Saara Sinivuori. Kuva: Ulla-Maija Svärd
LEMPITAULUNI | Tampereen ravintolakuningatar Saara Sinivuori on antanut muut ravintolat jo aikoja sitten poikansa Jaakon hoitoon, mutta Satamakadun Henriks on edelleen hänen valtakuntaansa.
”Taideteokset vaihtuvat Henriksin seinillä parin kuukauden välein. Kanta-asiakkaat ovat uteliaita, mitä nyt on näytteillä, ja moni piipahtaa katsomaan tauluja.”
Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat
Tampereen Satamakadun keltaisessa vanhassa talossa on ravintolagalleria. Se on saavuttanut hyväksynnän ja suosion, sillä Henriksin kanta-asiakkaat ovat kiinnostuneita näkemään, mitä parhaillaan on seinillä. Samoin ohikulkijat, sillä taideteoksia on myös ikkunalla.
Aluksi näin ei ollut. Ravintola ei ollut joidenkin mielestä tarpeeksi hieno paikka taiteelle.
Teokset vaihtuvat Henriksissä parin kuukauden välein. Parhaillaan näytteillä on oululaisen Aino-Maija Nikulan grafiikkaa.
Kuvataide on aina ollut Saara Sinivuorelle tärkeä asia. Hänellä on kotonaan runsaasti taidetta, sitä on niin paljon, että osa nojaa seiniin.
– Kun aloitin vuonna 2010 uuden työuran ravintola Henriksissä, liikeideana oli tuoda Pariisi Tampereelle. Sisustuksesta tehtiin ajaton. Se onnistui, sillä sen jälkeen on lähinnä jouduttu maalaamaan seiniä, Saara Sinivuori kertoo.
Hänen työparinaan Henriksin markkinoinnissa on graafinen suunnittelija Lea Antila. Ihan ensimmäiset teokset Henriksissä olivat Lea Antilan akvarelleja suomalaisuudesta. Mukana oli pohjoisen marjoja ja porokin sieltä löytyi. Poroa esiteltiin japanilaisille asiakkaille.
Nimekkäitä näyttelyjä
Saara Sinivuori on tehnyt yhteistyötä myös Himmelblaun Pertti Ketosen kanssa. Henriksissä on ollut tämän ansiosta esimerkiksi Marika Mäkelän ja Miina Äkkijyrkän töitä sekä pirkkalalaisen Jukka Tuomisen piirroksia.
– Nykyisin taiteilijat soittavat minulle ja kysyvät, voisivatko he saada töitään ravintolaani.
Saara Sinivuori pitää galleriaa ravintola Henriksissä Tampereen Satamakadulla. Näyttelyt vaihtuvat noin kahden kuukauden välein. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Kun olimme tekemässä tätä juttua, Saaraa kysyttiin moneen otteeseen. Helsinkiläinen kanta-asiakas kiitti sekä ruuasta että näyttelystä. Harrastajamaalari kävi katsomassa Aino-Maija Nikulan työt ja kysyi, saisiko hän ravintolaan omia maalauksiaan kevätpuolella. Koska ravintoloissa on pulaa työntekijöistä, mahtui mukaan yksi työhaastattelukin.
Henriksin näyttelyt ovat myyntinäyttelyitä, eikä taiteilijoilta peritä vuokraa. Salin puolella taulut vaihtuvat. Sen sijaan pienessä kabinetissa on pysyvänä näyttelynä Lea Antilan hevosakvarelleja.
Pääsymaksua ei luonnollisestikaan ole ja taulut saa käydä katsomassa, vaikka ei ostaisi ruokaa tai juomaa.
Tampereen ravintolakuningatar
Tampereella Saara Sinivuori on kaikille tuttu nimi.
Tässä napakka lista ravintoloista, joita hän on johtanut: vuonna 1972 ravintola Aleksi (ja Aleksin ravintolat -yhtymä), vuonna 1978 Tiiliholvi, vuonna 1980 Laterna, vuonna 1985 Laternan alakertaan Cafe Hämeenpyörä, vuonna 1986 Aleksista tuli Katupoika ja sen alakertaan perustettiin edelleen kaivattu yökerho Doris, vuonna 1993 Tulliklubi ja Pakkahuone sekä Henriks. On ollut myös sushibaari Norimaru, joka toimi Kauppahallissa. Vuonna 2010 ravintola Aleksis, henkilöstöravintola, perustettiin Yliopistonrinteelle.
Eläkepäiviä 81-vuotias Saara Sinivuori ei tainnut edes kovin sinnikkäästi yrittää viettääkään, vaan osti vuonna 2010 Henriksin Aleksin ravintoloilta.
Henriksin näyttely on oululaisen Aino-Maija Nikulan ensimmäinen. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Aino-Maija Nikula on ammatiltaan myös kuvataidepsykoterapeutti. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Laternassa kävi värikästä porukkaa
Ravintolaelämästä Sinivuorella on runsaasti värikästä kerrottavaa. Laternassa kävi ennen muinoin värikästä taiteilijajoukkoa, nyt jo edesmenneitä. Laternan taiteilijatuttavuuksilta Saara Sinivuori on hankkinut teoksia.
Henriksiä varten perustettiin toiminimi, koska ideana on toimia tiiminä.
– Tämä on kyllä paksua byrokratiaa, mutta minun piti hakea uusiksi anniskeluoikeudet. Oikein piti mennä keskusteluun viranomaisen kanssa. Jonkin ajan päästä nuori nainen tuumi, että minulla taitaa olla kokemusta ravintolaelämästä. Myönsin, että on 30 vuoden verran, ja kyselyt loppuivat sitten siihen.
– On tämä Suomi kyllä sarvikuonojen maa. Jos asiakas on ostanut pullon viiniä ja haluaisi viedä puolikkaan pullon kotiin mukanaan, se ei käy. Tai jos joku haluaisi ostaa ruuan ja pullon viiniä mukaansa, se ei käy. Ketä se nyt haittaisi.
Tämä teos on Saara Sinivuorelle mieluisa. Aino-Maija Nikula on nimennyt grafiikantyön Ponnistukseksi. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Tapaa mukavia ihmisiä
Saara Sinivuorelle ruoka ja taide ovat elämän nautintoja. Hän tutustuu mielellään Henriksin taiteilijoihin ja haluaa kuulla teosten taustoista kahvihetken tai lounaan merkeissä.
– Ravintolagalleria on win-win-tilanne. Minä voin tarjota asiakkaille uutta katsottavaa ja taiteilijat tarvitsevat näyttelytiloja.
Korona pisti alkuvaiheessa ravintolat kiinni, joten siihen hätään keksittiin ikkunagalleria. Esillä oli lavastaja Tapio-Juhani Parkkisen teoksia. Se oli Parkkosen ensimmäinen taidenäyttely ikinä, vaikka hän on ikänsä tehnyt taidetta.
Henriksin kanta-asiakkaat ovat uteliaita sen suhteen, mitä töitä milloinkin on seinillä. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Lempitauluja on monta
Saara Sinivuoren taideharrastus on alkanut varhain. Hän käy ahkerasti taidenäyttelyissä sekä Tampereella että ulkomaanmatkoillaan. Myös hänen miesvainaansa oli kuvataiteen ystävä. Saara Sinivuori on aktiivinen jäsen Museoystävissä ja taideyhdistyksessä.
– Kotonani on useita lempitauluja. Mainittakoon nyt Ulla Rantanen ja Outi Kirves, jolla oli näyttely taidemuseossa ja sitten hänestä ei ole kuulunut mitään, sekä Marika Mäkelä, jolta olen hankkinut vähän poikkeavan dekoratiivisen työn.
Sinivuoren työpari Lea Antila paljastaa meille, että Saara taisi ostaa työn jokaisesta Tampereen taidemuseon näyttelystä. Tämä tieto suli naurunremakkaan. Voi pitää paikkansa tai olla pitämättä. Enää Sinivuori ei tee uusia hankintoja.
– Taide on virkistävää. Se antaa uutta, erilaista ajateltavaa, mikä on hyvää vastapainoa ravintolamaailmalle.
Sara Hildénin taidemuseon siirrosta keskustaan Sinivuorella on selkeä mielipide: siirto on tyhmä virhe, sillä sijainti Näsijärven rannassa on tärkeä viehätystekijä. Paikka on niin ainutlaatuinen, että se saa ajattelemaan, että nyt ei olla Suomessa, vaan jossain ulkomailla.
– Etelä-Ranskassa on kaksikin taidemuseota aivan korvessa ja ne ovat äärettömän suosittuja.
