Käärmeenpääntallaajia esitetään huhtikuussa Espoon kaupunginteatterissa. Kuva: Kari Sunnari
KOLUMNI | Käärmeenpääntallaajat-esitys sai Maarit Saarelaisen ajattelemaan himoa: ”Se on ikiaikainen tarve, tarve heittäytyä hetkeen ja päästää irti.”
Jokaisessa meissä on halu ja himo. Se on ikiaikainen tarve, tarve heittäytyä hetkeen ja päästää irti. Halu irrottautua arjesta. Se, toive, että minulle annetaan ja minua kannetaan. Hurmos on pieni ikuisuus.
Jokainen ottaa hurmoksensa, mistä sen saa ja miten haluaa.
Jollekin intohimo on uskonto ja jumala, toiselle se voi olla humala. Joku tanssii salsaa ja yksi laittaa Pil Pil Gambaa. Joku juoksee metsään ja toinen sänkyyn.
Uskonnollinen kokemus on kuin kokonaisvaltainen orgasmi.
Itse erosin kirkosta opiskeltuani vuoden kristillisessä kansanopistossa. Siellä ei ollut tippaakaan hurmosta. Vain pakotettua kristillisyyttä älyttömine sääntöineen. Kello yhdeksältä pojat ja tytöt eri huoneisiin. Opettaja kävi avaimenreiästä kyttäämässä. Onneksi sinitarra oli jo silloin keksitty.
Mutta, se mikä on kiellettyä ja salaista, se vetää puoleensa. No, sumsummarum, kaksi opiskelijoista tuli raskaaksi. Rehtori sai huomautuksen, ja lopulta erosi.
* *
Itse juoksin maaliskuun puolivälissä Tampereen Työväen Teatteriin nauttimaan liikkeen ja musiikin hypnoottisestä rytmistä eli Marjo Kuuselan, Anne-Mari Kivimäen ja Reetta Kaisa Ileksen Käärmeenpääntallaajat – uskomaton messu -esityksestä. Tekijäkaarti tanssi itsensä flow-tilaan ja hengitti yhdessä.
Perustarina kertoo pari sataa vuotta sitten vaikuttaneesta Vasumäen uskonlahkosta. Ohjaaja Marjo Kuuselan mukaan aihe pisti työryhmän pohtimaan liikkeen ja musiikin merkitystä, ja sitä missä menevät vapauden, naisen aseman ja seksuaalisuuden rajat.
Säveltäjä, muusikko Anne-Mari Kivimäki kertoo käsiohjelmassa, että Vasumäen lahkossa uskoa tuotiin esiin ilon kautta, soittaen, laulaen ja tanssien. Keskeisessä asemassa oli 1800-luvun tanssimusiikki. Pelimannit soittivat viululla eteläpohjalaisen talon yläkerrassa lahkon salaisissa tapaamisissa. Ja sillä saatiin koko väki hurmokseen.
* *
itse haltioiduin keväisestä luonnosta patikoidessani pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan. Jylhät vuoret, kukkivat kunnaat, villinä soliseva joki, valkoinen ja musta hevonen niityllä. Ajattelin, että tämä on Nangijala.
Toinen, ikuisesti mieleen jäävä kokemus tapahtui Valamon luostarissa. Menin ennen iltavigiliaa kirkkoon ihailemaan Konevitsan Jumalanäiti -ikonia. Äkkiä minut yllätti lämmin, koko kehon ympäröivä humahdus, kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Ja tunsin sekunnin ajan olevani osa maailmankaikkeutta.
Suosittelen hurmosta kaikille. Siinä on elämän syke ja sähkö.
Maarit Saarelainen
Käärmeenpääntallaajat Espoon kaupunginteatterissa 4.–19.4.2023.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
Kiertoilmaisujen sietämätön keveys ja tuska – kolumni pyhäinpäivälle
KOLUMNI | ”Minä en enää varsinaisesti pelkää kuolemaa, mutta kammoan jäähyväisiä. Pelkkä ajatus hyvästeistä elämäni ihmisille pakahduttaa sydämeni”, Maarit Saarelainen kirjoittaa.
Pistäkää nimi mieleen: toimittaja Jaakko Keso
KOLUMNI | Päivi Vasara on viehättynyt Jaakko Keson Tämä on Amerikka -sarjaan, joka on katsottavissa Yle Areenassa.
