Te olitte ihme! Ismo Alanko Tampereen Tavara-asemalla

Kuva: Juho Hakkarainen

Ismo Alanko Tampereen Tavara-asemalla 18.3.2023.

Tampereen Kulttuurikamarin reviiri laajeni vuoden alussa Itsenäisyydenkadun toiselle puolelle Tammelan suuntaan, kun yli tuhannen hengen konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema avasi ovensa. Tilausta keikkapaikalle näyttää olleen, sillä melko suolaisista hinnoista huolimatta Tavara-aseman tapahtumat ovat vetäneet sakeasti yleisöä. Myös Ismo Alangon keikka oli hyvissä ajoin loppuunmyyty. Sisäänpääsyä sai siis hetken odotella loskaisen pihan pitkässä jonossa.

Aiemmin myrkynvihreästä väristään tunnetun rakennuksen nykyinen maitokahvin värinen ulkokuori ei pimeässä illassa juuri erottunut, mutta tyylikäs nimikyltti hehkui sentään kutsuvasti. Onneksi jono veti ja vastaanotto oli ovelta saakka ystävällistä. Talon narikka pelasi sutjakasti ja palvelu juottopisteillä toimi moitteettomasti. Sisätilat näkyivät olevan remontoidun huolella ja tyylikkäästi, joten odotukset itse pääasiaa eli keikkaa kohtaan pääsivät kasvamaan suuriksi.

* *

Yhdeksän korvilla kulttuurinnälkäistä yleisöä pakkautui lavan läheisyyteen niin runsaasti, että hyvän paikan eteen oli hiukan taisteltava. Pian vaiva palkittiin, kun punaisiin pukeutunut Ismo Alanko ja tuttujen kesken El Mosquitoksi ristityn bändin jäsenet astelivat lavalle ja aloittivat varmoin ottein illan epistolan.

Aluksi kuultiin helmikuussa julkaistun Me olemme ihme -albumin kappaleet kokonaisuudessaan. Monipuolinen levy taipui taitavien soittajien livekäsittelyssä helposti omaksuttavaksi kuunteluelämykseksi, eikä ollenkaan haitannut, vaikka albumi oli kotioloissa jäänyt vähälle kuuntelulle. Laaja äänimaisema ulottui luomusta synteettiseen ja kontrasteja hyödynnettiin taitavasti.

Viimeistään kolmannessa, mukavan hypnoottisesti junnaavassa Synkkää musiikkia -kappaleessa huomasin olevani tukevasti bändin kyydissä. Ei, musiikki ei ollut ollenkaan synkkää! Meno oli alkumetreiltä saakka hurjan riemukasta, mutta vaihteita riitti onneksi niin paljon, että intensiteettiä onnistuttiin pitkän konsertin aikana rakentelemaan taitavasti. Tunnelma kohosi ensin permannolta parvelle saakka, sitten parvelta kattoon ja lopulta kai katon ylikin huimiin korkeuksiin.

Ääniolosuhteiltaan Tavara-asema osoittautui erinomaiseksi konserttipaikaksi. Jonkin verran kiertelin kuulostelemassa soundimaailmaa salin eri pisteissä, ja lähes kaikkialle musiikki toistui selkeästi ja voimakkuudeltaan sopivasti. Ainoastaan parven lippojen alla ääni pääsi hiukan puuroutumaan, mikä on tietysti olosuhteet huomioon ottaen ymmärrettävää. Onneksi ongelma on helposti korjattavissa hakeutumalla parempaan kuunteluasemaan. Eturivissä oli ahdasta lavan molemmin puolin, mutta sieltä bändin työskentelyä oli ilo seurata lähietäisyydeltä.

Setin toinen puolisko soitettiin ilman taukoa heti uusien kappaleiden perään ja se sisälsi sopivassa suhteessa sekä tuttuja että harvinaisempia paloja Ismo Alangon pitkän uran varrelta. Raikas ja paikoin railakaskin muistelo-osuus polkaistiin käyntiin Päivän uutisella, jonka jälkeen tuupattiin eetteriin energinen versio Kirskainen hyvätyinen -kappaleesta. Se vei soittajat ja soittajien mukana myös yleisön entistä syvemmälle musiikin ekstaattiseen ihmeeseen.

Omaa korvaa ilahdutti suuresti vanha suosikki, Nuorena syntynyt, ja kuultiinpa niitä suosikkeja Tavara-aseman illassa monia muitakin. Ehkä paras veto oli rivakasti kulkenut Hassisen Koneen Hiljaa virtaa veri, joka soitettiin asiaan kuuluvasti punaisessa valossa kylpien. Äänien lisäksi myös valoshow toimi hienosti ja oli tärkeä osa kokonaiselämystä.

Tavara-asema tarjosi kymmenen vuotta Alangon matkassa kulkeneelle El Mosquito -yhtyeelle upeat puitteet tehdä sitä parastaan, ja sen soittoniekat totisesti tekivät. Kitaran varressa heilunut Jussi Jaakonaho päästi jo ensimmäisen soittopuoliskon aikana ilmoille sen mittaluokan kitarasooloja, että ne täyttivät helposti koko Tavara-aseman ääriään myöten. Koskettimien ja muiden elektronisten vimpaimien takana hääri nopealiikkeinen Juho Viljanen, joka hoiti osaavasti montaa tonttia taustalauluineen, vetopasuunoineen ja muine soittimineen.

Omalla persoonallisella tavallaan multi-instrumentalismia toteutti myös Joakim Berghäll, joka vaihtoi sujuvasti sellosta puhaltimiin ja edelleen rytmisoittimiin ja jonka Extaasiin puhaltama poikkihuilusoolo yllätti. Rytmiryhmän Mikko Mäkelä nypläsi bassoa varmaotteisesti, ja hyvän äänentoiston ansiosta Tällä tiellä -klassikon nerokkaat alaäänilinjat pääsivät oikeuksiinsa. Rumpali Niko Votkin puolestaan kolisutteli soittokavereiden ja yleisön riemuksi sellaisia fillejä, että suu loksahti auki ensin ihmetyksestä ja vääntyi sitten leveään hymyyn. Bändin soittajat samoin kuin loistavasti esiintynyt Ismo Alanko näyttivät viihtyvän lavalla mallikkaasti, ja soiton ja laulun ilosanoma saavutti myös vastaanottavaisen yleisön.

Runsaan parituntisen aikana oli myönnettävä, ettei Extaasiin ole kai koskaan soinut yhtä komeasti kuin nyt rohkeasti puhaltimilla ryyditettynä versiona. Ekstaattisia sävyjä tavoiteltiin onnistuneesti myös Säkenöivässä voimassa, joka soi Tavara-aseman illassa jumalattoman – vai sittenkin jumalaisen – energisesti. Ja pirullinen oli lataus myös Tango skitsofreniassa!

Sielun Veljet -klassikoista ja harvinaisuuksista kuultiin muun muassa saksofonilla ja vetopasuunalla terästetty Aina nälkä sekä pikantti ja näinä Nato-huuman hulluina aikoina kenties provokatiivinenkin erikoisnumero Pohjois-Amerikka, joka kiskaistiin läpi asiaan kuuluvalla rempseydellä. Ja koska suuren maailman valtaisat aallot lyövät myös kotoisan Suomenlahtemme rantaan, kuultiin Pohjois-Amerikan perään tietysti ikiklassikko Kun Suomi putos puusta, johon varsinainen setti päättyi kolmea vaille yksitoista.

* *

Onneksi bändi palkitsi ahkerasti taputtaneen yleisön komealla encore-kavalkadilla. Levottomissa jaloissa yhtye päästeli jo niin irtonaisesti, että taisivat siinä omatkin tönköt kriitikonjalat hieman hytkyä ja kädet vapautuivat rokkipoliisi-puuskasta. Taiteilijaelämää-kappaleen elämää suuremmassa kertosäkeessä Tavara-aseman yli tuhat käsiparia nousivat ilmaan kannustuksen ja kiitoksen merkiksi.

Tavara-aseman hienon illan päätteeksi olisi Ismo Alangolle ja El Mosquito -bändille voinut todeta uuden levyn nimeä mukaillen, että te olitte ihme – nimittäin riemukas ja oivaltava musiikillinen ihme, jota oli suuri ilo todistaa.

Juho Hakkarainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua