Kuvat: Jonne Räsänen / Karisto
KIRJAT | Tiina Tuppuraisen kolmas romaani lähtee hitaasti liikkeelle, mutta palkitsee lukijansa hienoilla oivalluksilla välittämisestä.
”Queer-perheen perustamisessa vastaan tulevia kysymyksiä käsitellään tarkkanäköisesti, mutta luontevana osana tarinaa.”
ARVOSTELU
Tiina Tuppurainen: Sinä olet perheeni
- Karisto, 2022.
- 271 sivua.
Voiko perheen perustaa, ja jos, kuinka?
Tiina Tuppuraisen kolmas romaani Sinä olet perheeni (Karisto, 2022) kertoo kolmen queer-aikuisen näkökulman yksinäisyyteen ja sen voittamiseen. Eläkkeellä olevan Anna-Liisan puoliso on kuollut. Viisikymppisen Tarjan pitkän parisuhteen liekki kituu ja kuolee. Äitinsä vieroksuma Jasu on nelikymppisenä ja eksänsä pettämänä varma, ettei hänestä ole enää läheiseen suhteeseen kenenkään kanssa. Heidän tarinansa kasvavat yhteen niin sattumien, impulssien kuin vakaiden päätöstenkin kautta, ja lopulta niistä syntyy perhe. Ei muodoltaan kaikkein yleisin, mutta tiivis ja selkeä yksikkö.
Kaikki vuorollaan toimivat minäkertojana kirjassa, jossa vaiheillaan, rakastutaan, erotaan ja harrastetaan seksiä. Siihen nähden tekstistä välittyy varsin vähän jännitettä. Arkisiin yksityiskohtiin keskittyvä kerronta ja mieltymys keskinkertaisiin adjektiiveihin – hyvä, kaunis, hieno, pieni, iloinen – eivät ole erityisen mukaansatempaavia. Myös hahmojen tunteet kirjoitetaan auki hyvin suorasukaisilla ja lakonisilla tavoilla, mikä jättää heidät ikävän pitkäksi aikaa etäisiksi. Kun kaikki kertojat vieläpä ajattelevat lyhyin lausein ja moitiskelevat itseään samaan sävyyn, aluksi välillä on vaarassa unohtaa, kuka tämän luvun minä nyt olikaan.
Käyntiin lähdettyään Sinä olet perheeni on kuitenkin mukavaa luettavaa. Hahmot ovat hurmaavia, kun heihin lopulta tutustuu. Queer-perheen perustamisessa vastaan tulevia kysymyksiä käsitellään tarkkanäköisesti, mutta luontevana osana tarinaa, eivätkä seksikohtauksetkaan ole itsetarkoituksellisen makuisia. Jälkikäteen mietityttää, onko alun raskas harmaus jopa tarkoituksellinen tehokeino. Värit kirjan maailmaan tulevat vasta rakkauden mukana.
Kolmen ihmisen matkapäiväkirjassa kohti kotia ja johonkin kuulumista on teräviä oivalluksia rakkaudesta; Prismassa käyminen, toisen hiusten kuivaaminen tai seksibileisiin osallistuminen voivat kaikki olla läheisyyden osoituksia. On monta tapaa rakastaa, mutta perhe on lopulta se, joka valitsee olla jättämättä sinua yksin.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?