Saara Sinivuoren työparina ravintola Henriksin markkinoinnissa auttavan Lea Antilan hevosakvarellit ovat pysyvästi ravintolan pienemmässä kabinetissa. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Aino-Maija Nikula on oululainen
Syy siihen, että nyt loppuvuoden Henriksin seinillä on Aino-Maija Nikulan teoksia, on oululaisuus. Lea Antila ja Aino-Maija Nikula ovat molemmat Oulun Kastellista. Lea antoi Saaralle vinkin tästä taiteilijasta.
– Aino-Maija on musiikillisesti lahjakas. Meidän tiemme erosivat, kun hän lähti Madetoja-musiikkilukioon ja musiikkiopistoon. Minä puolestani suuntasin kuvataidepainotteiseen lukioon. Ensimmäisen luokan aamunavauksessa saimme ihailla, kuinka Aino-Maijan ääni soi kristallinkirkkaana. Aino-Maija soitti viulua ja pianoa. Hän oli ja on lahjakas piirtäjä ja hyvä myös kuvataiteissa, Lea Antila kertoo.
Saara Sinivuori pitää Aino-Maija Nikulan teoksista, koska niissä on sanomaa. Töiden nimet ovat osa tätä.
– Ihmisellä on elinkaari, jonka ansiosta hänellä on syvempää viestiä katsojalle. Niin tässäkin tapauksessa, sillä Aino-Maija on elänyt monipuolisen elämän, Sinivuori sanoo.
Aino-Maija Nikula kertoo itsestään näyttelytekstissä, että hän käsittelee kuvien avulla elämisen ja olemisen kysymyksiä. ”Kuvat syntyvät mielensisäisistä pohdinnoista, omista ja potilaideni tarinoista, kokemuksellisuudesta ja myös unista. Syvällinen kosketus omaan sisäiseen mahdollistaa kuvieni synnyn.”
Edellisen kappaleen viittaus potilaisiin kertoo siitä, että Nikula on kuvataidepsykoterapeutti ja myös psykoanalyyttinen psykoterapeutti. Lisäksi hän on taiteilija ja kuvittaja. Kenties yllättävää on se, että Henriksin näyttely on Nikulan ensimmäinen.
Näin hän jatkaa näyttelytekstissä: ”Grafiikassa piirtäminen tekee ääriviivan rajan. Ääriviiva on myös psyykkinen raja ja sen vuoksi tärkeä olemassa. Yllätyksellisyys, joka on aina läsnä niin grafiikan teossa kuin elämässäkin, kysyy mielen joustavuutta hyväksyä se, mitä ei olisi halunnut tapahtuvaksi ja kykyä hyväksyä uuden suunnan mahdollisuus.”
Jutun kirjoittaja on saanut tukea journalistiseen työskentelyyn Pirkanmaan Kulttuurirahastolta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Galleristi Ari Kupsuksen kompakti kakkoskoti Tampereella on täynnä taidetta – jopa kylpyhuoneessa on taulu
LEMPITAULUNI | Galleristi Ari Kupsuksen pääkoti on viiden huoneen lukaali Budapestissä neljän metrin huonekorkeuksineen. Tampereen kakkoskoti on neliöitään kompakti taidekoti.
Galleristi Pertti Ketosella on monta lempitaulua – joukossa on Outi Heiskasen liikuttava pieni teos
LEMPITAULUNI | Grafiikanpaja Himmelblaun toimitusjohtaja Pertti Ketonen on diplomaattinen mies. Lempitauluja on yhden sijasta monta, eikä niitä laiteta tärkeysjärjestykseen.
Heidi Martikaisen lempitaulu on appiukon hänestä tekemä muotokuva – Heidille taide on leikkiä ja taulut vaihtavat paikkaa kodissa
LEMPITAULUNI | Heidi Martikaisen lempitaulu on leikkisä muotokuva kartanon hienosta rouvasta kettupuuhkineen ja ilmeikkäine silmineen. Sen hän sai syntymäpäivälahjaksi ajat sitten.
Paulina Ahokkaalla on kaksi tasavahvaa lempitaulua – Kuvataide on hänelle vapauden valtakunta, jossa päätä eivät rasita ammatilliset ajatukset
LEMPITAULUNI | Tampere-talon toimitusjohtajalla Paulina Ahokkaalla on kaksi ehdokasta lempitaulukseen. Päätimme, että hänen ei tarvitse tehdä valintaa niiden kesken, vaan lempitauluja on tällä kertaa kaksi.
