Kuvat: Tiia Öhman / Bafe’s Factory
LEVYT | Kansanmusiikkiin nojaavassa metallissa ei ole mitään uutta, mutta Ritva Neron soundi on silti raikas. Kitarat on jätetty kaappiin ja tuplabasarirumpujen ja sähköbasson hevitaustan päällä soivat avainviulu, sopraanosaksofoni ja säkkipilli.
”Ritva Neron biisit ovat kaikkiaan hauskaa, virkistävää ja menevää hevikansanmusiikkia.”
Hevin puolella kuitenkin ollaan, sen varmistaa taustalla paukuttava Jani Snellmanin sähköbasson ja Patrik Fältin rumpujen muodostama rytmiryhmä. Sen päälle kuullaan sitten Sanna Salosen sopraanosaksofonia, Emilia Lajusen avainviulua ja Petri Praudan säkkipilliä. Musiikillisesti nojataan vahvasti vanhoihin kansantansseihin: trepatskaan, sottiisiin, masurkkaan, maanitukseen, polskaan, polkkaan, katrilliin ja niin edelleen. Kaikki levyn kappaleet ovat instrumentaaleja.
Minun ei tarvitse hakea mielleyhtymiä pitkään: avainviulu on aivoissani syvästi kytkeytynyt Nordmanin musiikkiin. Nordmanin paria ensimmäistä levyä tuli luukutettua 1990-luvulla paljon. Siinä missä Nordman on kansanmusiikkivaikutteista poppia, Ritva Neron instrumentaalimusiikki on selvästi enemmän kansanmusiikkia uudenlaisilla sovituksilla.
Pidän Ritva Neron konseptista ja soundista. Ensialkuun jäin miettimään, missä tilanteessa tätä nyt sitten kuuntelisi. Nordmanin pop-vetovoimaa Ritva Nerolla ei ole – ei tarvitse kuin mainita nimi, niin aivoistani singahtaa sikermä Nordmanin hittejä soimaan, enkä usko, että nämä kansanmusiikkibiisit ihan sillä tasolla toimivat. Mutta ehkäpä bändin (tai levy-yhtiön) käyttämä ”party metal folk”-nimitys antaa vihjettä. Kyllä tämä liikkumaan pistää, sen verran vetävää menoa Ritva Nerolla on. Näillä biiseillä saa bileiden lisäksi mukavasti puhtia kotitöihin, ja eivätköhän nämä treenilistoillekin solahda oikein mukavasti. Ritva Nero on myös epäilemättä livenä elämys.
Itselleni parhaita paloja löytyy heti levyn alusta, sinkkuna julkaistu Trepatska Thrasher on kova veto. Myös sen perään laitettu Slayer of Schottische -sottiisi potkii oivasti. Levyn loppupuolelta löytyvä Rutvan polkka on sekin melkoinen bängeri. Immortal Traditionin (Bafe’s Factory, 2022) maukkain tunnelmapala löytyy kuitenkin levyn keskeltä: Rahapolska Helsingistä on rauhassa rakentuva ja todella hypnoottinen biisi. Ritva Neron biisit ovat kaikkiaan hauskaa, virkistävää ja menevää hevikansanmusiikkia.
Ritva Nero sai alkunsa vuonna 2017, kun Sanna Salonen teki maisterintutkintoaan Sibelius-akatemian kansanmusiikin laitokselle. Lähtökohtana oli yhdistää 1800-kansantansseja tuplabasarihevirumpuihin niin, että hevirummuista saataisiin energinen tausta hukkaamatta kansantanssien melodisia sävyjä. Kansanmusiikkilaitokselta löytyivät bändin muut solistit. Rumpuihin pyydettiin Fält (Brymir, Feastem), joka tunnettiin nopeista tuplabasareistaan. Snellman löytyi basistiksi Poets of the Fallin riveistä.
Yhtye on jo ehtinyt esiintyä useilla kansanmusiikkifestivaaleilla ja levyn ilmestymisen myötä kysyntä tuskin laskee.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
Matka avaruudelliseen äänimaailmaan – arviossa Heli Hartikaisen Chronovariations
LEVYT | Saksofoni paukkuu, naksuu, tuhisee ja puhisee, kun Heli Hartikainen luo avaruudellisia ääniä ja mietiskelevän maalauksellista äänimaisemaa.
