Ylikontrolli johtaa lopulta yksinäisyyteen – arviossa Emilia Kujalan Suorittajan mieli

Kuvat: Valokuvastudio JenniMaria / Otava

Tunnetko tapauksen?

Hän varmistelee pikkuasiaakin loputtoman kauan, palaa parkkipaikalle tarkistamaan auton lukituksen, säikähtää yllättäviä muutoksia, pidättäytyy ilmaisemasta tunteitaan kireälläkin hetkellä ja suoriutuu päivästä toiseen mahdottomalta tuntuvista tehtävistä.

Tämä ihminen lepääkin vasta sitten, kun kaikki on valmista.

Niin, eikä hän muiden silmissä vaikuta lainkaan masentuneelta, vaikka sitä onkin.

He ovat keskuudessamme puurtavia ylisuorittajia, aina valmiina kuin partiolaiset, mutta omalla aikajanallaan romahduspisteessä.

Suorittajan mieli -kirjan (Otava, 2022) tekijä Emilia Kujala on psykoterapeutti ja mikä tärkeintä, itsekin ylisuorittaja. Omista kokemuksistaan viisastuneena hän on tarttunut suoritusyhteiskunnan tukipilareihin ja tarkastelee heitä lähikuvassa.

Kirja on selkeää luettavaa mielen toiminnasta kiinnostuneille (kukapa nyt ei olisi) ja antaa hyvää ensiapua uupumukseen havahtuville.

Mikseivät muut toimi näin?

Erityisen terveellistä luettavaa kirja on heille, jotka ajattelevat olevansa täydellisiä ja ihmettelevät samalla, mikseivät muut ole.

Miksi heidän täytyy pitää huoli koko maailmasta ja olla suvun ainut järkevä, ikuinen luottopakki?

Meidät kaikki on koottu jonkinlaisista geneettisistä ja biologisista aineksista. Edustamme aina jotakin biotemperamenttia. Kujalan kirja johdattaa meidät tarkastelemaan itseämme T.R. Lynchin laatimassa luokituksessa alikontrolliin ja ylikontrolliin taipuvaisista ja näiden tavasta käsitellä aisti-informaatiota.

Alikontrolliin taipuvaiset toimivat hetkellisten impulssien ohjaamina, ilmaisevat itseään voimakkaasti, ottavat auliisti ja nopeasti palkkioita ja keskittyvät kokonaisuuksiin.

Ylikontrolliin taipuvaiset taas kestävät tavallista enemmän epämukavuutta, ilmaiset itseään niukasti, sietävät hyvin palkkioiden viivästymistä ja keskittyvät yksityiskohtiin.

Molempia temperamenttiluokkia yhdistää uhkien herkkä havainnointi.

Suurin osa ihmisistä on tietenkin jotakin näiden kahden väliltä.

Ahdistus palkkana

No, mitä ongelmia ylikontrollin kautta ohjautuvilla ihmisillä sitten on? Eikö ole vain hyvä, että osa kansasta pitää kurssinsa ja hoitaa työnsä nurisematta?

Ylikontrolli saa ihmisen ahdistuneeksi. Kaikki me haluamme olla ja toimia turvassa, mutta ylikontrolliin taipuva ihminen tekee kaikkensa, että hallitsisi tekemistään ja sen vaikutusta. Ahdistusta ei kuitenkaan voi poistaa maailmasta.

Ylikontrolli-ihmisen olisi kyettävä kohtaamaan ahdistuksensa ja myönnyttävä siihen, että kaikki on lopulta epävarmaa. Ja mikä on kaikista kauheinta, sitä päin on mentävä ja tutustuttava siihen.

Kujalan antamissa harjoituksissa mennään fyysisillä harjoitteilla ja mielikuvien avulla, parasympaattista hermostoa aktivoimalla kohti ahdistuksen kohtaamista.

Ahdistuksen polttoaine, murehtiminen, vie valtavasti energiaa. Se kuormittaa vaikkapa työmuistiamme. Yksi ratkaisukeskeisen terapian oivalluksista on, että emme ole yhtä kuin huoliajatuksemme tai käyttäytymisemme.

Jotkut asiat vain tapahtuvat meissä ja siksi niitä on viisasta tarkastella ulkoapäin, kirjoittaa huolistaan vaikka huolipäiväkirjaa tai varata päivästä puoli tuntia aikaa murehtimiselle. Eikä sitten enempää.

Kujala on kehittänyt käsitteen mielen medialukutaidosta. Kun alkaa ahdistaa ja tunnistaa ahdistusta aiheuttavan ajatuksen, sitä ei kannata sysätä loitolle vaan ottaa se rauhassa tarkasteltavaksi, käännellä sitä kuin esinettä ja asettaa se koomiseen yhteyteen, vaikkapa julkkiksen suuhun.

Järjen avulla huoliajatuksen kanssa ei kannata väitellä.

Asiat ovat hyvin tai huonosti

Ylikontrolliin kallellaan oleva on taipuvainen mustavalkoajatteluun. Asiat ovat joko hyvin tai huonosti, ponnistuksen täytyy tuottaa nappisuoritus tai lopputuloksena on katastrofi. Asiat täytyy pystyä etukäteen varmistamaan, tarkistamaan ja säätämään tai muuten…

Elämä on kuitenkin epävarmaa ja siinä sen hauskuus ja elämyksellisyys juuri piilee. Elämän käyttöohje on kuitenkin päivä kerrallaan.

Kujala haluaa ohjata ylikontrolliin taipuvaisen irti ankarasta tunteiden luokittelusta. Hänen mielestään tunteita ei kannata jakaa positiivisiin ja negatiivisiin. Kaikkia tunteita tarvitaan jo elonjäämiskamppailussa.

Ylikontrolloiva ihminen ei halua ylipäätään olla tunteiden vietävissä. Silloinhan kehokin käyttäytyy omituisesti eikä itseään pysty kontrolloimaan. Hän haluaa pitää tunteet loitolla, koska se on edellytys parhaille päätöksille.

Yksinäisyyden tiellä

Surullisin asia, jonka ylikontrolliin ripustautuva ihminen kohtaa, on emotionaalinen yksinäisyys. Hän ei kohtaa vertaistaan eikä hän heittäytymistä vältellessään näytä inhimillistä puoltaan.

Hän analysoi ja tarkkailee, havaitsee asioita jotka ovat pielessä ja uhkaavia. Toisaalta hän ei tunne kelpaavansa toisille, jollei uhraudu tai miellytä.

Lopuksi Kujala kysyy kirjan olennaisimman kysymyksen: kuka olisin ellen suorittaisi? Mitä ja millainen olisin ilman näitä todistuksia ja työpaikkoja, palkintoja ja tunnustuksia?

Aito ihmisyys vaatii myös pettymyksiä, heittäytymistä, antautumista toisten varaan ja epävarmuuden sietämistä.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua