Oikealla yksityiskohta Jenni Toivoniemen Valtakausi-romaanin kannesta. Kuvat: Irmeli Heliö / WSOY

1

Kevät on yhdistysten vuosikokousaikaa ja nyt on saanut jo kohdata oikeasti kollegoita ja ystäviä. Pitkään on menty Teams-kokouksilla.

Yleisin kommentti kokousten alussa on ollut ”ihana nähdä teitä livenä”. Niin paljon tarinoita, kuulumisia kerrottavana, iloinen puheensorina ja nauru on vapauttavaa. Onhan tämä korona silti vielä pitkään läsnä, mutta onneksi koko sarjan rokotteita saaneena lievänä, jos kohdalle sattuu.

2

Juutuin katsomaan Yle Areenasta Auli Mantilan uutta sarjaa Transport. Ja koukkuun jäin. Sarja on erittäin hyvin tehty kaikilta osin.

Päiväkodissa normaalia ruokailuhetkeä hämmentää vauvan ruuasta löytyvä mikrosiru. Tapausta lähtee tutkimaan nuori ja innokas toimittaja Johanna (Emmi Parviainen). Jäljet johtavat Belgiaan, jossa sairaita hevosia lihotetaan ihmisravinnoksi.

Transportissa on kolme tarinaa, jotka lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Johannan tutkimusten rinnalla pankinjohtaja Marianne (Pirkko Hämäläinen) ajautuu kiristyksen kohteeksi tehtyään huonon lainapäätöksen. Kolmas tarina on rajaeläinlääkärin katoaminen ja hänen epätoivoinen perheensä: alkoholisoitunut opettaja-äiti (Kaija Pakarinen) sekä aikuiset lapset. Vakuutustutkija (Maria Heiskanen) penkoo katoamistapausta ja ihmettelee, miksi perhe ei ole hakenut henkivakuutusta.

Transport on psykologinen jännitysdraama, joka kertoo talousrikoksista, rahanpesusta ja ruokaväärennöksistä sekä ihmisten valinnoista inhimillisesti vaikeiden ja isojen asioiden äärellä. Mantila on kirjoittanut roolit jo etukäteen miettimilleen näyttelijöille. Sarjan näyttelijätyö on kerta kaikkiaan upeata.

Oli mahdoton ajatus odottaa sarjan viikon päästä lähetettävää seuraavaa osaa. Ahmin koko paketin kerralla.

Transport Yle Areenassa.

3

Jenni Toivoniemen esikoiskirja Valtakausi (WSOY, 2022) kertoo taidelukion opiskelijoiden elämästä. Nuoret ovat tulleet kuka mistäkin Helsinkiin ja muodostavat kiinteän jengin. Kirja on raikas tuulahdus, vaikkakin ylen viiniinmeneviä opiskelijoita ovat. Tarina herätti muistikuvia omasta opiskeluajasta – siitähän on vain vähän aikaa.

Toivoniemen tyyli on helppolukuista ja kirjan rakenne mielenkiintoinen. Kirjan luvut ovat omistettu kulloinkin nimetylle ystäväporukan henkilölle. Selkeä päähenkilö on Bambi, jonka luokse jokainen pyrkii ja joka on porukan kokoava voima. Hänen luonaan kokoonnutaan ja sieltä lähdetään.

Kerronta etenee melko pinnallisesti baari-illasta toiseen, kuka kenenkin kanssa on: parinmuodostusta, seksuaalisuuden heräämistä, vapaata seksiä. Pinnan alla kuljetetaan kuitenkin taitavasti nuorten syviä tunteita ja rikkonaisuutta. Kaikki se vähitellen loppua kohden syvenee. Vapaa ja vielä huoleton lukioaika jää taakse ja irtaantuminen ystävistä repii. Surua ja irtiottoja.

4

Kevät tuo valoa synkkiin uutisiin. Auringon paiste ja lintujen laulu vie ajatukset iloisiin asioihin. Välillä on parasta jättää uutiset katsomatta, kuuntelematta. Harrastukset kantavat.

Jokaviikkoinen orkesteriharjoitus on sielulle terapiaa. Kutkuttava jännitys ennen konserttia on parasta adrenaliinia. Yhdessä soittaminen on täydellinen irtautuminen kaikesta muusta.

Uuden ohjelmiston opetteleminen on jännittävä matka kohti huipennusta, kun ollaan taas yhdessä orkesterin kanssa lavalla, perhosia vatsassa.

Kake Singersin Tähtisumutusta-levyn takakansi. Kuva: Irmeli Heliö

5

Kaappien siivoaminen voi olla mukava matka nuoruuteen. Löysin muutaman vinyylilevyn, joita mielikuvakuuntelin, koska en omista levysoitinta. Nauruhermoihin osui Kake Singers ja Tähtisumutusta (Finnlevy, 1979).

Löytyi myös toinen aarre: Huey Lewis and The News (1980). Levy on muisto työkeikalta, kun 1980-luvun lopulla bändi oli Suomen-kiertueella ja Nevakareen Heli teki TV2:n rock-katsaukseen haastattelun.

Huh, onpa siitä aikaa. Ehkä hankintalistalle pitää laittaa levysoitin, että voisi vajota nostalgisiin tunnelmiin.

Löytyi tuosta pinosta tietenkin muutama klasarikin – ainakin se Sibeliuksen viulukonsertto Itzhak Perlmanin soittamana ja André Previn kapellimestarina. Tällaisia aarteita.

Irmeli Heliö

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua