Kenneth Branaghin lapsuusmuistoihin perustuva Belfast on oudon etäännytetty kuvaus Pohjois-Irlannin konfliktista

Kuva: Universal

Buddy on noin 10-vuotias poika. On vuosi 1969 ja hän pelailee jalkapalloa kotikadullaan ja pyrkii koulussa luokkansa parhaimpien joukkoon, jotta pääsisi istumaan lähelle luokan priimusta, Catherinea. Buddy jutustelee mukavien isovanhempiensa kanssa ja katselee televisiosta lännenleffoja. Kunnes kotikadulla aletaan hyökkäillä sillä asuvia katolilaisia vastaan ja Pohjois-Irlannin konflikti iskee täysillä päälle.

Pohjois-Irlanti, joka oli jäänyt osaksi Iso-Britanniaa muun Irlannin itsenäistyessä, jakaantui Iso-Britannian osana pysymistä haluaviin protestantteihin ja Irlantiin liittymistä kannattaviin katolilaisiin. Ajan myötä kumpikin puoli ajautui väkivaltaisiin konflikteihin ja niillä olisi paramilitaarit aseistetut joukot, joista katolisten IRA suoritti terroritekoja Lontoossakin.

Viime aikoina Agatha Christie -filmatisointeja tehnyt Kenneth Branagh kasvoi pohjoisirlantilaisessa protestanttiperheessä. Kyseessä on siis hänen oman lapsuutensa kuvaus. Buddyn perhe kuvataan elokuvassa maltilliseksi.

Perheen isä kieltäytyy lähtemästä mukaan katolisten hätistelyyn ja haluaa pysytellä konfliktin ulkopuolella. Hän käy Englannissa rakennustöissä ja on vain silloin tällöin Belfastissa. Perheelle tarjoutuisi mahdollisuus jättää kaupunki, kun isälle tarjotaan lisää rakennuskeikkaa hyvällä palkalla. Australiaan muuttoakin pohditaan. Perheen äiti haluaa kuitenkin pysyä tutuilla kaduilla, tuttujen ihmisten parissa. Mutta perheen on tehtävä ratkaisu, kun väkivalta alkaa tunkea liian lähelle.

Kuva: Universal

Tapahtumat nähdään Buddyn silmin. Niiden kuvaaminen lapsen näkökulmasta onkin oiva ja usein käytetty keino kuvata konfliktia ja rankkoja oloja. Nyt vain tuntuu kuin konflikti olisi keino kuvata Buddyn mielikuvitusta, sen sijaan että mielikuvituksen kautta kuvattaisiin konfliktia.

Buddy rakastaa lännenleffoja. Kun isä joutuu kohtaamaan kadulla kiihkeät protestanttijoukot, jotka haluavat hänet mukaan aktiviteetteihin, näkee Buddy tapahtuneen kuin Gary Cooper kävelisi kohti pahiksia villin lännen kaupungissa. Vaaran tuntu ei oikein välity.

Buddyn elämä ei ole pelkkää konfliktia. Hän yrittää tehdä vaikutuksen Catherineen, käy leffassa, höpöttelee sukulaispapan kanssa. Varmasti sodankäynnin lomassakin on iloja, mutta nyt poliittinen todellisuus tuntuu kuin yhdeltä episodilta muiden lomassa. Buddyn ihastus Catherine on katolinen, mutta siitäkään ei saada paljoa irti. Välillä tuntuu kuin täydellinen, rakastettava perhe olisi vahingossa tipahtanut keskelle konfliktia, vailla mitään tajua siitä mitä on menossa. Sen enempää ei Pohjois-Irlannin konfliktia ja sen syitä tietämätönkään elokuvasta saa irti.

Kuva: Universal

Tyylillisesti Branagh luottaa mustavalkokuvaukseen, jonka keskelle autenttisen oloinen vuosien 1969–1970 Belfast rakentuu. Alun nykypäivä ja jotkut filmiklipit elokuvateatterikohtauksissa ovat väreissä.

Näyttelijöistä Judi Dench tekee isoäidin roolin varmalla ammattitaidolla ja Jude Hill on eloisa Buddy. Fifty Shades of Grey -elokuvasta tunnetuksi noussut Jamie Dornan näyttelee isän roolin. Musiikki on Van Morrisonin eikä rehevyydestään huolimatta ihan resonoi kaikkien kohtausten kanssa.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua