Jazzahtava runoteos rappiosta – arviossa Juha Kulmalan runoteos Reset

Juha Kulmala. Kuvat: Lotta Dujpsund / Poesia

Resetissä (Poesia, 2022) ”romantiikka kuolee/ anekdoottien seipäisiin”. Juha Kulmala on aiemmin voittanut muun muassa Tanssivan karhun, ja hänen kuudes teoksensa vyöryy kaunistelemattoman maailmansa läpi kokeneen runoilijan varmoin ottein.

Runojen todellisuus on rappiolla; ne ovat pikemmin lähiökapakka kuin viinibaari. Mystinen, yliluonnollinen tai tavallisten ihmisten yläpuolella olevaksi luultu yhdistyy kaiken paljastavaan realismiin. Leikkauspöydän nurkassa voi olla purkkaa ja aivot alapestään. Yhdessä pysähdyttävimmistä kuvista ”stadion tyhjenee/ hien ja rasvan lemu laimenee kuin hikinen ja rasvainen enkeli/ olisi lentänyt hoiperrellen pois”.

Taustalla häämöttää jatkuvasti jonkinlainen Weltschmerz, joka aina välillä puskee pinnalle. Esimerkiksi Viisi viimeistä sivua pureutuu elämän säännönmukaisuuteen ja vetää lukijan rytmiseen masentuneeseen oravanpyörään: ”on toimenpiteet jotka seuraavat/ elämän ympäri/ kuin aurinkokellon varjo/ astellaan varjossa/ kohti valoisempaa, valoisammasta pois/ kierros kierrokselta/ yhä syvempää uraa/ yhä syvempää kuraa/ vielä valituskierros, yhä/ syvempää kuraa.”

Samalla rappio ja toivottomuus sekoittuvat kuitenkin rujoon kauneuteen ja lentäviin laajakuviin ja luovat kokoelmaan kiinnostavan aaltoliikkeen ruman ja ei-niin-ruman välillä. Timmelsjochin solassa matkaa tekevä runon puhuja on ”kahvista, oluesta/ liiasta sipulista ja eilisillasta vielä hieman huonovointinen”, mutta ”ylhäällä solan huippu on kokonaan pilven sisässä/ tien pintaa, kalliota, puita, aurinkoa, mitään ei ole/ vain himmeä maitovaloinen helmiäinen kuin kuvitelma/ kuoleman jälkeisestä ympäröivät meidät”. Näissä puolimaagisissa maailmoissa ”voi vetää kabareen leipäjonossa” tai ”aloittaa sivilisaation parkkihallissa”. Niissä rujous ei enää ole rajana.

Kulmalan kielen kuvallisuus iskee oivaltavuudellaan ja välillä sarkastisella otteellaan. ”Kun olin 7 pelkäsin tulisesta pilvestä/ laskeutuvaa Jeesusta ja suuttunutta bussikuskia”, puhuja paljastaa.

Museossa puolestaan ”voi vain/ seistä siinä kädet taskuissa kuin/ kakluuni, kuin jumala toisen jumalan/ biljardihuoneessa, ja vielä jos voisi pistää/ tupakiksi”. Kulmalan huomiot osaavat olla hersyttävän lakonisia, kuten kun puhuja kuvaa ”näitä täkäläisiä” toivottomiksi: ”vaikka heitä olisi/ vain kolme, kaksi heistä/ perustaisi tuota pikaa/ raha-automaattiyhdistyksen.”

Runot etenevät jazzmaisen rytmikkäästi sekoittaen tasaista tykitystä ja rikottuja säkeitä. Ehkä runolava tekisi Resetille vielä enemmän oikeutta kuin kirjaimet paperilla. Jotkut säkeet haluaa lukiessaan huutaa ääneen: ”iske!/ lapiosi läpi ruohon, sepelin ja juurten/ kaiva syvään, alle kaiken maatuneen ja kuolleen, kaiva! raunioiden läpi, alle alimmaisten luiden/ kuokaniskuin, lapiolla, pelkin kourin, kynsin/ kaiva! syvään, kaiva/ syvemmälle, kaiva! kaivaudu/ vapauteen!/ vapauteen!/ vapauteen!”

Reset on rytmikäs, terävä ja oivalta kuva tästä maailmasta ja onnistuu asettamaan sen omalla tavallaan hieman uuteen muottiin.

Anna Hollingsworth

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua