Esitykset tulevat ja menevät, mutta hyvän ihmisen muisto säilyy – Esko Raipian muistolle

Esko Raipia haastateltavana Kulttuuritoimituksen Teatterimuistoja-videosarjassa. Kuva: Ari Mäkelä

Ohjaaja Kristian Smeds sanoi joskus avainlauseen teatterin ymmärtämiseen ja se kuuluu: Teatteri on mun kaveri. Teatterille ei kettuilla.

Teatterissa on kaksi kokijaa, näyttelijä ja katsoja. Ja sitten on kriitikko. Hän kertoo, kettuilee, ihastelee ja viilaa työkseen.

Kun Tampereen Komediateatteri aloitti kolmisenkymmentä vuotta sitten Tampereella rehellisenä kaupallisena bulevarditeatterina ja hankki vuonna 2006 roheasti tilat entisestä Tampellan juhlatalosta, kriitikoiden piti ottaa uusi asento.

Komediateatteri halusi todella olla vakavasti otettava, niin Suomen hauskimmaksi kuin se itseään mainostikin.

Ohjelmistossa oli siihen asti ollut itsestäänselvyyksiä, vanuneita komedioita ja puhkinaurettuja farsseja.

Ja se sanottiin kritiikeissä ääneen, kymmeniä kertoja. Kuuluin itse niihin sanojiin.

Mutta nyt panostettiin kesäteatteriin, uusiin teksteihin ja vieraileviin näyttelijöihin. Päärooleissa ei ollutkaan enää eläkeläisiä ja oppilaskoululaisia, vaan Tampereen eturivin teatterityöläisiä, karismaa ja taitoa.

* *

Esko Raipia on nyt lähtenyt, vain puoli vuotta puoliso Maija-Leena Raipian kuoleman jälkeen.

Tampereen teatteriyleisö suree persoonaa, lämmintä johtajaa ja miestä, jolla riitti aina ideoita, ihan ärsyttävyyteen asti.

Kun viimeksi tein yhteistyötä reilu vuosi sitten Esko Raipian kanssa Tampereen Teatterimuseo -hankkeeseen liittyvässä keskustelussa, Esko teki kaikkensa, että tilaisuus onnistuu koronasta huolimatta.

Komediateatterille kokoontui toiveitteni mukaan parikymmentä Näyttämön nestoria pandemiaa uhmaten, valmiina kertomaan uransa avainkokemuksista striimattavaan lähetykseen.

Meillä oli mukavaa, muistot täydentyivät ja elävä spirit, henki, leijui elokuisessa sunnuntai-iltapäivässä. Esko myhäili ja iloitsi teatterimuseohankkeen etenemisestä.

Teatterimuseohanke on vain yksi kymmenistä Eskon polkaisemista projekteista. Niitä jo rakennettuja ovat olleet Tampellan juhlatalon jalostaminen nykyiseen käyttöönsä ekologisesti kestävine remontteineen ja alkuvuosien Teatteri 2000:n perustaminen yhdessä Tapio Parkkisen kanssa 1985.

Esko oli yrittäjä, henkeen ja vereen. Taskulaskin oli hänelle yhtä tärkeä työkalu kuin teatteritilastot ja uusien näytelmien luettelot kotimaasta ja ulkomailta.

Esko ja Panu Raipia ovat olleet ihan omanlaisensa teatterin brändi Tampereella. Siinä brändissä koulutus, vaihtuvuus, hovikirjailijat ja oppilastyöt ovat olleet olennainen osa imagoa ja toiminnan jatkuvuutta.

* *

Iso osa tamperelaista teatterihistoriaa on nyt poissa. Ehkä fyysisestä läsnäolosta, mutta ei digitaalisesta.

Mutta poissa on ennen kaikkea pariskunta, joka tervehti kaikkia ystävyydellä, huolehti katsojien mukavuudesta, matkusti ja nautti perhepiirissä, sai rakkautta ja rakasti.

Eikä kantanut kaunaa joskus huonoista kritiikeistä. Teatterikriitikko ainakin tämän ominaisuuden tunnistaa.

Esko ja Maija-Leena. Teitä on ilo muistella. Te olitte rautaisia ammattilaisia, taiteilijoita ja Ihmisiä. Teille teatteri oli paras kaveri.

Anne Välinoro

Katso ja kuuntele Esko Raipian haastattelu Teatterimuistoja-sarjassa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua