Muusikko A. W. Yrjänä on yksi dokumentissa kuultavista haastateltavista.
ELOKUVA | Huntu pureutuu suomalaiseen okkultismiin, josta ei juuri dokumentteja ole aiemmin tehty. Elokuva on laadukas, vaikkakin hiukan sirpaleinen.
”Rauhallisesti, mutta laahaamatta etenevä kerronta jättää tilaa katsojalle pureksia asioita.”
ARVOSTELU
Huntu – kun okkultismi saapui Suomeen
- Ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Ukko Torni
- Käsikirjoitus: Rikhard Larvanto
- Ensi-ilta: 18.11.2022
Huntu – Kun okkultismi saapui Suomeen ei nimestään huolimatta kerro siitä, kuinka okkultismi saapui Suomeen. Se kertoo okkultismin ja esoterian juurista ja vaikutuksesta suomalaisessa kulttuurissa ja suomalaisuuden synnyssä.
Esoteria oli muodikasta Manner-Euroopassa 1800-luvulla. Moni sieltä oppia hakenut suomalaistaiteilija ja -tieteilijä innostui siitä ja se sekoittui heidän isänmaalliseen, kansallisromanttiseen projektiinsa. Suomen taiteen kultakaudeksi kutsuttu kausi 1880–1910 onkin esoterian kyllästämä. Mainittakoon vaikka Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg tai Jean Sibelius muutamana esimerkkinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomesta olisi riittämiin löytynyt ihan kotoperäistä esoteriaa. Eurooppalaisten trendien rantautuminen kannusti kaivamaan sitä esiin.
Huntu herättää kysymyksiä siitä, kuinka paljon esoteeriset ajatusvirtaukset ovat itse asiassa vaikuttaneet suomalaisuuden syntyyn käsitteenä. Etenkin kun ottaa huomioon sen, kuinka outo kansa lopulta olemme monine omintakeisine tapoinemme. Suomalaisuuden rakennustyön parissa pakertaneista taiteilijoista, tieteilijöistä ja päättäjistä hyvin monella oli yhteyksiä erilaisiin okkultistisiin salaseuroihin. Vastauksia dokumentti ei tähän anna. Se jää katsojan pohdittavaksi.
Esoteria eli ”do your own research”
Okkultismilla tai esoterialla tarkoitetaan yleensä tietoa, joka on vain tietyn suljetun piirin saavutettavissa. Sen saavuttaminen vaatii työtä, itsekuria ja kilvoittelua. Nykykontekstissa sitä on esimerkiksi Yhdysvalloista Suomeenkin levinnyt Qanon-liikehdintä, jossa on tutkittava itse, ”do your own research”, sen sijaan, että luottaisi valtavirtaisiin lähteisiin. Silloin voi ”herätä” ja löytää kätketyn totuuden sieltä jostain amerikkalaisen pizzerian alakerrasta. Huntu pitäytyy historiallisessa otteessa, eikä sukella nykypäivän salaseuroihin joidenkin vapaamuurarien ja ruusuristiläisten haastatteluja lukuunottamatta.
Okkultismista ja esoteriasta Suomessa on kirjoitettu paljon ja sitä tutkittu kohtalaisen kattavasti. Yhtenä esimerkkinä voi mainita Vesa Iitin ja Perttu Häkkisen erinomaisen teoksen Valonkantajat (Like, 2018). Dokumenttielokuvia ei juuri ole tehty. Nurmeslainen Ukko Torni korjaa nyt sitä puutetta ja ansiokkaasti korjaakin.
Kylähullut loistavat poissaolollaan
Dokkari on teknisesti laadukas, visuaalisesti näyttävä ja sisältö on hyvin kiinnostava. Ongelmaksi voi nähdä sen, että dokkari yrittää haukata valtavan ison palasen ja kun se ei tietenkään tällaisen dokkarin mitassa onnistu, niin päädytään näykkimään vähän sieltä täältä. Kovin selkeää dramaturgiaa tai muuta kerronnallista logiikkaa on vaikea hahmottaa. Katsoja pysyy silti mukana eikä eksy.
Haastateltavien joukko on valikoitunut kohtalaisen konservatiivisesti. Haastateltavat ovat suurelta osin tutkijoita, meritoitunutta kulttuuriväkeä tai muuten kannuksensa uskottavina kommentaattoreina hankkineita. Niin sanottuja kylähulluja tai muita erityisen marginaalisia hahmoja ei dokkarissa nähdä.
Kertojan rooli jää ohueksi
Juontajana toimii dokkarin käsikirjoittanut toimittaja ja kuvaaja Rikhard Larvanto, ja hänen omintakeinen tyylinsä sopii hyvin teemaan. Jäin silti miettimään, mitä dokkarissa olisi menetetty ja mitä ehkä voitettu ilman kertojaa. Asiat olisi voitu kertoa hiotummin ja elokuvallisemmin tai rakentaa Larvannolle selkeämmin roolia dokumenttiin. Olisiko hän voinut konkreettisemmin kuljettaa kertomusta eteenpäin, esitellä paikkoja ja asioita ja vaikka haastatella? Nyt kertojan merkitys jää lopulta ohueksi ja paljon äänessä oleva CMX-vokalisti A. W. Yrjänä kilpailee Larvannon kanssa päähenkilön paikasta.
Dokkarin visuaalinen toteutus on enemmän tyylikkyyttä kuin räväkkyyttä hakeva. Ratkaisu toimii hyvin, koska katsojan prosessoitavaksi tykitellään paljon asiaa. Millään taikuuksilla, rituaaleilla tai savupommeilla ei mässäillä, vaikka se sinänsä olisi ollut tämän aiheen parissa ymmärrettävää. Rauhallisesti, mutta laahaamatta etenevä kerronta jättää tilaa katsojalle pureksia asioita.
Pasi Huttunen
Dokumentti on ostettavissa Vimeon On Demand -palvelusta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
