Brad Pittiin tähdittämä luotijunarymistely olisi kaivannut lisää wasabia – arviossa Bullet Train

Brad Pitt astuu luotijunaan. Kuvat: SF Studios

Palkkakeikkalainen koodinimeltään Leppäkerttu, roolissa kalastajanhattuun ja isoihin mustiin nörttilaseihin sonnustautunut Brad Pitt, saa ohjaajaltaan Marialta puhelimessa ohjeet: nouse Tokiossa Kiotoon menevään luotijunaan, etsi rahasalkku, varasta se ja jää pois seuraavalla asemalla.

Kuten arvata saattaa, Leppäkerttu ei onnistu loikkaamaan junasta laiturille Shinagawassa tai Shin-Yokohamassa, vaan joutuu jokusen muuttujan takia puksuttamaan Kiotoon asti ja itse asiassa pidemmällekin.

Junassa hänen tielleen osuvat Pablo Escobar -tyylisen latinobossin poikaa etsivät ”kaksoset” sekä tämän perässä oleva palkkatappaja, psykopaatti nuori nainen koulupuvussa, poikansa puolesta kostava japanilaismies ja muutama muu – sekä Kiotossa odottava venäläismafioso Valkoinen Kuolema. Mekkalaa ja mekastusta riittää, ja loppumatkasta kyytiin nousee samuraimiekan käytön hallitseva vanhempi mies. Seassa luikertelee jonkun eläintarhasta varastama myrkyllinen käärme.

Leppäkertun simppeli junakeikka monimutkaistuu potenssiin sata, kun koko juna näyttää olevan täynnä kuka milläkin keikalla olevaa, enemmän tai vähemmän väkivaltaista porukkaa. Lopussa paljastuu, että kaikilla heillä onkin yhteys toisiinsa.

Bullet Train perustuu Kotaro Isakan romaaniin Maria Beetle. Romaanissa kaikki henkilöt ovat japanilaisia ja Kioton sijaan juna on menossa Pohjois-Japaniin.

Tämä ei ole ensimmäinen Kotaro Isakan romaanin filmatisointi: hänen aiempi kirjansa Golden Slumber, joka kertoo tavismiehen hurjan juoksun hänen joutuessaan syyttömänä takaa-ajetuksi pääministerin murhasta, tehtiin Japanissa elokuvaksi. Se on parempi kuin Bullet Train.

Hollywood-tuotantona junarytkytyksen henkilöstö on kansainvälinen, kuten ovat myös elokuvan viittaukset. Eri hahmot ja heidän tarinoihinsa liittyvät takaumat ovat kuin kohtauksia eri elokuvalajityypeistä. Britti-cockneyta vääntävät Mandariini ja Sitruuna voisivat olla Guy Ritchien elokuvasta, kun taas meksikolaisen kartellin jälkeläisen tarina on kuin mikä tahansa narco-novella. Sekaan on heitetty japanilaista yakuzaa ja koko juttu suodatettu tämän elokuvan ehdottoman esikuvan, Quentin Tarantinon Kill Billin läpi.

Elokuvassa esittäytyy myös hämmästyttävän sadistinen takauma, jossa 6-vuotias on tyrkätty alas talon katolta vain, jotta tämän isä saataisiin houkuteltua junaan.

Reipasta taistelua shinkansenin käytävillä.

Sitruuna ja Mandariini käyvät omituista keskustelua lastenanimaatio Tuomas Veturin hahmojen kautta. Keskustelu tuntuu olevan yritys tehdä jotain vastaavaa kuin Ranskan Mäkkäri -keskustelu Tarantinon Pulp Fictionissa. Se alkaa väsyttää elokuvan puolivälissä, samoin kuin väkivaltaisten impulssiensa vuoksi hillitsemisterapiassa olevan Leppäkertun self help -viisastelut. Musiikkivalinnat, alkaen Bee Geesin Stayin’ Alivesta, ovat usein outoja.

Elokuvan junakohtaukset kuvattiin ilmeisesti Sony-studioilla Los Angelesissa; väliin lisättiin yleiskuvia Japanista. Tämä selittää osittaen sen, että japanilaiseksi, tosielämässä viikolla businessmiesten ja viikonloppuisin japanilaisten matkaajien kansoittamat luotijunat ovat tässä versiossa typistyneet oudoksi versioksi, jossa vain alkumatkasta junassa on jokunen japanilaismatkustaja ja konduktööri. Heidät häivytetään pian tarinasta ja koko juna näyttää olevan täynnä eri asteen roistoklaania tai heille kostoa hakevia, joista vain kaksi on japanilaisia, Kimura ja hänen isänsä (jälkimmäisessä roolissa aina charmikas Hiroyuki Sanada heittämässä muutaman tiukan miekkakoreografian).

Lopussa näyttäytyy Leppäkerttua puhelimitse ohjastanut Maria, roolissa tietysti samanlaisen vauhtirytäkän Speedin tähti Sandra Bullock.

Hiroyuki Sanada tuo japanilaista samuraimiekkailua mukaan menoon.

En tarkoita, etteikö Bullet Train olisi osittain varsin viihdyttävä. Vauhtia riittää luotijunan verran ja jotkut kohtaukset, kuten taistelutoverien törmääminen animehahmoksi pukeutuneeseen matkailijaan tai yritys tapella hiljaa japanilaisessa junassa, jossa käyttäytymiskoodi on hieman tiukempi kuin VR:n mekkalajunissa, ovat varsin hupaisia ja tuovat japanilaista väriä tarinaan. Monet rivakat takaumat henkilöiden ja tapahtumien taustoihin ja yhteyksiin ovat varsin nokkelia.

Bullet Trainin on ohjannut David Leitch, joka on takavuosina tehnyt Brad Pittin stuntit tämän action-elokuvissa. Elokuvan pituus on vähän päälle kaksi tuntia. Juuri siinä ajassa japanilainen luotijuna pyyhältää Tokiosta Kiotoon.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua