden pohdiskelun, jota nostetaan komeasti stemmoilla. ”Kuolema pysäytti mut kadulla ja kysyi mult aikaa”, pohtii Paleface kaiken katoavaisuutta. Soul-laulaja Emilia Siscon folkahtavan kuiskaileva tulkinta tuo toimivaa maustetta Valkoiseen katseeseen.
Palefacen tyttären Rebecca Miettisen laulu soi upeasti Etitään onnee -kappaleen hempeästi silittelevässä kertosäkeessä ja nostaa biisin loppulevyn kohokohdaksi. Öisesti kuulaalla torvella jatsaileva Väinämöinen on suomiräpin tietäjä iänikuisen ja Dj Leijonamielen raukean unelias päätöskeinuttelu.
Autofiktio ei notkahtele tumman ilmavassa tematiikassaan, mutta kokonaisuuden alkupuoli tarjoilee silti hiukan enemmän ja pari pykälää vahvemmin takaraivoon tarttuvia luentoja. Kaiken kaikkiaan työjälki on sen verran vahvaa, että vaikea uskoa kenenkään kilpakosijan kovin pian tai helposti räppäävän Kalpeanaamaa suonsilmäkkeeseen.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
