Kuva: Maxie Madison
LEVYT | Sonic Youthiin ja Dinosaur Jr.:iin verratun helsinkiläisyhtyeen toinen albumi Potslojo toimii puoliksi.
”Viipyilevien säröelementtien yhdisteleminen melodisuuteen ja suunnitelmalliseen etenevyyteen tuottaa omaan korvaan albumin makeimmat hedelmät.”
Helsinkiläisen indierockyhtyeen Bad Saunan reilun vuoden takaisen Olen rikas sillä minulla on teidät -debyyttialbumin (2020) rämisevän viipyilevä, melodisesti rikas mutta punkisti irtonainen soitanto nosti peukalot vahvasti ylöspäin. Energisestä turpiinvedosta junnailevampiin maisemiin sulavan rosoisesti vaihtelevat kappaleet esittelivät tunnistettavan bändisoundin ja useita päähän pyörimään jääviä kappaleita. Rennon arkiset tarinat erilaisista toilailuista tuotiin esiin Felix Lybeckin raukean toteavalla laulupohdiskelulla, johon Sonic Youthilta ja Dinosaur Jr.:ilta omaksutut säröjunttaukset ja viipyilevyys toivat energiaa ja huuruisuutta.
Nyt on toisen askeleen vuoro, ja ainakin ennakkomaistiaiset ovat pelanneet oikein hyvin. Bad Saunan tähän asti paras rakkauslaulu Vessanpönttö, koiran hankkimista vakavissaan harkitseva Kun nään koiran (mun sydän sulaa) ja kepeämmin sauhuava ja yhteisjollotukseen kutsuva Kaikki kotona ovat eturivin materiaalia. Miten Potslojo (All That Plazz, 2022) vastaa sinkkujen huutoon? Onko yhtyeen soundissa tapahtunut kehitysaskelia, ja jos niin mihin suuntaan? Vai joko uutuudenviehätys karisee?
Tummilla vyörytyksillä ja melkoisen tylysti soiva Väsy aloittaa albumin kaikkea muuta kuin raukeasti, ehkä kaivaten sitä ”potslojoa” ja yksinäisyyttä ahdistuksensa keskeltä. Bad Sauna ei ole tässä kohtaa punkisti energinen tai säröisen raukea, kuten esikoislevyllään, vaan lähes kiukkuinen. Tutumpia mielikuvia nousee kappaleen pohdiskelevan puolivälin räjähtäessä lopun ärhentelyyn.
Debyytiltä tuttu raukean ärhäkkä mutta pohdiskeleva huuruisuus löytyy kakkosraidalla Päässä soi. Mietteliäs laulu rähisee pinnan alla ja tuo pakettiin toimivasti karheutta. Duurivoittoinen suoraviivaisuus on yhtyeen särisevässä paketissa ihan toimiva valinta. Kaikki kerralla kiitos taas tuo mukaan debyytiltä tutut pitkät soitto-osiot laulusäkeiden välillä.
Näiden kolmen kappaleen muodostama avaustrio ole ainakaan näillä kuunteluilla noussut ihan yhtä vahvaksi kuin sitä seuraava sinkkukolmikko. Mutta sitten lähtee.
Kun nään koiran (mun sydän sulaa) onnistuu edeltäjiään paremmin yhdistelemään risaista särösankarikaahausta vaivihkaiseen raukeaan hymyyn, joka viestii niiden repussa olevien kolmen kaljan tuomasta mielihyvästä ja hyvässä seurassa vietettävästä laatuajasta. Menevä melodiakoukku nappaa mukaansa. Samoilla elementeillä uneliaasti leijailevaa rakkauslaulua karumpaan hellyttelysanastoon ja rupiseen säröön yhdistelevä Vessanpönttö onnistuu luomaan hellän heleän tunnelman, vaikka päähenkilö voikin olla myös se kaljalta haiseva rakkausraketti, joka polttaa sisällä, kun toinen on poissa:”Sä oot mun leppäkerttu, mää oon sun vessanpönttö…”
Samaa hymyä on näppäilystä särövalliin pari astetta kepeämmin liikahtavassa Kaikki kotona -biisissä, jossa aurinkoisuus pysyy liimattuna rännästä ja loskasta huolimatta. Keskimääräistä suoraviivaisempi ja riisutumpi ilme toimii erittäin hyvin, kun melodiakynässä on imua ja wu-hu-huu-jollotus nappaa kainaloonsa.
Hyvällä energisellä bassonnytkeellä lähtee myös Ihan sama, mutta säröhuuruisen kappaleen fokus on lopulta enemmän pohdiskeleva ja hallitun poukkoileva. Ehkä kappaleessa on silti hiukan liikaa nimensä mukaista ”ihan samaa”, mihinkään kohdistumatonta haahuilua.
Tiukan punkisti kaahaava Teen sen taas tuo toimivasti energiaa albumin potslojoiluun. Lyhyessä Usvassakin on teemaan sopivasta huurusta huolimatta ripakka tahti ja ihan muikea ote. Kissamaisen notkeasti raajojaan venyttelevä Lääkäri nousee vaaniskelustaan isoon säröaaltoon hillityn hallitusti ja jopa veikeästi.
Suoraviivaisempi Huoneet nousee sinkkubiisien rinnalle yhdeksi levyn avainraidoista. Loppubiisin vinguttelut sopivat hyvin albumin päättäväksi herutteluksi.
Viipyilevän suristelun sarjassa Bad Sauna on jo kahdella levyllään noussut eturivin maalailijoidemme joukkoon, vaikka ihan alusta loppuun ei kakkosalbumilla ylletäkään parhaiden biisien koukukkuuteen. Surisevammin haahuilevat tai suoraviivaisen punkimmat raidat eivät nekään ole suoranaisesti heikkoja, mutta viipyilevien säröelementtien yhdisteleminen melodisuuteen ja suunnitelmalliseen etenevyyteen tuottaa omaan korvaan albumin makeimmat hedelmät.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.