”Me emme ole siellä” – Ville Hytösen runo Ukrainasta

Ville Hytönen Maidan-aukiolla joulukuussa 2021.

Joskus olin siellä, ostin keltaisia tomaatteja
Bessarabian torilta; tilasin barrikadibaarista
mustaa teetä ja pampuški-leipää, mustajuurikeittoa
joka ei ollutkaan sinistä, piparjuuritahnaa
joka ei värjännyt keltaisiksi
ulkonevia hampaitani; isoäidit myivät

perunapannukakkuja sinisissä
servieteissä, pahvisia postikortteja
viljapelloista kuin ne olisivat jatkuneet
aina vain seuraavassa kortissa, niissä

keltainen linja-auto savusi sinisenä, sininen
hävittäjäkone putosi auringonlaskussa
viljapeltoon, miksi kukaan kuvaisi sellaista
rauhan päivinä mutta

sama viljapelto jatkui joka kortissa, yhdessä
panssariajoneuvo murskasi vanhuksen
ajaman auton alleen kuin kenkä
kuivuneen valkosipulileivän, keltainen pelto jatkui

kaupungin halki, lapsi
syntyi pommisuojassa, kortit jatkuivat

Maidanilla metroon juoksevien
ihmisten rakkulaisissa käsissä päivänä
jolloin piti olla rauha, pampuški-leipää

muovipusseissa ja sinistä kivennäisvettä
rynnäkkörepussa, nuoret rakastavaiset
vihittiin sodan keskellä, rakastavaiset
tarttuivat aseisiin kuin minä

keltaisiin tomaatteihin Bessarabian torilla,
luulin että sodat olisi sodittu, kirjoitin
viljapostikorttiin kotiosoitteen, olinhan vain
matkalla, mutta lähetin palan
sinistä taivasta kotiin saakka, aloin ajatella
että lehmuksetkin ovat sinisiä, ruoho
keltaista, onko sitä myös Kiovan
taivas, virtaako Dnepr kaduilla

anteeksi että me emme ole siellä, kirjoitin
postikorttiin ja lähetin sen takaisin
Kiovaan tuhansien muiden
viljapeltokorttien tavoin.

Ville Hytönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua